Viikko uskomattomassa Kreikassa yhdessä bestikseni Miran kanssa. Mikä voisi mennä pieleen? Esimerkiksi kaikki, kuten saat pian huomata..
"Miksi menemme sinne vain viikoksi?
- Minä tiedän.. Otatko mukaasi sen pinkin mekon?
- Tietysti! Älä unohda aurinkohattua.
- Jenna, tarvitsemme puhelinta nyt!
Aina kun puhun bestikseni kanssa puhelimessa, äiti tai isä tulee valittamaan. Niin nytkin. Osoitin ovessani roikkuvaa Älä häiritse -kylttiä, mutta ilmeisesti hän oli tosissaan. Huokaisin:
- Mira, minun täytyy lopettaa.
Lopetimme puhelin ja annoin luurin isälle irvistäen. On vaikeaa pakata lomaa varten, jos ei ollenkaan tiedä, mitä toinen aikoo ottaa mukaan. Isä pyöritteli silmiään:
- Herran jestas, tehän voitte jutella tauotta kokonaisen viikon.
- No juuri niin, miksi menemme sinne vain viikoksi?
Menimme lentokonebussilla lentokentälle. Lento lähti sateiselta Helsinki-Vantaalta ja laskeutui.. Satumaailmaan.
Santorini on niin ihana. Valkoisia taloja kallioisella saarella Välimerellä.
Lentokoneen ikkunasta katsottuna saari näytti marenkitortulta väreilevän sinisen kakkupaperin päällä. Kaikki alkoivat taputtaa.
- Miksi emme voineet saman tien matkustaa kahdeksi viikoksi? Yritimme kysyä Miran äidiltä, joka istui vieressä.
Olimme inttäneet vitosluokalta saakka, voisivatko perheemme lähteä yhdessä kesälomamatkalle. Nyt olimme päässeet jo seiskalta ja pienestä ideasta oli tullut jo pitkä lista unelmia. Mira ja minä halusimme 1. Uida altaalla (hotellissamme oli uima-allas.) 2. Ottaa aurinkoa ja uida meren rannalla (rannan pitäisi olla kävelymatkan päässä, joten meidän pitäisi pystyä menemään sinne ilman noloja vanhempiamme.) 3. Istua auringonvarjon alla kahvilan terassilla, shoppailla, syödä jäätelöä, valokuvata blogiamme varten, vaihtaa vaatteita ja hengata keskenämme, ja tietysti katsella ihania poikia, joita joka maassa vilisee.
Mutta kuinka ihmeessä ehtisimme tehdä kaikkea? Kun vanhempamme ovat sitä mieltä, että viikko riittää hyvin.
Ehkä he olisivat voineet kysyä asiasta myös meiltä!
- Saammeko mennä rannalle kahdestaan, heti kun pääsemme perille? Miran äiti laski rauhoittavan käden hänen polvelleen. Mira näytti siltä kuin haluaisi juosta ulos tuohon marenkitorttuun jo ennen kuin olisimme laskeutuneet.
- Rakas, te ehditte. Viikko on oikeasti aika pitkä aika.
Meni ikuisuus, ennen kuin olimme päässeet passintarkastuksen ja laukkuhihnojen ohi. Lopulta saimme joka tapauksessa mennä rannalle kahdestaan. Vain minä ja Mira. Ranta oli todella lähellä. Piti vain kävellä katua suoraan ohi ihanan jäätelöbaarin, jossa oli terassi.
- Oih, täällä täytyy syödä jonakin päivänä?
Pysähdyimme selailemaan paksua jäätelölistaa. Näimme silmissämme, kuinka istuisimme terassilla jäätelöpallot käsissämme. Toisella Banana Split ja toisella Ice Coffee. Juuri tälläinen aktiviteetti sopisi meidän lomaamme täydellisesti.
Mutta ei juuri nyt. Emme olleet saaneet rahaa ollenkaan mukaamme, joten jatkoimme kohti rantaa. Vau! Istuimme pitkän aikaa ja vain hymyilimme typerän näköisinä kohti korkeita aaltoja. Millainen voima! Aallot jymisivät pyyhkäistessään rantahiekkaa. Ja mitkä värit! Hiekka oli pehmeänvalkoista ja vesi vaihtoi väriään syvänsinisestä, turkoosiin, sähkönsiniseen ja jäiseen minttuun.
- Tulen tänne varmasti joka ikinen vuosi.
- Niin minäkin.
- Olen aivan varma, että olin valas entisessä elämässäni.
- Vähintäänkin miekkavalas. Niin minäkin.
- Would you like chairs?
Mitä? Katsoimme ylös suut hämmästyksestä auki. Takaisin katsoi poika, joka oli juuri puhunut meille. Hänellä oli pörröiset hiukset, kimaltavat sinivihreät silmät ja valkoiset hampaat. Hän oli niin suloinen. Huolimatta shortseista ja jalkapallopaidasta, hän näytti aivan kreikkalaiselle jumalalle..
"Miksi menemme sinne vain viikoksi?
- Minä tiedän.. Otatko mukaasi sen pinkin mekon?
- Tietysti! Älä unohda aurinkohattua.
- Jenna, tarvitsemme puhelinta nyt!
Aina kun puhun bestikseni kanssa puhelimessa, äiti tai isä tulee valittamaan. Niin nytkin. Osoitin ovessani roikkuvaa Älä häiritse -kylttiä, mutta ilmeisesti hän oli tosissaan. Huokaisin:
- Mira, minun täytyy lopettaa.
Lopetimme puhelin ja annoin luurin isälle irvistäen. On vaikeaa pakata lomaa varten, jos ei ollenkaan tiedä, mitä toinen aikoo ottaa mukaan. Isä pyöritteli silmiään:
- Herran jestas, tehän voitte jutella tauotta kokonaisen viikon.
- No juuri niin, miksi menemme sinne vain viikoksi?
Menimme lentokonebussilla lentokentälle. Lento lähti sateiselta Helsinki-Vantaalta ja laskeutui.. Satumaailmaan.
Santorini on niin ihana. Valkoisia taloja kallioisella saarella Välimerellä.
Lentokoneen ikkunasta katsottuna saari näytti marenkitortulta väreilevän sinisen kakkupaperin päällä. Kaikki alkoivat taputtaa.
- Miksi emme voineet saman tien matkustaa kahdeksi viikoksi? Yritimme kysyä Miran äidiltä, joka istui vieressä.
Olimme inttäneet vitosluokalta saakka, voisivatko perheemme lähteä yhdessä kesälomamatkalle. Nyt olimme päässeet jo seiskalta ja pienestä ideasta oli tullut jo pitkä lista unelmia. Mira ja minä halusimme 1. Uida altaalla (hotellissamme oli uima-allas.) 2. Ottaa aurinkoa ja uida meren rannalla (rannan pitäisi olla kävelymatkan päässä, joten meidän pitäisi pystyä menemään sinne ilman noloja vanhempiamme.) 3. Istua auringonvarjon alla kahvilan terassilla, shoppailla, syödä jäätelöä, valokuvata blogiamme varten, vaihtaa vaatteita ja hengata keskenämme, ja tietysti katsella ihania poikia, joita joka maassa vilisee.
Mutta kuinka ihmeessä ehtisimme tehdä kaikkea? Kun vanhempamme ovat sitä mieltä, että viikko riittää hyvin.
Ehkä he olisivat voineet kysyä asiasta myös meiltä!
- Saammeko mennä rannalle kahdestaan, heti kun pääsemme perille? Miran äiti laski rauhoittavan käden hänen polvelleen. Mira näytti siltä kuin haluaisi juosta ulos tuohon marenkitorttuun jo ennen kuin olisimme laskeutuneet.
- Rakas, te ehditte. Viikko on oikeasti aika pitkä aika.
Meni ikuisuus, ennen kuin olimme päässeet passintarkastuksen ja laukkuhihnojen ohi. Lopulta saimme joka tapauksessa mennä rannalle kahdestaan. Vain minä ja Mira. Ranta oli todella lähellä. Piti vain kävellä katua suoraan ohi ihanan jäätelöbaarin, jossa oli terassi.
- Oih, täällä täytyy syödä jonakin päivänä?
Pysähdyimme selailemaan paksua jäätelölistaa. Näimme silmissämme, kuinka istuisimme terassilla jäätelöpallot käsissämme. Toisella Banana Split ja toisella Ice Coffee. Juuri tälläinen aktiviteetti sopisi meidän lomaamme täydellisesti.
Mutta ei juuri nyt. Emme olleet saaneet rahaa ollenkaan mukaamme, joten jatkoimme kohti rantaa. Vau! Istuimme pitkän aikaa ja vain hymyilimme typerän näköisinä kohti korkeita aaltoja. Millainen voima! Aallot jymisivät pyyhkäistessään rantahiekkaa. Ja mitkä värit! Hiekka oli pehmeänvalkoista ja vesi vaihtoi väriään syvänsinisestä, turkoosiin, sähkönsiniseen ja jäiseen minttuun.
- Tulen tänne varmasti joka ikinen vuosi.
- Niin minäkin.
- Olen aivan varma, että olin valas entisessä elämässäni.
- Vähintäänkin miekkavalas. Niin minäkin.
- Would you like chairs?
Mitä? Katsoimme ylös suut hämmästyksestä auki. Takaisin katsoi poika, joka oli juuri puhunut meille. Hänellä oli pörröiset hiukset, kimaltavat sinivihreät silmät ja valkoiset hampaat. Hän oli niin suloinen. Huolimatta shortseista ja jalkapallopaidasta, hän näytti aivan kreikkalaiselle jumalalle..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä? Katsoimme ylös suut hämmästyksestä auki. Takaisin katsoi poika, joka oli juuri puhunut meille. Hänellä oli pörröiset hiukset, kimaltavat sinivihreät silmät ja valkoiset hampaat. Hän oli niin suloinen. Huolimatta shortseista ja jalkapallopaidasta, hän näytti aivan kreikkalaiselle jumalalle.
- Mitä hän sanoi?
Mira kakisteli ja pyöritti päätään. Hän sanoi, että poika halusi vuokrata aurinkotuoleja. Poika nyökkäsi kohti valkoisten muovituolien rivistöä.
- What is your name?
- Apua, meidän nimemme, mitä pitäisi sanoa?
- En tiedä. Keksi jotain!
Kikatuskohtaus valtasi meidät, mutta poika vain seisoi ja odotti. Ryhdistäydyin ja vastasin tukahtuneesti:
- Jenna.
En ehtinyt keksiä mitään muuta.
- I am Istvan. Nice to meet you, Jenna.
Hän otti minua kädestä ja minä melkein pyörryin.
Niin erilaista! Aivan kuin minä ja Mira olisimme prinsessoja. Punastuin bikineitä myöten. Hän ei vaikuttanut olevan paljon meitä vanhempi, mutta hän oli todella huomaavainen, itsevarma ja rauhallinen.
- Jenna, olen tainnut rakastua.
En tiennyt, että oli mahdollista rakastua niin nopeasti, mutta Mira vakuutti, että hänen sydämensä oli alkanut hehkua, kun hän esitteli itsensä Istvanille. Eikö se muka ollut rakkautta?
Englanti sujui ensimmäisten takeltelujen jälkeen, kysehän on oikeastaan enemmän tahdosta. Me olimme rannalla pitkään. Minä puhuin enemmän, mutta Mira oli myös mukana. Ensiksi Istvan istui meidän kanssamme rannalla, mutta sitten hänen oli pakko alkaa kerätä aurinkotuoleja kasaan ja me autoimme häntä. Hän kertoi olevansa 15-vuotias. Me valehtelimme ja sanoimme olevamme 14-vuotiaita.
- Mira! Jenna! Mennään syömään päivällistä!
Yhtäkkiä isä ilmestyi jostain huutamaan. Huokaus. Halusin lähteä äkkiä pakoon, kun näin hänet. Se oli niin noloa. Mutta Istvan seisahtui ja tervehti häntä. Hänen mielestään se ei selvästi ollut ollenkaan noloa.
- Do you want to see me tomorrow?
Nyökkäsimme innokkaina ja halasimme molemmat häntä. Isä kietoi kätensä olkapäilleni ja veti minut mukaansa, mutta näin silmäkulmastani, kuinka Mira ja Istvan vaihtoivat pitkän flirttailevan katseen.
Seuraavana aamuna olimme rannalla heti aamupalan jälkeen. Mira oli meikannut ja vaihtanut vaatteita kolmeen kertaan. Hänellä oli minun pinkki mekkoni ja hänen oma keltainen aurinkohattunsa. Hienona, mutta hermostuneena hän lörpötteli koko matkan siitä, kuinka ei ollut saanut nukutuksi, koska oli unelmoinut Istvanista koko yön.
- Mutta kuinka saatoit uneksia, jos et nukkunut?
- Äh, sinä ymmärrät sen sitten, kun itsekkin rakastut.
Minusta hän kuulosti rehvastelevalta, mutta toisaalta hän oli oikeassa.
En tiennyt miltä tuntuu olla rakastunut. Kumpikaan meistä ei ollut tiennyt ennen eilistä. Nyt hän tiesi, Mira.
Asetuimme samoille paikoille kuin edellisenäkin päivänä ja Istvan saapui paikalle, kun minä olin uimassa.
Uin melko pitkän aikaa ennen kuin nousin vedestä ja istuin pyyhkeelle heidän väliinsä.
- Hi, whats app?
Istvan tervehti yhtä innokkaasti, kuin aiemminkin, mutta Mira katsoi minua vaisusti, melkein syyllisen näköisenä.
- Kuule, hän haluaa viedä minut treffeille. Onko se sinulle ok?
- Täh, mitä aijotte tehdä?
- Hän haluaa viedä minut siihen jäätelöbaariin.
- Mutta sehän meidän piti tehdä yhdessä!
- Tiedän ja voimmehan me edelleen tehdä sen. Mutta myös hän haluaa sinne minun kanssani.
Mira näytti onnettomalta, mutta ymmärsin, että hän oli maailman onnekkain tyyppi. Ajatella, treffit! Poika oli siis myös rakastunut. Nyökkäsin ja sanoin, että tietysti heidän täytyi mennä yhdessä jäätelölle. Kuinka voisin estää sen?
Mira ja Istvan nousivat ylös ja Mira meni kertomaan vanhemmilleen, jotka makailivat kioskin toisella puolella. Minäkin nousin ja menin makailemaan pikkusiskoni aurinkovarjon alle.
- Jenna, onko kaikki kunnossa?
- Joo, joo.
Mutta kun Mira tuli takaisin noin tunnin päästä, tuntui kuin minä olisin muuttunut pikkulapseksi ja hänestä olisi tullut aikuinen. Hän ei ollut vain rakastunut. Eikä häntä oltu vain pyydetty treffeille. He olivat myös pussanneet!
Suutuin ja kiusaannuin. Vaadin, että saan tietää kaiken. Miltä hän näytti, puhuivatko he samaan aikaan jotain, miltä toisen ihmisen kieli maistui omassa suussa? Korviini koski, kun Mira kertoi. Rakastin seikkailua, johon hän oli joutunut ja kadehdin sitä koko sydämmestäni. Miksi se en ollut minä? Ja mitä matkallemme nyt tapahtuisi?
Seuraavana päivänä makailin altaalla. Ensin kirjan kanssa, jonka olin ottanut mukaan, koska äiti oli vaatinut (lukeminen ei varsinaisesti ollut listallamme) ja sitten pikkulasten kanssa, jotka olivat väsyneet rantaan. En välittänyt vähääkään siitä, mitä Mira puuhasi. Kävin hotellihuoneesssamme vain velvollisuuden vuoksi. Oli rasittavaa kuunnella, mitä Istvan oli sanonut ja inhottavaa nähdä Miran leijailevan jalat irti maasta.
Jatkuu joskus :)
Oii!! Toi on iihana!!! Lisää!!
Katotaa :)
Homo!
- Hän on idiootti! Hän istuu tuolla jonkun toisen kanssa.
Miran rakkauskupla särkyi tiistaina.
Silloin hän juoksi pois rannalta posket kyyneleistä märkinä ja heittäytyi sängylle.
- Se on äidin vika! Meidän ei olisi pitänyt mennä sille retkelle!
Olimme vuokranneet auton ja olleet ajelemassa vuorilla koko päivän ajan. Se oli Miran äidin ehdotus. Hän ja minun äitini olivat huomanneet, kuinka Istvanista oli tullut kiila minun ja Miran välille. Minä olin tyytyväinen ehdotuksesta ja meillä oli ollut todella ihana neljän tytön retki. Mutta nyt, näin Miran syvän toivottomuuden, tunsin itseni itsekkääksi ja tyhmäksi. Mira-parka!
- Mira, oletko aivan varma?
- Olen. Se oli hän!
- Etkä varmasti nähnyt väärin?
- Hän oli sen norjalaisen kanssa, joka asuu tässä hotellissa.
- Mutta eihän hän voi tehdä niin sinulle. Minä menen sinne ja puhun hänen kanssaan!
Sanottu ja tehty. Vedin kengät jalkaan ja painuin haukkumaan sen idiootin lyttyyn.
Siitä alkoi minun rakkauskuplani. Ranta oli tyhjä, kun menin sinne. Istvan istui yksin aurinkotuolissa, eikä ymmärtänyt mitään siitä, mitä minä sanoin. Mikä norjalainen? Mikä Mira? Miksi minä olin niin tuohtunut? Hän ei ollut yhdessä kenenkään muun kanssa. Hän oli todellisuudessa ihastunut vain minuun.
- Jenna, I was missing you.
Silloin ymmärsin sen, mitä Mira oli kokenut aikaisemmin. Sen tunteen, kun sydän kasvoi ja tulvi yli. Nyt oli minun vuoroni. Hiljenin ja minua alkoi ujostuttaa. Se oli niin suurta. Tajusin, että tulisin muistamaan tämän hetken koko loppuelämäni. Istvan jatkoi pehmeällä äänellä:
- Where was you at those last days?
- Amm.. Are you...
Sekosin täysin sanoissa. Hämmennyin ja oloni muuttui onnellisen kevyeksi. Hän oli yhtäkkiä ihan toisenlainen. Hän kuulosti niin vilpittömältä ja rehelliseltä. Hän katsoi minua lämpimästi ja ujosti ja kertoi millaista Santorinilla oli talvella. Me nauroimme ja autoin häntä kioskin sulkemisessa.
Sen jälkeen hän saattoi minut hotelliin.
- You are different than other girls.. You have something special. I saw that..
- Really?
Hän nyökkäsi. Minä punastuin. Hän nauroi. Sitten hän nojautui eteenpäin ja suuteli minua. Minua! Ja minä suutelin takaisin ja tunsin, kuinka sydämeni lämpö paloi huulissani ja jokaisessa solussani, en voinut jättää sitä tekemättä.
Lisää!!!