Pohjustetaan tilannetta sillä että vuonna 2010 painoin 150kiloa ja se oli puhdasta läskiä. Siitä on tultu nykyiseen 85kiloon. Lähinnä ruokavaliolla ja aeroobisia lajeja harrastamalla. Pari kuukautta sitten aloitin salin ja jo ensimmäisen kerran jälkeen tunsin jonkin pienen syttyvän kipinän. No tunnehan oli täysin oikea, tuo kipinä on siitä vain voimistunut ja salista on tullut entistä tärkeämpi osa minun elämääni.
Olen käynyt salilla jokatoinen päivä ja tuntuu että voimaa ja lihasta tulee jatkuvalla syötöllä lisää. Nyt kun sali on tullut mukaan kuvioihin niin mun luonteessa on tapahtunut osittain ei-toivottuja ilmiöitä. Sen olen huomannut että lihavempana olin paljon leppoisampi ja olin joojoo mies, kaikkien kanssa toimeen tuleva. Nykyisin.... noh olen kyllä kaikkien kanssa toimeen tuleva, mutta muhun on tullut särmää aika paljon lisää.
Sanon asioita melko suoraan, tosin en nyt ketään halua tahallisesti loukata. Mutta esim töissä teen asiat oman pääni mukaan, eikä mua voi vetää enää kuin pässiä narussa. Tämäkös tuntuu osaa työkavereista ärsyttävän kun enää se joojoo mies ei uskokkaan mitä sille sanoo. Jos joku sanoo mulle ikävästi niin tuon hyvinkin selvästi esille oman arvoni. Tiedän olevani töissäkin hyvä, niin koen että mulla on joitakin erivapauksia yhteisistä pelisäännöistä. Jos tähän yrittää esimies puuttua niin lupaan että seuraavat hetket teen töitä minimirajalla. Tiedän että olen kaikissa töihin liittyvissä tilastoissa siellä top3 :ssa. Tosin toistaiseksi ovat kyllä esimiehetkin ymmärtäneet, ettei tunnolliselle ja kunnolliselle työntekijälle kannata alkaa urputtamaan jonnen joutavista asioista.
Olen alkanut tiedosttamattani tekemään asioita vähän karskeilla otteilla. Vähän kuin en suosi mitään hilavitkuttomia salilla, vaan vapailla painoilla mennään :D. Heh, tuossa edellisessä lauseessa oli pientä ironiaa mukana, mutta siis totuuspohja on tuo. Joku mussa edelleen sanoo että haluaisin olla se semileppoisa "munaton" kaveri muutaman vuoden takaa, se mukava "joojoo" mies jota pystyi vetämään narussa ympäri taloa. Onko tämä vain jotakin ohimenevää tämä tietynlainen korostunut ylivertaisuus muita ihmisiä kohtaan.
Siis minä jos kuka tiedän miten paljon tuo elämäntaparemontti on vaatinut työtä ja itsekuria. En voi olla tuntematta melko suurtakin tyydytystä kun katson jotakin lihavaa suomiurpoa makkara ja bisse mahan päällä, kuola valuen. En voi olla ajattelematta että "mitä helvettiä tuokin ihminen miettii, mikä sitä vaivaa, miksei se tee elämästään parempaa". Tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi jollakin tasolla. Tiedän että sekin mies haluaisi oikeasti olla mun kropassa, tietämättä että minäkin olen joskus ollut samanlainen isomahainen, itsekuriton LÄSKI. Saan itseasiassa erittäin paljon tyydytystä tämänkaltaisesta tilanteesta kun tiedän olevani kropaltani paljon, paljon paremmassa kunnossa kuin valtaosa suomalaisista. Tunnen suurta kunnioitusta omaa saavutustani kohtaan. Olen aina ollut rauhallinen ja hiljainen. Ja tämä elämäntaparemontti on ollut ehdottomasti suurin saavutus elämässäni.
Tiedän myös sen että komeus on katoavaa. Tiedän että seuraavana päivänä voin istua halvaantuneena pyörätuolissa. Tai voin sairastua masennukseen, jolloin varmasti nykyiset tärkeät arvot muuttavat muotoaan. En pohjimmiltani ole pinnallinen, mutta jotenkin pinnallisuus on alkanut korostumaan arvioissani. Olen hyvinkin salliva, en ole rasisti enkä vähemmistövihaaja. En tiedä mistä se johtuu. Tiedän ettei se elämä ole kaikille helppoa. Osittain myös näistä syistä häpeän itseäni. Tuolla läskillä kaljaa ja makkaraa syövällä miehellä voi olla taas jotakin hänen mielestään arvokkaampaa kuin minulle, eli perhe. Olen kokenut itseni aina hyvin perhekeskeiseksi ja haluaisin jonakin päivänä saada oman perheen, eli vaimon ja lapsia. Mutta tuntuu sen hyvän naisen löytäminen olevan niin kovin vaikeaa.
Eli jos joku ammattilainen jaksoi lukea tämän loppuun niin antakaa vinkkejä. Kiitos.
Olen käynyt salilla jokatoinen päivä ja tuntuu että voimaa ja lihasta tulee jatkuvalla syötöllä lisää. Nyt kun sali on tullut mukaan kuvioihin niin mun luonteessa on tapahtunut osittain ei-toivottuja ilmiöitä. Sen olen huomannut että lihavempana olin paljon leppoisampi ja olin joojoo mies, kaikkien kanssa toimeen tuleva. Nykyisin.... noh olen kyllä kaikkien kanssa toimeen tuleva, mutta muhun on tullut särmää aika paljon lisää.
Sanon asioita melko suoraan, tosin en nyt ketään halua tahallisesti loukata. Mutta esim töissä teen asiat oman pääni mukaan, eikä mua voi vetää enää kuin pässiä narussa. Tämäkös tuntuu osaa työkavereista ärsyttävän kun enää se joojoo mies ei uskokkaan mitä sille sanoo. Jos joku sanoo mulle ikävästi niin tuon hyvinkin selvästi esille oman arvoni. Tiedän olevani töissäkin hyvä, niin koen että mulla on joitakin erivapauksia yhteisistä pelisäännöistä. Jos tähän yrittää esimies puuttua niin lupaan että seuraavat hetket teen töitä minimirajalla. Tiedän että olen kaikissa töihin liittyvissä tilastoissa siellä top3 :ssa. Tosin toistaiseksi ovat kyllä esimiehetkin ymmärtäneet, ettei tunnolliselle ja kunnolliselle työntekijälle kannata alkaa urputtamaan jonnen joutavista asioista.
Olen alkanut tiedosttamattani tekemään asioita vähän karskeilla otteilla. Vähän kuin en suosi mitään hilavitkuttomia salilla, vaan vapailla painoilla mennään :D. Heh, tuossa edellisessä lauseessa oli pientä ironiaa mukana, mutta siis totuuspohja on tuo. Joku mussa edelleen sanoo että haluaisin olla se semileppoisa "munaton" kaveri muutaman vuoden takaa, se mukava "joojoo" mies jota pystyi vetämään narussa ympäri taloa. Onko tämä vain jotakin ohimenevää tämä tietynlainen korostunut ylivertaisuus muita ihmisiä kohtaan.
Siis minä jos kuka tiedän miten paljon tuo elämäntaparemontti on vaatinut työtä ja itsekuria. En voi olla tuntematta melko suurtakin tyydytystä kun katson jotakin lihavaa suomiurpoa makkara ja bisse mahan päällä, kuola valuen. En voi olla ajattelematta että "mitä helvettiä tuokin ihminen miettii, mikä sitä vaivaa, miksei se tee elämästään parempaa". Tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi jollakin tasolla. Tiedän että sekin mies haluaisi oikeasti olla mun kropassa, tietämättä että minäkin olen joskus ollut samanlainen isomahainen, itsekuriton LÄSKI. Saan itseasiassa erittäin paljon tyydytystä tämänkaltaisesta tilanteesta kun tiedän olevani kropaltani paljon, paljon paremmassa kunnossa kuin valtaosa suomalaisista. Tunnen suurta kunnioitusta omaa saavutustani kohtaan. Olen aina ollut rauhallinen ja hiljainen. Ja tämä elämäntaparemontti on ollut ehdottomasti suurin saavutus elämässäni.
Tiedän myös sen että komeus on katoavaa. Tiedän että seuraavana päivänä voin istua halvaantuneena pyörätuolissa. Tai voin sairastua masennukseen, jolloin varmasti nykyiset tärkeät arvot muuttavat muotoaan. En pohjimmiltani ole pinnallinen, mutta jotenkin pinnallisuus on alkanut korostumaan arvioissani. Olen hyvinkin salliva, en ole rasisti enkä vähemmistövihaaja. En tiedä mistä se johtuu. Tiedän ettei se elämä ole kaikille helppoa. Osittain myös näistä syistä häpeän itseäni. Tuolla läskillä kaljaa ja makkaraa syövällä miehellä voi olla taas jotakin hänen mielestään arvokkaampaa kuin minulle, eli perhe. Olen kokenut itseni aina hyvin perhekeskeiseksi ja haluaisin jonakin päivänä saada oman perheen, eli vaimon ja lapsia. Mutta tuntuu sen hyvän naisen löytäminen olevan niin kovin vaikeaa.
Eli jos joku ammattilainen jaksoi lukea tämän loppuun niin antakaa vinkkejä. Kiitos.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suurin kroppa, pieni ego... Testosteronitasot ovat vastaus. Varsinkin jos olet salilla aloittanut käymään äskettäin niin mieshormonit ne vain ilmoittelevat olemasta olostaan ja testotasot sulla ovat varmasti hyvinkin korkealla jos lihaskasvu ja voima on ollut huomattavaa. En nyt sinuna olisi kovinkaan huolissani, koska ilmiselvästi tiedostat tämän ongelmasi. Kyllä se leppoisuus sieltä iän myötä tulee kun testosteronitasot lähtevät laskuun. Sulla on testosteronitasoissa tapahtunut suuri muuto sitten vuoden 2010. Ja ihan syystäkin saat olla ylpeä saavutuksestasi. Mutta eise ettei sua voi vetää kuin pässiä narussa, tarkoita sitä ettetkö voisi olla mukava ja yhteistyökykyinen. Mutta niinhän se menee että iän myötä yleensä turha uhoaminen jää pois ja varsinkin miehillä siihen vaikuttaa juurikin testosteronitasot. Naisilla tuota uhoamista ei juurikaan koskaan ole ollutkaan johtuen juuri pienistä testotasoista.
Mies vm 85. En ole ammattilainen, vaikka sellaisen kommenttia kaipasit. Laitanpa nyt silti tähän ajatuksen, joka tuli mieleeni kirjoitustasi lukiessani.
On sellaisia ihmisiä, jotka vaikeuksista selviydyttyään muuttuvat vihamielisiksi ja ilkeiksi toisia vaikeuksissa olevia kohtaan. Ja sitten on toisenlaisia ihmisiä, sellaisia, joita koetut vaikeudet muuttavat ymmärtävämpään ja myötätuntoisempaan suntaan.
Kun nyt olet huomannut itsessäsi "kusipäistymisen" merkkejä, sinun on mahdollista pysähtyä ja nöyrtyä. Ja niinhän tavallaan olet tehnytkin, kun olet alkanut käyttäytymistäsi ja ajatuksiasi pohtia. Älä lopeta kesken tätä tietä.
On aivan eri asia antaa toisten viedä kuin pässiä narusta kuin olla kunnioittava ja ymmärtäväinen toisia ihmisiä kohtaan. Nämä kaksi eivät kulje käsi kädessä.
Voit kannustaa jotain lihavaa kaljankittaajaa terveellisiin elämäntapoihin, hyvä olisikin jos niin teet, kunhan sisäinen motiivisi on hyväntahtoinen ja käyttäydyt kunnioittavasti häntä kohtaan.
Muutoksen tuomat tuulet.
Niin kauan kun huomaat itsessäsi muutoksia ja osaat myös kritisoida niitä, kuten nyt teet, olet oikeilla jäljillä.
Mikä estäisi sinua myös hallitsemasta henkistä muutostasi ja kehittämään itseäsi sellaiseen suuntaan että voit katsoa peiliin rehellisesti tyytyväisenä, myös henkisen osan puolesta? Ei mikään sen enempää kuin menemästä sinne salillekaan ja päättämällä mitä haluat olla fyysisesti.
Tsemppiä muutosprosessiin!