Eli milloin suunnilleen kaksosraskaus alkaa näkymään ulospäin? Ystäväni sanoo odottavansa kaksosia, mutta viimeksi kun tapasimme hän oli jo viidennellä kuulla, eikä missään, edes uusissa vaatteissa näkynyt. Muutenkaan hän ei ole käyttäytynyt kuin raskaanaoleva (polttaa, ryyppää ehkä kerran kuussa kunnolla), joten en tiedä, mitä uskoa. Minä kun luulin, että kaksosraskaus näkyy jo aiemmin kuin tavallinen. En sitten tiedä.
Milloin näkyy
raskaus
32009
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
siinä viidennen kuun paikkeilla alko huomaamaan.Sitten masu alkoikin kasvaa aika tavalla.Eihän ne alkiot suuria ole,vasta kun vauvat alkaa kasvaa,mahakin näkyy.
Se on kovin yksilöllistä millon raskaus alkaa näkyä. Ihan sama odottaako yhtä tai vaikka kolmea,niin kohdun asento yms. vaikuttaa. Itsellä alkoi selvästi näkyä raskaus n.25 viikolla.
Muuten:Todella huolestuttavaa,jos ystäväsi polttaa ja käyttää alkoholia. Varsinkin alkoholin käytöllä on tuhoisat vaikutukset..
Hei! En tiiä vaikuttaako ikä masun näkymiseen mutta oon ite 28 ja sain kaksoset kolme vuotta sitten. sillon olin 25 ja mahani alkoi näkyä jo neljännellä. Nyt odotan taas kaksosia ja olen neljännellä. Maha ei näy vielä kuin pikkuisen.