Olen tavannut ihan naisen jota olen nyt kuukauden ajan tapaillut ja suhde alkaa olla jo siinä vaiheessa että pitäisi tietää vienkö sitä pidemmälle vai pidämmekö vain hauskaa yhdessä.
Naisella on diagnoosin mukaan II-tyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, eikä hän syö lääkkeitä siihen. Käyttää kyllä rauhoittavia ja vähän hamppuakin. Naisella ei kuitenkaan koskaan oman kertomansa ja minunkaan havainnointini mukaan ole ollut mitään masennuskausia, hän tuntuu olevan jatkuvassa maanisessa vaiheessa tai sitten vain stressaantunut tai väsynyt. Mutta väsymys vaihekin tuntuu katoavan yhden yön kunnon yöunien jälkeen. Yksin ollessaan nainen kyllä saattaa valvoa kokonaisia öitäkin, mutta nyt minun kanssa ollessaan hän kyllä nukkuu aina sen saman 6-8h joka yö kanssani.
Voiko naisen bipon oireet laantua jos hän rakastuu ja saa elämäänsä ulkopuolista vakautta puolisonsa kautta? Vai onko se vain väliaikaista?
Minua on alkanut mietityttämään myös naisen historia. Se tuntuu olevan bipolle tyypilliseen tapaan melko kirjava ja vauhdikas. Nainen on ollut suljetulla osastolla, vaihtanut paikkakuntaa todella usein, työsuhteet olleet pätkittäisiä ja naisella on ainakin nuorempana ollut sekä alkoholi- että huume/lääke ongelmia. Nyt kyllä menee hyvin, vaikka vanhat kaverit edelleenkin huumeita hänelle antavat. Voiko bipo koskaan päästä menneisyydestään eroon, vai vetääkö se aina takaisin vaikka elämän tilanne olisikin jo ihan eri.
Mikä merkitys puolisolla voi bipon elämässä sairauden kannalta olla? Kannattaako vakaan ja rauhallisen, mutta kuitenkin henkisesti voimakkaan miehen edes alkaa haaveilemaan suhteesta menevän bipo-naisen kanssa?
Minulla on ennenkin ollut bipo-naisten kanssa suhteita, muttei mitään vakavaa. Usein tuntui siltä että bipo-naiset arvostivat sitä miehistä miestä joka kertoi heille mitä pitää tehdä ja toimia. Vaikka se minulta ihan hyvin onnistuukin edelleen, niin suhteessa tuollainen "eräsuhtainen" käytös ei kyllä minusta tunnu kovinkaan hyvältä. Voiko bipo olla tasa-arvoisessa parisuhteessa vai pitääkö kumppanin olla aina se joka "kahlitsee" ja "määrää"?
Naisella on diagnoosin mukaan II-tyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, eikä hän syö lääkkeitä siihen. Käyttää kyllä rauhoittavia ja vähän hamppuakin. Naisella ei kuitenkaan koskaan oman kertomansa ja minunkaan havainnointini mukaan ole ollut mitään masennuskausia, hän tuntuu olevan jatkuvassa maanisessa vaiheessa tai sitten vain stressaantunut tai väsynyt. Mutta väsymys vaihekin tuntuu katoavan yhden yön kunnon yöunien jälkeen. Yksin ollessaan nainen kyllä saattaa valvoa kokonaisia öitäkin, mutta nyt minun kanssa ollessaan hän kyllä nukkuu aina sen saman 6-8h joka yö kanssani.
Voiko naisen bipon oireet laantua jos hän rakastuu ja saa elämäänsä ulkopuolista vakautta puolisonsa kautta? Vai onko se vain väliaikaista?
Minua on alkanut mietityttämään myös naisen historia. Se tuntuu olevan bipolle tyypilliseen tapaan melko kirjava ja vauhdikas. Nainen on ollut suljetulla osastolla, vaihtanut paikkakuntaa todella usein, työsuhteet olleet pätkittäisiä ja naisella on ainakin nuorempana ollut sekä alkoholi- että huume/lääke ongelmia. Nyt kyllä menee hyvin, vaikka vanhat kaverit edelleenkin huumeita hänelle antavat. Voiko bipo koskaan päästä menneisyydestään eroon, vai vetääkö se aina takaisin vaikka elämän tilanne olisikin jo ihan eri.
Mikä merkitys puolisolla voi bipon elämässä sairauden kannalta olla? Kannattaako vakaan ja rauhallisen, mutta kuitenkin henkisesti voimakkaan miehen edes alkaa haaveilemaan suhteesta menevän bipo-naisen kanssa?
Minulla on ennenkin ollut bipo-naisten kanssa suhteita, muttei mitään vakavaa. Usein tuntui siltä että bipo-naiset arvostivat sitä miehistä miestä joka kertoi heille mitä pitää tehdä ja toimia. Vaikka se minulta ihan hyvin onnistuukin edelleen, niin suhteessa tuollainen "eräsuhtainen" käytös ei kyllä minusta tunnu kovinkaan hyvältä. Voiko bipo olla tasa-arvoisessa parisuhteessa vai pitääkö kumppanin olla aina se joka "kahlitsee" ja "määrää"?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voihan ne mielialaoireet laantua hetkeksi jos elämä on vakaata mut ei mikään oo pysyvää. Mä oon sit se toinen ääripää 2-tyypin biposta eli tylsä enkä omaa mitään kirjavaa menneisyyttä. Kotihiiri on lempinimi. En oo ollu osastolla, en oo koskaan vaihtanu paikkakuntaa enkä oo käyttäny huumeita. Juominen ei kiinnosta. Naisesi pitäis ehottomasti päästä eroon entisestä huumepiiristä. Ei ne päihteet sovi terveille eikä sairaille sen paremmin. Tosi monet vaan tuntuu lääkitsevän bipon oireita päihteillä.
Nimenomaan bipolle vois sopii henkisesti vahva kumppani. Ei henkisesti heikommat kestä mukana. Vaikka mäkään en mitään sählää tai muuta ni jo mielialojen vaihtelu voi olla herkimmille kumppaneille rankkaa. Mut täytyy sanoo etten ite ees jaksais mitään kovin menevää bipokumppania. Ootko ite menevää sorttia et pysyt perässä? Jos et ni kantsii miettii tarkkaan.
Mä en arvosta määräilevää miestä ;) Tosta viimisestä kappaleesta tulee vähän sellanen kuva et tykkäisit alistaa? Oonks väärässä? Suhteen pitää aina olla tasa-arvonen. Mun mielipide. Mut ehkä jotkut bipot kaipaa sellasta joka jarruttelee menoa. Mene ja tiedä.
Naiseni on vaikea päästä eroon nykyisestä kaveripiiristään, sillä suurin osa siitä asuu nykyisellä paikkakunnalla missä me molemmat asumme. Nainen on kyllä helposti muuttavaa sorttia, joten ehkä tilanne rauhoittuisi hieman paikkakunnan vaihdoksen myötä, ainakin noiden huumeiden osalta.
En ole mikään kauhean menevä mies, ainakaan enää tässä 30 iässä, nuorempana olin sitä kyllä ihan tarpeeksi. Baarissa tulee sinkkuna ollessa käytyä lähinnä kavereiden kanssa tuopilla kerran pari kuussa, mutta tykkään kyllä olla itsekin liikenteessä ja tehdä, enkä vain kotona olla, noin muuten. Mutta naiseni elämä on usein x10 omaani vauhdikkaampaa, joten siinä mielessä kyllä olen nähnyt itseni naista rajoittavana tekijänä, kun minun kanssaan hän viihtyy ihan kotonakin ja välillä tunnen itse olevani se joka meitä jonnekin lähtee viemään. Naisella on kuitenkin omat menonsa joihin en ole, enkä varmaan koskaan pääsekään osalliseksi ja niiden kanssa hänellä sitten riittää vauhtia ja tapahtumia. Niihin en voi vaikuttaa, eikä nainen ole ollut kovinkaan innokas näitä vanhoja "huumekavereitaan" minulle esittelemään. Välillä tuntuu että nainen tulee luokseni ihan vain siksi että saisi taukoa muista menoistaan, joita hänellä on bipon tapaan aina ihan liikaa.
Aiemmat suhteeni bipo-naisten kanssa ovat olleet vähän kevyempiä, lähinnä seksiä- seksikaveruus suhteita, joissa olen kyllä ollut siinä "alistajan" roolissa. Mutta se on vain pieni osa minua, ja lähinnä seksuaalista, eikä siksi oikein riitä oikeassa parisuhteessa jossa arvostan tasa-arvoa ja yhdessä asioista päättämistä. En halua alistaa naistani esim. päättämällä että "nyt tehdään kolme lasta" tai että "ostamme rivarin Keravalta, eikä omakotitaloa Lahdesta".
tuo tapailemasi nainen on, samaa ikäluokkaako ( 30) kuin sinäkin vai nuorempi? Jotenkin tuo kuvaamasi toiminta kuulostaa siltä, ettei naisesta oikein olisi kovin vakaaseen suhteeseen, etenkin jos jotain hämäriä tyyppejä pyörii jatkuvasti ympärillä. Toisaalta, oletkohan nyt itsekin vähän liian hätiköivä, jos olette vasta kuukauden tapailleet? Ei tuossa vaiheessa nyt vielä mitään suuria päätöksiä tarvitse tehdä, etkö voisi katsella ja kuulostella vielä, mihin suuntaan tilanne kehittyy? Jos sinun tuntemisen aikana, eli 1 kk:ssa ei ole vielä ollut vaikkapa masennuskautta, niin eihän se ihme ole, joillain saattaa kestää hypomaaninen/maaninen vaihe jopa vuosia putkeen ja sitten romahtaa.
esimerkiksi itselläni on todettu epävakaa, mutta olen lähes 100% varma, että oikea dg olisi to 2-tyypin bipo, hoitavat henkilöt eivät vaan tahdo myöntää tehneensä virhettä ja toisaalta, eipä minua nyt suuresti kiinnostaisi mikään pakkolääkitys, joka pistää ihan tyhmäksi, lääkitsen siis lähinnä masennusta.
En kuitenkaan koskaan aloittaisi mitään vakavampaa suhdetta yhden kuukauden tuntemisen perusteella, esimerkiksi miettisi mitään muuttoa toiselle paikkakunnalle tms. noin nopeasti. Alkaisi pahemman kerran epäilyttää, mitä "hämminkiä" vastapuolella on, jos niin nopeasti ollaan sitoutumassa.
Kyse ei välttämättä ole BiPosta sillä siihen kyllä yleensä aina liittyy ne masennuskaudetkin ja maniaa on yleensä vain se 1/3 tai 2/3 osaa ajasta, ei 100%.
2-tyypin diagnoosin saa joskus ihan liian heppoisin perustein. Kyse voi olla enemmänkin ADHD:stä tai vaikka epävakaasta persoonallisuudesta ja stressistä johtuva univaje.
Se on hyvä merkki että nainen rauhoittuu ap:n läsnäollessa. Se taas ei välttämättä ole pysyvää, vaan voi olla vain väliaikaista kunnes nainen kyllästyy mieheen ja häntä alkaa ahdistaa liikaa ja sitten taas mennään.
Mulla on kokemusta aika monesta biposta. Itse sairastan niinsanottua yksisuuntaista masennusta elikkä on tullu mt-tyyppejä tavattua aika paljon elämän aikana. Osa on kauheita tapauksia, osa suht normeja ja osa todella ihania. Ihan sama pätee terveisiin ihmisiin. Itse oon seurustellut kolmen bipon kanssa ja yhden kanssa oli hieman jotain säpinää.
Ensimmäinen bipo oli ihan kiva tyyppi mut katos aina välillä johonki ja valehteli ihan tyhmistä asioista. Olin aika nuori sillon viel ja niin oli hänki. Sain vasta myöhemmin kuulla et oli saanu biposta diagnoosin. Jätin hänet ku en jaksanu omituisia katoamisia.
Toinen suhde kestikin 7,5 vuotta. Hän oli sitten just tällänen ku täällä on kuvattu eli täys hirviö joka tuhos mun koko elämän.
Tää kenen kaa oli vähän säpinää oli tosi mukava mut ei oikeen kyenny sitoutuu. Oli enemmän erakkotyyppiä.
Nykynen kumppani on 2 tyypin bipo. Aivan ihana ihminen mut toki välil sitä vauhtia on vähän liikaa ja tyhmiä päähänpistoksia. Mut hän aina sanookin et mä vähän jarruttelen hänen intoaan. Ei tää helppoa kyllä oo mut mikä suhde ois. Kyl mä kieltämättä pelkään et jos alkaa sekoilee liikaa. :( Oon ite aika rauhallinen.
Itselläni bipoa sairastava ihana mies. Sairaus näkyy mutta kanavoituu harrastuksiin. Hän on taiteilija ja paras rakastaja koskaan :)
Ei oo bipo