Sveitsissä äänestetään EU-maahanmuuton rajoittamisesta

Alla oleva on uutisointia Iltalehdestä.. Ihmettelen ettei maassamme reagoida samoin, vaan myydään sekä yrityksemme että maaomaisuudetkin ulkomaalaisille. Eikö poliitikoillamme ole moraalia, siis selkärankaa vaan toimitaan täysin kansan tahdon vastaisesti tuhoamalla isänmaamme.


Sunnuntai 9.2.2014 klo 11.15

Sveitsissä äänestetään tänään siitä, asetetaanko EU:n kansalaisille maahanmuuttokiintiö.

Äänestyksestä odotetaan tiukkaa. Mielipidekyselyissä sveitsiläisistä runsaat 40 prosenttia on kannattanut maahanmuuton rajoittamista.

Kansanäänestyksen takana ovat oikeistopopulistit, joiden mielestä Sveitsi on päästänyt liikaa ulkomaalaisia työmarkkinoilleen. Kampanjassaan oikeisto syytti maahanmuuttajia muun muassa vuokrien noususta, terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän ylikuormittamisesta sekä liikenneruuhkista.


EU-maahanmuuton rajoittamista vastustavat Sveitsin hallitus, useimmat puolueet sekä liike-elämä. Huolena on, että maahanmuuton rajoittaminen huonontaa Sveitsin EU-suhteita ja johtaa työvoimapulaan.

Sveitsi sopi EU:n kanssa työvoiman vapaasta liikkuvuudesta yli 10 vuotta sitten. Samalla solmittiin joukko muita taloussopimuksia, joiden kohtalo on nyt myös vaakalaudalla.

EU:n oikeuskomissaari Viviane Reding on korostanut, että sopimukset ovat kokonaisuus, joista Sveitsi ei voi jälkikäteen poimia mieluisiaan.

Sveitsissä on kahdeksan miljoonaa asukasta, joista neljännes ulkomaalaisia

2

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eläke katoaa pian

      50,3% äänienemmistö sanoi että raja tulee.
      Lehtijutuissa valitetaan että nyt mukamas ei firmat voi palkata huippuyksilöitä ulkomailta enää :D

      Mikähän sen muka estää kun aina on sinnekin voinut töihin mennä jos on palkattu firmaan? Ulkomaisia yrityksiäkin siellä on erittäin paljon.

      Kysehän on vain halpatyövoimasta jota halutaan rajojen yli liikkuvan ja polkevan ammattiliitot ja palkat alas näin tehdessään.
      Ammattiliitot ovat olleet kyllä täysin perseestä kaikenlaisella lakkoiluillaan ja jatkuvilla vaateillaan.Esimerkkinä paperiteollisuus.Mites siinä kävikään kun huudeltiin rinta rottingilla isompaa palkkaa?
      Nyt katsellaan sochin kisoja kotona sohvalla työttömyyskorvauksella ostettu olut kädessä.

      Sanokaa minun sanoneen, että kauaa ei mene siihen kun Suomessakin työläinen maksaa itse työeläkemaksunsa ja nykyinen systeemi pyyhitään pois.Ammattiliitoissa ei kukkoilla enää kauaa myöskään.Työvoima pakotetaan kuriin. Sikariporras jakaa ohjeet ministereille miten tulee tehdä ja lait runnotaan läpi välittämättä siitä mitä kansa tahtoo.

    • Tänne vaan kaikki!

      Kyse oli kaiketi siitä, että Sveitsi pyrkii rajoittamaan ns. elintasosiirtolaisia. Nämä siirtolaiset pyrkivät saamaan pakolaisstatuksen saadakseen nauttia länsimaisesta sos.turvasta yms. Jos taas tarkastellaan asiaa YK:n pakolaisasiain mukaan, niin Afrikassa on muutama sata miljoonaa pakolaista. Oliskos ne otettava tänne?
      Nämä siirtolaisethan ovat pahimmillaan kieli-, luku-, lasku-, kirjoitus- ja ammattitaidottomia. Lisäksi heidän tapansa poikkeavat täysin vaikkapa Suomalaisen yhtesikunnan asioista; Tyttöjä silvotaan, nainen ei saa mennä yksin edes lääkäriin jne.

      Suomalaiset menivät 1970-luvun alussa Volvolle töihin Ruåtsiin ja olivat periaatteessa ihan samanlaisia elintasosiirtolaisia, siis eivät pakolaisia.
      Yleisessä keskustelussa Suomessakin sekoitetaan pakolaiset ja siirtolaiset. Isäni oli pakolainen. Hän lähti joulukuussa 1939 Raudun pitäjästä sotaa pakoon, kun olisi ammuttu silloisen vihollisen toimesta. ( Hän ei ollut käpykaartilainen, olihan hän 17v )

      Timo Soini sanoi eräässä vaalitentissä viisaasti: "Jos tänne tulee vierasmaalainen ja hankkii itselleen töitä ja asunnon ja maksaa asianmukaiset verot yms., niin tervetuloa. Ei tämä saa sellaista olla, että tänne tullaan elämään sos.turvan avulla leveämmin kuin kotimaassaan."

      Summasummarum:
      Näissä asioissa on ehdottomasti erotettava siirtolaiset ja pakolaiset. Siirtolaisten maahantuloa on rajoitettava, jos eivät itse kykene hankkimaan itselleen elantoaan ja siihen sliittyviä asioita. Ja huom! Koskee myös noita romanialaisia ihmiskaupan uhreja.
      Mutta kun Vihreät - de Dorka ovat sitä mieltä, että tänne on saatava ihan kaikki surkimukset elätettäväksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2709
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2458
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2141
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1996
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1482
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1343
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      1011
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      964
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      778
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      771
    Aihe