tuota onkos tiällä varkaudessa missä päin yliopisto
ksysyms
kysynksyyn
5320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taisi olla siinä entisen talouskoulun kohdalla. Käy kurkkaamassa.
Ei tässä kylässä ole tarvittu yliopistoja eikä muita hienomman väen oppilaitoksia koska meillä on ollut Walter Ahlströmin teknillinen oppilaitos, josta on aina valmistunut yleviä paperiteknikkoja tuon suuren ja mahtavan paperitehtaan työväeksi. On siellä joitain muitakin teknikkoja, taitaa kone-, sähkö- ja meijeriteknikotkin olla edustettuina (...meijerin perintönä).
Kaikki me, jotka halusimme korkeampaa koulutusta, hakeuduimme isompiin kyliin oppimme saamaan. Osa jäi sille tielleen, osa meistä palasi kotikonnuilleen.
Ei ole täällä ylipoistoa mutta on suuri ja mahtava paperitehdas, joka tahkoaa rahaa kaupungin tarpeisiin. Kylä sen kuin vaurastuu vaurastumistaan. Ja hyvä kiertää.
Kyllä näin on, mihin Varkaus yliopistoa tarvitsee kun meillä on paperitehdas. Kyllä siellä oppii enemmän sivistystä kuin missään yliopistoissa. Paperimiehet ovat jo oppineet pyyhkimään ihan itse! Käsien pesun opiskelu on seuraavaksi työnn alla.
Savontien työukon kirjoitukset ovat tästä esimerkilistä toimintaa.
Paperitehdas on kehittänyt aivoja niin,jotta suolen toiminta on elämän kohokohta.Jos ei oteta lukuun Afrikantähden pelaamista tyttären ja vaimon leipoman pullan kera.
Esimerkillinen paperimies.
Mihinkäs meillä yliopistoa tarvittaisiin.
Lopetetaan seuraavaksi lukio.
Aikuiskoulutus kuvakirjaopintoina ja multivalintatehtävineen lienee sopivampi vaihtoehto.