Muutin viikko sitten asuntooni ja eilen alkoi kuulumaan järkyttävää kopinaa joka kesti n. 5-6h. Se on ikäänkuin kolme eri vahvuista kopausta tasaisin väliajoin, ei siis täysin tasaisin eli hieman vaihtelee kopausten väli. Epäilin, että joku kutoo kangaspuilla asunnossaan ja olen koittanut selvittää mistä ääni kuuluu, mutta se vaan yleisesti rapussa kuuluu ja tuntuu ettei se tule mistään tietystä asunnosta. Kuitenkin kotona ollessa kuulostaa kuin joku tiputtaisi yläkerrassa kolme eri painoista esinettä lattialle. Ääni on todella kova ja häiritsevä, tuntuu että pää hajoaa kun ei pysty mihinkään keskittymään äänen takia. Mitä tulisi tehdä?
Järkyttävä kopina, mutta mistä se tulee??
kopkopkop
3144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Idiootit soittaa basso Cd tä ja pelaa tietokoneella. Sepä siinä asunto on vaikea paikallistaa tulee varmasti tietyistä asunnoista.
Pahoitteluni, jos ratsastuskouluni aiheuttaa sinulle häiriötä. Heinä toimitetaan aamupäivisin, kun porukka on paljolti töissä. Lannan pyrin luomaan parvekkeelta pihalle, ettei kukaan huomaisi mitään. Istutukset saattavat kyllä kukoistaa ensi kesänä.
kopkopkop. Muistot heräilivät. Onko kyseessä punatiilinen korkea kerrostalo siinä Hollolassa, Pullapoikien risteyksen läheisyydessä?
Asuin siinä talossa vuosina 1995-1998. Siellä oli kanssa tommoinen samantyylinen kopina.