sukarapu ja kala

eekam

Voisko joku kertoa kun olen hankkimassa itselleni 2 sukarapua ja oon kuullut että kaikki niitä isommat kalat syö akvaario rapuja niin tietäiskö joku sukarapua pienempää kalaa? kun jos olisi joku pienempi kala niin haluaisin myös semmosen minun akvaarioon :)

2

2281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thl

      minulla on ainakin kirsikkasukarapuja akvaarioissa, joissa on platyja, miljoonakaloja, mustamolleja, taistelukaloja ja monneja eikä ongelmia ole ollut.

    • Reetta20

      Ensinnäkin, sukarapu on eläin joka viihtyy ryhmässä, ota niitä siis enemmän kuin kaksi. Jos sinulla on vain kaksi sukarapua altaassassi, tulet tuskin koskaan näkemään niitä ellei kyseessä sitten ole nanoakvaario, johon onkin sitten mietittävä kalasto todella tarkkaan.

      Runsaalla kasvillisuudella saa sukaravut pärjäämään isompienkin kalojen kanssa. Runsas kasvisto siis tarjoaa ravuille hyviä piilopaikkoja. Minulla on kirsikkasukarapuja altaassa jossa on neontetroja, keltakääpiöahvenia, rusokirjoahvenia (nuoria) ja partamonni. Yhdenkään kalan en ole nähnyt rapuja syövän, tai niistä edes suuremmin kiinnostuvan, saa nähdä mitä käy kun rusokirjot kasvaa.

      Toivottavasti vastauksestani oli edes jotain apua! :)

      http://reetansekametelisoppa.blogspot.fi/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe