En ole ihan varma kuinka pystyisin kertomaan. Mutta.
Olen 27-vuotias lähihoitaja ja olen niin pienessä työssä, kuin päiväkoti.
Nyt viime aikoina olen ollut töistä tullessa hyvin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään kirjaimellisesti. Kunto on rapissut huonoon kuntoon ja iltaisin on jo pahempia nukahtamis ongelmia. Hyvä, jos saan nukuttua edes sitä 5-7h per yö.
Myös halu lähteä töihin tuntuu ylivoimaiselta. Vaikka olen töissä: 8h per päivä, plus 1,5h työmatka. (MenoPaluu). Sairastelin jonkin verran syksyllä ja nyt myös tammikuussa sairastuin. Nyt saa koko ajan hermoilla, etten sairastu, ettei minun ryhmässä olevat aikuiset joudu kärsimään siitä, että olen poissa.
Mutta nyt melkein toivon, että olisin sairaana, ettei tarvitse mennä töihin.
Työpaikkani vaikutti kivalta ja tutustuin työkavereihini jonkun verran. Ja kaikki oli ihan hyvin. Mutta nyt tuntuu tulevan luurankoja kaapista. Vähän väliä ollaan moittimassa, jos vähänkin kohotan ääntä lapselle. (Esim. Tönii toisia lapsia.) Ja annetaan omia kasvatuksellisia neuvoja. Ei paljoa puhuta kanssani ja työkaverit siirtyy hiljaa toiseen huoneeseen. Jättäen minut yksin, eivätkä sano mitään. Myös tiedon kulku on katkonainen.
Ja melkein joka aamu saa jännittää, että kuka lapsi on poissa, päästäänkö ulos... Ja tänäkin aamuna olin valmis oksentamaan, kun suuntasin junalla työpaikalle. Halusin vain jäädä kotiin vain sänkyyn.
Onko kyseessä vain lievä paniikki vai onko burn outin oireita? En vain tunne olevani oma itseni enää. Vain kone, joka vaihtaa vaippoja ja hymyilee tekohymyä.
Olen 27-vuotias lähihoitaja ja olen niin pienessä työssä, kuin päiväkoti.
Nyt viime aikoina olen ollut töistä tullessa hyvin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään kirjaimellisesti. Kunto on rapissut huonoon kuntoon ja iltaisin on jo pahempia nukahtamis ongelmia. Hyvä, jos saan nukuttua edes sitä 5-7h per yö.
Myös halu lähteä töihin tuntuu ylivoimaiselta. Vaikka olen töissä: 8h per päivä, plus 1,5h työmatka. (MenoPaluu). Sairastelin jonkin verran syksyllä ja nyt myös tammikuussa sairastuin. Nyt saa koko ajan hermoilla, etten sairastu, ettei minun ryhmässä olevat aikuiset joudu kärsimään siitä, että olen poissa.
Mutta nyt melkein toivon, että olisin sairaana, ettei tarvitse mennä töihin.
Työpaikkani vaikutti kivalta ja tutustuin työkavereihini jonkun verran. Ja kaikki oli ihan hyvin. Mutta nyt tuntuu tulevan luurankoja kaapista. Vähän väliä ollaan moittimassa, jos vähänkin kohotan ääntä lapselle. (Esim. Tönii toisia lapsia.) Ja annetaan omia kasvatuksellisia neuvoja. Ei paljoa puhuta kanssani ja työkaverit siirtyy hiljaa toiseen huoneeseen. Jättäen minut yksin, eivätkä sano mitään. Myös tiedon kulku on katkonainen.
Ja melkein joka aamu saa jännittää, että kuka lapsi on poissa, päästäänkö ulos... Ja tänäkin aamuna olin valmis oksentamaan, kun suuntasin junalla työpaikalle. Halusin vain jäädä kotiin vain sänkyyn.
Onko kyseessä vain lievä paniikki vai onko burn outin oireita? En vain tunne olevani oma itseni enää. Vain kone, joka vaihtaa vaippoja ja hymyilee tekohymyä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei väsynyt lh.
Työssä jaksamiseen vaikuttaa monet asiat, kuten työn merkityksellisyyden kokemus (työn sisältö), työpaikan vuorovaikutus ja ihmissuhteet sekä oma elämäntilanne.
Kirjoituksestasi sain sen mielikuvan, että suurin ongelma väsymykseesi ovat työpaikan vuorovaikutussuhteet.
Niitä ei kannata jättää sikseen, koska sellaiset asiat eivät parane yksilön sairasloman aikana eivätkä itsekseen tai lakaisemalla ne maton alle. Tämäntyyppiset asiat korjaantuvat vain avoimella asioista puhumisella. Voisitko varata esimiehesi kanssa rauhallisen ajan, jossa käytte tehtävänkuvasi selkeästi läpi, esimerkiksi sen, miten tieto kulkee. Jos huudat lapsille, tarvitset apua opetellaksesi toisenlaisia ongelmanratkaisutapoja tilanteissa joissa käämi palaa, koska olet ammattilainen ja lapset ovat sinun(kin) vastuullasi päivähoidossa. Voisiko esimies vaikka järjestää jonkin *haastavat tilanteet- tyyppisen koulutuspäivän, jossa näitä harjoitellaan. Myös työtoveruustaitoja voi harjoitella, esim. sovitaan, miten tilanteissa ollaan. Voit kertoa kokeneesi, että sinut jätetään selviämään yksin
Et varmaan halua olla lapsille, työn kohteellesi vain kone. Et varmaan halua olla sitä itsellesikään. Siispä rohkaisen sinua puhumaan esimiehesi tai tarvittaessa työterveyshuollon kanssa. Asiat paranevat sitä pikemmin ja varmemmin mitä aikaisemmin niihin puututaan. Joten lykkäämisestä ei ole hyötyä.
Terveisin diakoni Meiju
Itse olen kuitenkin reipas työntekijä, tai no apremminkin sanottuna. Olin.
Tänäänkin työkaverini, joka tuli hieman myöhemmin töihin sitten ignoorasi minua koko ajan ja tuntui hankalalta puhua hänen kanssaan.
Mutta väsymys ei pahemmin tunnu menevän ohitse. Tämä on pahemminkin pahentunut, kun kevät kausi alkoi päiväkodissa. Ja pomoon on hankala omalla tavalla ainakin nyt luottaa, koska tämä sijaistaa oikeaa pomoa, joka on sijaisvapaalla. Ja nyt viime aikoina tämä pomo ei ole pahemmin edes puhunut yhdelle toiselle uudellekkaan työntekijälle.
Mutta taas illalla panikoiden laskea tunteja siihen, kun astun ovesta sisään töihin ja miettin sitä, kuinka voisi vain soittaa aamulla töihin ja ilmoittaa olevansa sairaana.. Tämä tunne on kamala ja ahistaa... Entisestään.