Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jos ei järki/ kokeillaan sukupuolielintasoa

Asia on näin

Mennään nyt sitten alapäätason keskusteluun kun ei kerran järki kerro luomisen välttämättömyyttä.
1.Jotta lisääntyminen onnistuisi. Täytyy kahden eri sukupuolen tuntea vetoa toisiinsa.
2.Lisäksi sukuelinten täytyy olla yhteensopivia.
3. Lisääntymistä/sukupuoliyhteyttä tapahtuisi paljon vähemmän jos seksi olisi yhtä tylsää kuin paperin siirtäminen kasasta toiseen.
4.Yhtyminen on sujuvaa koska molemmilla sukupuolilla on sukuelimet samassa kohtaa kehoa.
5.Toisella sukupuolella täytyy olla kohtu jossa lapsi kehittyy ja auokko josta tulee ulos.
6.Ihmisellä täytyy myös olla sisäänrakennettu rakkaus lasta kohtaan koska se pidetään elossa.

Mikään sattuma ei voi saada seikkoja 1-5 aikaan koska sattuma ei tiedä miten sen pitää olla ja sattuma ei myöskään ole persoona joten ei osaa suunnitella mitään. Jos maailma olisi tullut evoluution kautta sukupuolia olisi joko useampia tai sitten yksi itsestään synnyttävä.
Jo pelkästään sellainen seikka että naisella on tissit osoittaa evoluutioteorian huuhaaksi.

18

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kgbkkhgbjkjk
    • >Jos maailma olisi tullut evoluution kautta sukupuolia olisi joko useampia tai sitten yksi itsestään synnyttävä.

      Neitihän neropatti on. Jaa ihmeessä tietämyksesi vaikkapa Helsingin yliopiston biologien kanssa. :D

      • Asia on näin

        Olen enemmän mies kuin 5 sinunlaista pelleä yhteensä.


      • Asia on näin kirjoitti:

        Olen enemmän mies kuin 5 sinunlaista pelleä yhteensä.

        Nimimerkinvaihtajat ovat aina neitejä.

        Mies vastaa sanoistaan. Siksi miehelle riittää yksi nimimerkki.


      • Asia on näin
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Nimimerkinvaihtajat ovat aina neitejä.

        Mies vastaa sanoistaan. Siksi miehelle riittää yksi nimimerkki.

        Mitä sinä räävit päätäsi painan melkein 120 kiloa nostan penkiltä enemmän kuin oman painoni. Ja olen tehnyt vähän kovempia miesten hommia mitä sinun homojen hanurihommat ovat.

        Sulle sopis Repe homoämmä tai Repe paskahousu paremmin nimimerkiksi.


      • luyfiytdi
        Asia on näin kirjoitti:

        Mitä sinä räävit päätäsi painan melkein 120 kiloa nostan penkiltä enemmän kuin oman painoni. Ja olen tehnyt vähän kovempia miesten hommia mitä sinun homojen hanurihommat ovat.

        Sulle sopis Repe homoämmä tai Repe paskahousu paremmin nimimerkiksi.

        Enemmän kuin oman painosi. Et ole edes läskiriski, vaan pelkkä läski.
        Olen nostanut penkistä puhtaalla nostolla ilman penkkipaitaa yli kaksi kertaa oman painoni. Miesten hommissa rapakuntoiset läskiri9skitkin putoavat nopeasti, sinust puhumattakaan.


      • Asia on näin
        luyfiytdi kirjoitti:

        Enemmän kuin oman painosi. Et ole edes läskiriski, vaan pelkkä läski.
        Olen nostanut penkistä puhtaalla nostolla ilman penkkipaitaa yli kaksi kertaa oman painoni. Miesten hommissa rapakuntoiset läskiri9skitkin putoavat nopeasti, sinust puhumattakaan.

        Räpä räpä olen tehnyt yli 12 tuntisia työpäiviä raskaita miesten töitä tiedän mistä puhun.


      • ljhkjhkjhkjhkjh
        Asia on näin kirjoitti:

        Räpä räpä olen tehnyt yli 12 tuntisia työpäiviä raskaita miesten töitä tiedän mistä puhun.

        Henkiset kykysi siis viittaavat raskaaseen ruumiilliseen työhön. Sen huomaa ulosannistasi.


      • ljhkjhkjhkjhkjh kirjoitti:

        Henkiset kykysi siis viittaavat raskaaseen ruumiilliseen työhön. Sen huomaa ulosannistasi.

        Ilmeisesti hän on myös siitä harvinainen kreationisti, että hän luulee ihmisen ajattelevan lihaksillaan eikä raamatullisesti sydämellään.


    • jumalan morsian

      Kehenkä se Jeesuksen äiti koki vetovoimaa.

    • mette.soderman

      Jos jokin taho olisi harkitusti luonut lisääntymisen mahdollisimman sujuvaksi, se taho ei olisi sijoittanut ihmisen sukupuolielimiä sinne, missä ne nyt ovat. Asettelu tekee hommasta aika koomista äheltämistä.

      Sen sijaan nelijalkaisilla vehkeet ovat oikeissa paikoissa. Kun ihminen sitten nousi kaksijalkaiseksi, seksi mutkistui. Sattuma ja luonnonvalinta siis tekivät seksistä konstikasta, samoin raskaudesta - lapsen kantaminen pystyssä olevan selkärangan varassa on kuin ripustaisi pyykkinarun pystyyn ja yrittäisi saada pyykit pysymään.

      • ojlkjlkjlkklj

        Kiitos taas kerran loistavasta kommentistasi.
        Kun tämän palstan juttuja lueskelee, alkaa pakostakin miettiä, ovatko täällä kirjoittelevat kreationistit oikeasti vähän jälkeen jääneitä. Sen verran suuri on eri leirien kommenttien tasoero.
        Itse tunnen muutamia vakaumuksellisia kristittyjä, enkä ole heidän aivotoiminnassaan normaalielämän asioissa puutteita havainnut. Kirjoittavatko tänne vain pahnanpohjimamiset, vai nostavatko kristityt aivonsa narikkaan vasta uskonnollisesti arkaa aihetta käsitellessään?


      • Asia on näin
        ojlkjlkjlkklj kirjoitti:

        Kiitos taas kerran loistavasta kommentistasi.
        Kun tämän palstan juttuja lueskelee, alkaa pakostakin miettiä, ovatko täällä kirjoittelevat kreationistit oikeasti vähän jälkeen jääneitä. Sen verran suuri on eri leirien kommenttien tasoero.
        Itse tunnen muutamia vakaumuksellisia kristittyjä, enkä ole heidän aivotoiminnassaan normaalielämän asioissa puutteita havainnut. Kirjoittavatko tänne vain pahnanpohjimamiset, vai nostavatko kristityt aivonsa narikkaan vasta uskonnollisesti arkaa aihetta käsitellessään?

        Minä taas luulen että evolutionistit nostavat aivonsa narikkaan vasta uskonnollisesta arkaa aihetta käsitellessään.


    • porygoni

      Evoluutiossahan Aloittaja ei näytä ymmärtävän evoluution peruskäsitteitä alkuunkaan homma ei mene niin kuin luomiskertomuksessa tyyliin "kappas, loinpas tässä sattumalta hetkessä täydellisen ihmisen". Ihmisen (ja muiden lajien) kehitys onkin tapahtunut asteittain, erittäin pitkän ajan kuluessa jolloin epähydylliset/haitalliset piirteet ovat karsiutuneet pois, sillä epähyödyllinen piirre ei auta eloonjäämisessä tai lisääntymisessä. Niinpä ne, joiden geeneissä tapahtuvat mutaatiot taas auttavat selviytymään/lisääntymään, selviävät edellämainittuja paremmin hengissä ja näinollen jäävät lisääntymään tehokkaammin levittäen tätä hyödyllistä geeniä eteenpäin.

      Ja sitäpaitsi, asia, kuten nimimerkki mette.soderman jo sivuuttikin hienosti, useasta eliöstä (myös ihmisestä) löytyy paljon epähyödyllisiä, turhia, jopa hengenvaarallisia piirteitä (mainittakoon esim. umpisuoli, joka puhjettuaan tappoi satoja tuhansia ihmisiä ennen modernin lääketieteen keksimistä) jotka kertovat melko tyhjentävästi evoluutiosta. Ne ovat joko alkujaankin turhakkeita tai sitten muuttuneet turhakkeiksi samalla kun ihmisen elinympäristö ja elintavat ovat muuttuneet niin radikaalisti. Kiinnostaisi tietää miksi Luoja on luonut tällaisia piirteitä joilla ei ole mitään virkaa? Lisäksi voimme havaita, kylläkin harvoin, geenivarastosta karanneita "muinaisia" piirteitä vastasyntyneissä ihmisissä (joskus ihmisellä on ollut syntyessään häntäluun jatkeena pieni häntä). Luoja on melkoinen huumoriveikko tai sitten evoluution jäänteet ovat tällaisissa tapauksissa vahvasti läsnä.
      Jos ihminen on luotu ihmiseksi ja koira koiraksi, miksi esimerkiksi eläinjalostuksen avulla saadaan hyvinkin lyhyessä ajassa muutettua alkuperältään hyvinkin erilainen eläin tyystin toiseksi? (vinttikoirat ovat tästä esimerkki) Voitte kieltää tietenkin nämä asiat tavanomaisella, ylimielisellä tyylillänne.. tiede huijaa, todisteet eivät puhu totta ja sitärataa...
      Suljette uskontonne jonkinlaiseen suojakuplaan, tieteen ulottumattomiin, jossa arkijärki, logiikka, todisteet tai selvät havainnot eivät päde. Näin saatte rauhassa kasvatella illuusiotanne jolla on mielestänne pyhä koskemattomuus.
      (syy tähän lienee se, että uskonnolla tuskin on vara lähteä kilpailemaan tieteen kanssa... ainoa keino puolustautua on hyökkäys. Hyökkäyksellä ette käy niinkään tiedettä vastaan vaan pikemminkin vahvistatte omaa, niin helposti särkyvää uskomustanne teille itsellenne).

      • öjhlöjh


      • Asia on näin

        Ihan hyvin ihminen on luotu viat on tulleet jälkeenpäin, rappeumien myötä. Paitsi että tosin mulle sopis paremmin sellainen hammaskalusto millä voi syödä suklaata 200 g päivässä reikiintymättä.


    • hakati1

      Jos evoluutio olisi noin älyvapailla päätelmillä kumottavissa, se olisi tehty jo
      ajat sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      88
      1305
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe