Kertokaa mistä löytää ystäviä??

Sama on tilanne täälläkin, samanlainen perhekin. Olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja ystäviä en sen takia täällä ole. Perhekerhoja järjestetään kuulemma tosi monilla paikkakunnilla, kuten täälläkin. Ja olen kuullut monelta taholta että leikkipuistosta, sitkeesti käymällä, saa samassa tilanteessa olevia ystäviä, mutta...

Olen todella ujo. On minulla monta hyvää ystävää, mutta ne uudet tuttavat on se ongelma. Menen niin herkästi "jumiin" vieraiden ihmisten känssa. Mun paras ystävä on sitä mieltä että olen Puhelias, mutta naapurit on takuulla eri mieltä! Juttu luistaa mukavasti näin anonyyminä netissä, mutta liveä on ihan toinen juttu. Olen kai yhtä yksinäinen...

Hei,
Kuulostipa tutulta. Kirjottelin yhden äidin kanssa, mutta en jaksanut enää vuoden jälkeen olla aina se, joka ajoi hänen luokseen 25km kylään kun hänelle sopi. Hän ei koskaan kuluneen vuoden aikana tullut käymään meillä tai ottanut huomioon, että kun lapseni on 5kk pienempi kuin hänen, en voi täysin vierailla vain hänen aikataulunsa mukaisesti.

Lapsen syntymän jälkeen selvitin samassa synnytysvalmennuksessa olleiden äitien yhteystietoja ja järjestin meille 2 tapaamista. Yhtään kiitoksen sanaa tai soittoa tai tekstiviestiä en ole näiden jälkeen tai niiden välissä saanut yhdeltäkään äidiltä.

Minun onneksi en lannistunut näistä täysin ja sen seurauksena neuvolassa käydessä tutustuin suht lähellä asuvaan minua 12v vanhempaan äitiin, jonka kanssa tapaamme edes joskus, vastavuoroisesti ja nautimme yhteisestä hetkestä pikkustemme kanssa.

Tsemppiä etsinnälle, toivotaan että sinänkin vielä löydät ihmisen, jonka kanssa jakaa äitiyden ilot ja surut!

t: Via

Laittakaa postia tulemaan 30 .vlle,pienen pojan äidille Espooseen.

[email protected]

Tähän törmää usein. Yksinäisyyteen. Miksi me emme missään kohtaa???

Toinen, mihin törmään - kliseinen väittämä joka minua suututtaa ihan mielettömästi on se, että "mene mukaan, osallistu, aloita harrastus, ole itse aktiivinen, niin sitten saat ystävän, tutustut muihin ihmisiin" ja plaaplaa. PAskapuhetta!!

Olen ollut nyt vuoden kotona ja toinenkin vuosi olisi tarkoitus olla. Olen käynyt kohtuullisen aktiivisesti useammassa eri äiti-lapsi-piirissä, leikkipuistoissa, asukaspuistoissa, avoimessa pk:ssa.
Käyn siellä yksin lapseni kanssa. Olen siellä yksin. Juttelen ohjaajan kanssa, juttelen joksus muidenkin äitien kanssa. Mutta edes sellaista tuttavaa, jonka kanssa sitten ensi kerralla ja myöhemminkin juteltaisi, tutustuttaisi .. ei semmoista ole löytynyt.

Ja olen kyllä omasta mielestäni ihan tavallisen, normaalin avoin ja puhelias ihminen. En anna lapseni terrorisoida muita lapsia (viemällä leuluja käsisitä tms. mitä vuoden ikäinen tekee) mutta en salli että muidenkaan lapset samaa tekevät minun lapselleni.

Olen ajatellut, että ehkä minusta tämä yksinäisyys huokuu niin läpi, ettei kukaan ole innokas tämmösen epäkelvon kanssa juttelemaan tai tutustumaan lähemmin.

Yli kymmenen vuotta sitten muutin uudelle paikkakunnalle, (vanhemmat) lapseni olivat silloin vielä alle kouluikäisiä. Ajattelin, että tottakai tutustun uusiin ihmisiin, saisin ystäviä. En minä tyhjän päälle muuttanut, minullahan oli työ/opiskelukaverit..

Osallistuimme vaikka mihin ja kaikkeen mahdolliseen, mihin vain ennätimme ja pystyimme. Olimme tosi aktiivisia, osallistuvia. Silti: koko sinä aikana kun siellä asuin - ei yhtäkään ystävää! Ei yhtään tuttavaa, ei edes hyvänpäiväntuttuja!! Ja asuin siellä MONTA VUOTTA. Pikkukaupungissa.

Entiset kaverit jäi sille vanhalle paikkakunnalle, ja välit ovat tässä vuosien saatossa hiipuneet.

Nyt tällä paikkakunalla olen asunutu niinikään MONTA vuotta. Mulla on kivat työkaverit. Mulla on tämä pieni lapsi, nuo isot lapset, ja mies. Naapurit ovat ihan kivoja. Samoin ne äiti-lapsipiirien äidit, ne joiden kanssa olen jutellyt tai oikeammin, jotka ovet jutelleet minun kanssani - - -

Ihan oikeasti: minä en tiedä , mikä minussa on vikana. MIksi jään ulkopuolelle. Miksi en saa ystäviä. Kerta toisensa, vuosi toisensa jälkeen kävelen kotiin yksin, lapsen kanssa yksin, ja olen siellä yksin. Jos tehdään jotain "parin kanssa" juttua, kukaan ei halua olla minun kaveri. Kaikki tommaavat kiinni siihen ennestään tuttuun, ja joku sitten ilmoittaa jo valmiiksi ettei osallistu juttuun ollenkaan ja minä jään sitten yksin.. olen ohjaajan pari. Tosi kivaa kuulkaa!

Olen miettinyt, että ilmeisesti kyse on ulkonäöstä.
Rahat ovat juuri nyt tiukilla ja vaatteet eivät viimeisen trendin mukaisia, ja hiuksetkin on miten on.. melkoisen huonosti, elottomat latvat. Lisäksi olen ns. vanha äiti. Kaikki haluavat olla omanikäisensä, samanikäistensä, kanssa, ja noissa paikoissa ei ole ollut muita minun ikäisiä???????? Missä heitä on? TÖISSÄ!

Ps. netin kautta olen myös hakenut, yksi nettikirjekamu on löytynyt, mutta välimatka on esteenä joten liveystävyyttä ei siitäkään...

... ehkä juuri sinulle???

Olen muuttanut pari vuotta sitten uudelle kotipaikkakunnalleni.
Minulla on maailman ihanin mies, ollut jo pian kolme vuotta.
Me olemme vielä ns. "susipari", eli emme asu yhdessä, vaan hän asuu n. 20 km päässä meistä.
Mieheni tekee pitkiä päiviä töissä.
Ja nyt, kun olemme eri vuoroissa, näemme harvoin, ehkä enemmän taas kun sijaisuuteni päättyy.
Olen aina pitänyt itseäni sosiaalisena ihmisenä ja minulla on ollut paljon ystäviä, mutta he kaikki ovat kotipaikkakunnallani, ei täällä.
Nyt olen melkein aina kotona, yksin lasten kanssa.
Vaikka rakastankin heitä ja miestäni yli kaiken, olisi ihanaa, jos olisi myös omia ystäviä.
Ystäviä, joiden kanssa "parantaa maailmaa", tavata, käydä vaikka syömässä joskus ja tehdä kaikkea sitä mitä ystävän kanssa tehdään.

Ensin voisi tutustua netin kautta, kirjoitella ja sitten miettiä näkemistäkin.

Minä en etsi baarikaveria, koska en käy baareissa, varsinkaan nyt, kun vauva on ilmoittanut tulostaan, mutta en myöskään "valitse" ystäviä sen mukaan, että onko lyhyt, pitkä, lihava, laiha, nuori, vanha tms.
Nuo ovat asioita, joilla ei ole minulle merkitystä, vaan tärkeintä on se, että olet oma itsesi, sellainen kuin olet.

Haluaisitko sinä olla ???

Jos haluaisit, niin


kirjoita minulle: [email protected]

Olen keväällä valmistunut ammattiin ja odotan nyt esikoistani. Asun avoliitossa elämäni miehen kanssa ja meillä menee hyvin.
Onneksi olin koko kesän töissä syyskuun alkuun asti. Jos olisin ollut kotona, pääni olisi hajonnut. Tällä hetkellä ongelmanani on, ettei minulla ole myöskään kovin montaa ystävää samalla paikkakunnalla. Lähinnä vain kolme; sisareni ja paras ystäväni, jotka käy töissä, ja serkkuni, jolla on kaksi pientä lasta. En viitsisi heitä kuitenkaan häiritä joka ikinen päivä, koska heilläkin on oma elämänsä.
Mieheni on kannustanut minua etsimään harrastuksia, mitkä voisivat kiinnostaa minua. Niitä nyt ei ole kovinkaan montaa. Liikunta, lähinnä jumppa/aerobic kiinostaisi minua, mutta nyt se ei ole oikein enää mahdollista.
Mieheni on päivät pitkät töissä ja minä olen suurimaksi osaksi kotona. Yritän kehitellä itselleni tekemistä, mutta eipä välttämättä aina kiinnosta pestä pyykkiä ja silittää vaatteita!
Olisi mukava tavata uusia ystäviä, mutta se tuntuu olevan erittäin vaikeata...
Alan vähitellen masentua yksin (kotona) olemiseen.