Ihmisen ollessa humalassa, pillereissä tai huumeissa. Niin varmasti muistaa mitä on sanonut tai tehnyt toiselle ihmiselle. Joka tosin väittää niin valehtelee. Ei tietysti muista sanatarkasti, mutta suurimman osan ja sitten selvänä on ns. moraalinen krapula asioista joita tuli tehtyä tai sanottua.
Tämän päivän trendi on se, että vedotaan siihen olin niin sekaisin etten muista. On yleisesti hyväksytty selitys, mutta ei todellakaan pidä paikkaansa. IHMINEN MUISTAA, jos haluaa muistaa.
Olen keskustellut monen alkoholistin, huumeiden käyttäjän kanssa asioista ja sanovat kyllä ihminen tietää mitä tekee tai sanoo toiselle. Mutta on niin välinpitämätön asioiden suhteen, ajattelee antaa mennä vaan. Jos nyt sanon rumasti, niin ovat luusereita eivätkä kunnioita toista ihmistä ollenkaan. Se on valitettavaa.
Ja näin lopuksi: mitä toiselle teet sen itsellesi saat kaksin verroin takaisin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei muuten muista. vedäppäs kuule sekakännit ja tee uus aloite sen jälkeen :)
Minä join viime perjantaina jallupullon ja katsoin sen jälkeen Voice of Finlandia. Seuraavana päivänä en muistanut yhdestäkään esityksestä mitään.
Juu, samaa mieltä olen että ei ihminen välttämättä muista mitä tulikaan tehtyä kun känni- tai huumepäissään sekoilee :( On omakohtaisia kokemuksia, täysin filmi poikki... onneks mitään pahaa ei kuitenkaan tullu tehtyä... kai?? ;)
Sen uskon että tajuaa mitä toiselle sanoo tai tekee mutta siinäkin tilanteesa ei vaan aivot pelaa niin kun pitäs ja vahinko onkin jo tapantunu... siitäkin omakohtaisia kokemuksia... :/
Silti päihteitä ei voi syyttää!! Pitää osata rajansa tai olla kokonaan ottamatta... siitäkin omakohtaisia kokemuksia. Jätän ottamatta :)
Kun nainen saa pari kaljaa niin kuteet lentää ja mies tarvitsee siihen jallupullon, et silleen. Ja sitten naiset nauraa en muista mitään ja miehet mörisee en muista mitään, kenen kanssa olin ja mitä tein. Heh, heh sanon minä, varmasti muistaa, jos ei sammu, silloin on filmi poikki, ei muuten.
Tänä päivänä suomalaiset juovat kuin päättömät ja raittiit ihmiset ovat kummajaisia ja hyljeksittyjä eivät sovi porukkaan. Mies tai nainen ei saa selvin päin mitään sanottua toiselle, oli se sitten hyvää tai pahaa, mutta auta armias kun on kännissä niin tule sitten oikein tuutin täydeltä. Naiset nauraa sitä tekonauruaan ja miehet pullistelee. Tämä on niin monta kertaa nähty.
Vanha kansa on puhunut aikoinaan viinavituista ja viinamulkuista, se pitää edelleenkin paikkansa. Kyllä estot häviää, kun viinaa saa tarpeeksi kalloon, muuten ovat aivan olemattomia harmaa hiirulaisia selvin päin eivätkä uskalla sanoa edes toiselle mitään.
Mitä selvänä miettii niin sen kännissä toteuttaa. Näin on. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Totuus ei pala tulessakaan. Monen ihmisen on vain vaikea sulattaa totuutta.
Olen haastatellut noin tuhat ihmistä, jolla on rankka tausta, alkoholi, päihteet, vankila ym. ja he kaikki ovat avoimesti kertoneet, kyllä muistavat mitä ovat tehneet ja sanoneet, mutta ovat päässeet helpommalla, kun ovat silmät kirkkaina väittäneet en muista mitään.