järkkymisestä....
Kyllä näin on jo käynyt, vaikka ei selkkaukseksi vielä olekaan mennyt. Tehtaat ja ihmisten työpaikat myytiin johonkin "kiinaan" verukkeella, että satojamiljoonia sai yksittäiset ihmiset rahaa. Yhteiskunnan raiskausta se minusta on.
Koko velkataakan kun ottaa huomioon, niin olemme Suomen elintasossa 1970-luvulla, jos sitäkään. Lappeenrannan kaupungin velka on jo sitä luokkaa, että konkurssikunnaksi kutsuttu Karkkila oli hyvinvointikunta vs. Lappeenranta nykyään.
Kumma juttu muuten, että Parikkalaa ei paljoa mainosteta vähävelkaisena kuntana tai asia ohitetaan ihan vain kaikessa hiljaisuudessa.
Lappeenrannassa velkaosuus/asukas on yli 6000e ja Parikkalassa 253 €/asukas. Aika iso ero. Sanottakoon, että yleisesti on pidetty 4000e/asukas kestämättömänä velkana kaupungille, joten voinemme sanoa, että Lappeenranta on kriisikunta pahemmasta päästä, jossa myydään jo rakennuksia&irtaimistoa, jotta saataisiin käyttötalousrahoja.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja mikä ihmeellisintä, Lappeenrannassa ei irtisanota järjettömän kokoista viranhaltijakuntaa ollenkaan, eli me elätämme väkisin näitä aivan liian kovaa palkkaa työstään saavia loisia.
Tilipussissa se nyt näkyy että kaupunki rahastaa meitä. Keskituloinen saa noin 500 euroa vähemmän käteen tuloa tänä vuonna. Myös kaikki kaupungin maksut ovat nousseet. Tämä rahastus jatkuu niin kauan kuin demarit, kokoomus ja keskusta saavat päättää kaikista asioista tässä kaupungissa. Kannattaa siis käydä äänestämässä. Perussuomalaisia.
Kuka noita Lappeenrannan velkoja on ottanut ja siunannut, maksakoon. "Vastuusta maksetaan", sanotaan pomojen kohdalla.
Mitenkähän on ?
Olisiko ketään vastuullista noihin 600 miljoonan velkoihin, vai tuliko ne itsestään sinne velkasaldolle?
Kyllä joka ikisessä velassa on ottajien allekirjoitukset, eiku vastuut pöytään.
Aikaan on saatu Kokoomus-Leipäjonot jokaiseen kaupunkiin Suomessa !
- kepu kokoomus-sdp-vihreä- naivismi- politiikalla on tähän päästy.
Kokoomus-Toivotalkoot ja kepu työreformi alkaa jo purra.
Piikaa ja renkiä vedetän hanuriin oikein ahneesti.
Kun jatketaan tällä kurjistamisen ja ahneen vääristyneen tulon- ja työjaon radalla,
- niin kansannousu tulee ja varmasti !
kyllä se on se SDP mikä tän on aikaansaanut.
uuniperuna vanhanen, kalkkuna kiviniemi, naivi lipponen, super naivi katainen... osaamista yli puoluerajojen...
Yhteiskuntarauha ei Suomessa järky, siitä meillä on liian ikvävät muistot lähes 100 vuoden takaa.
Meillä osataan kyllä yhdssä tuumin hoitaa asiat ja suomalaiset ovat kestävimpiä vaikeissa paikoissa.
Rakkaat siskot ja veljet, nyt on aika kaivaa jäähakut naftaliinista, nostaa punalippu salkoon ja vaatia vääryyden harjoittajaa väistymään. On aika laittaa piste sorrolle, kapitalistiselle saatanalliselle ahneudelle ja jatkuvalle rosvoamiselle! Pääomat ja tuotantovälineet on jaettava uudelleen, kaikille on asetettava työvelvoite ja niskureita on rangaistava. Lopullinen voitto vaatii taistelua. Puhumalla ei Suurta Voittoa tehdä!
Puolueella ei ole mitään väliä, eliitti päättää ja kansa kärsii!! Aki kaurismäki sanoin näin kaikki rikkaat pitää tap... itse en näin kuitenkaan ajattele! Työstä pitää saada korvaus jolla tulee toimeen ja vasta sen jälkeen jos ylimääräsiä on jaetaan ne sitten vaikka rikkaille, siihen suostun:)
http://www.youtube.com/watch?v=i0xx7tb3Ju4
Viisasmies! Miksi ei saanut jatkoa eduskunnassa?? Koska kysyi vääriä asioita, jotka eivät sopineet eliitille..
Kansa ei päätä mitään äänestäminen on aivan turhaa, rahat valuu AINA rikkaan taskuun ja rikkaallahan ei tunnetusti ole ahneudelleen rajoja!!!
T. Pahoin voiva ÄÄNETÖN kansalainen
Mitä eroa on poliitikolla ja rikkaalla? Poliitikko tekee mitä rikas käskee!!
no mitäs samaa? molemmat pelaa omaan pussiin!
mitään punalippua salkoon nosteta se on, se on aivan naurattavaa sanoa että värillä olisi väliä, itse olen suuttunut oikeistolainen!!!