Tyttöystävä jätti :(

Tuttu tunne. Tosin mie itse olin se idiootti joka lähti suhteesta, mutta havahuin vasta n. vuoden jälkeen siihen että tein kammottavan virheen. Nyt paluuta ei entiseen ole. Tunteita on ollut koko vuoden puolin ja toisin, mutta kuvittelin kuitenkin tämän olevan se oikea vaihtoehto meille. Kaikki miun omaa tyhmyyttä, joten valittaa en voi ja nyt täytyy vain koittaa päästä eteenpäin mukisemati.

käyt asiat päässäsi läpi, myös eroon johtaneet, itket itkusi, ikäväsi, kaipuusi. Alat elämään eteenäpäin, varmasti alussa on vaikeaa ja kaikki muistuttaa siitä mitä ei enää ole. Mutta siihen on aina syy muksi ero on tullut, ja sun on vain hyväksyttävä se asia.
Kirjoita päiväkirjaa, valuta sinne kaikki ikävä ja tunnemyrskysi. Käy lenkillä ja tuuleta päätäsi fyysisillä jutuilla kuten liikunnalla.

Aikanaan tuska helpottuu, huomaat että illalla et itkenytkään itseäsi uneen, vaan arki alkaa sujumaan ilman ainaista "muistan kun"-juttuja.

Sydänsuru on myös matka itseesi, löydät itsestäsi keinot selviytyä suurista pettymyksistä, joten ota ihan rauhassa. lopulta joskus kun tapaat sen oikean, tiedät miksi eroja oli oltava. Nyt siis anna itkun tulla, syö suklaata, kirjoita päiväkirjaa. Etsi se sun pelastusköysi jolla vedät itsesi kuiville elämän myrskyistä. Rakkaus ei kuole ikinä, teidän välinen rakkaus on nyt ohi, mutta maailma on vielä täynnä rakkautta ja niin olet sinäkin. Nyt helli itsesi kuntoon.

Uskon kyllä että ystäväsi tukee sinua ja ehkä alussa ei kannata koittaakaan olla kavereita eksäsi kanssa, anna ajan tehdä työnsä ja suklaan ja hyvien ystävien.

Voimia sulle ja usko huomiseen.

Jep ! Kyllä se pari vuotta vie . Ekan eron tullessa , just parikymppisenä, oli kyllä hirveen vaikeaa . Oltiin oltu kimpassa niin tiiviisti ettei kai nukuttukaan kolmen vuoden aikana kuin pari yötä erillään . Sit oon kyllä seurustellut ja kärsinyt kahdesta erosta mutta nyt menee hyvin . Katselen ehkä suvaitsevammin toisen touhuja . Paljon saa tapahtua mutta uskottomuutta en hyväksy . Siinä kulkee raja . Tsemppiä sulle , oon miettinyt että hienoa oli ne suhteet mutta ihanin on tää nyt . Voisko sitä sanoa onneksi ?

Täälläkin eroprosessi meneillään. Exä jätti kolme kuukautta sitten ja vieläkin tulee joskus todella haikeita hetkiä. Välillä iha masentaa kuulla ihmisten sanovan, että vuosia se ylipääseminen yleensä vie. Jokainen vuosi tuntuu ajatuksissa pieneltä ikuisuudelta. Välillä ajattelee, että ei tätä tuskaa vaan voi kestää niin kauan... Mutta toisaalta sitä kuitenkin huomaa koko ajan kehittyvänsä pikkuhiljaa, huomaa miten tuskaa oppii ajan kanssa käsittelemään ja miten lopulta kipu alkaa jopa pikkuhiljaa hellittää. Että tavallaan tän eroprosessinkin voi kokea jollain tasolla palkitsevaksikin. Tai pakkohan tästä kai jotain positiivistakin on löytää, järkihän tässä varmaan muuten menisi... No ei, oikeasti ero on yllättävän kasvattava prosessi, jos itselleen vain antaa mahdollisuuden kasvaa.

Mutta tosiaan ensimmäinen suhde oli täälläkin. Asuttiin yhdessä, exä oli miulle perheenjäsen ja kaikista rakkain. Että melkonen isku se ero sitten lopulta oli, vaikka toisaalta miulla oli kuitenkin se etu puolellani, että olin sentään osannut ennakoida, että jotain sellaista saattaisi tapahtua. Että ei sentää ero täysin yllättäen tullut.

Ja vaikka tällä hetkellä toivoisi vain, että tuska hellittäisi mahdollisimman pian, niin toisaalta on tärkeää muistaa, että sillä tuskallakin on tarkoituksensa. Se tuska mahdollistaa kehittymisen ja itsestään oppimisen. Että paras vaan surra surut ja itkeä itkut ajan kanssa (kunha tosin muistaa välillä muutakin tehdä, ettei jää kuitenkaan liikaa roikkumaan suruun). Itseäni ainakin piristää ajatus siitä, että kovan surutyön jälkeen sitä voi jossain vaiheessa ylpeänä todeta, että on selvinnyt ja että on taas kerran hieman vahvempi ihminen.

Mutta joka tapauksessa hirmusesti tsemppiä aloittajalle. Persiistähän tää on, mutta ei tässä auta muu kuin selvitä.

Täällä kohtalontoveri. Entisen tyttöystäväni kanssa olemme molemmat parikymppisiä ja erosta on nyt neljä kuukautta. Ero oli yhteinen päätös mutta eniten minua harmittaa se, mitä siitä seurasi. Meillä myös oli eron hetkenä paljon tunteita javieläkin... näemme melkein joka päivä kun olemme samassa ystäväporukassa ja meillä on "säätöä" mutta olen vaan niin kyllästynyt. Ja aloin saamaan ahdistuskohtauksia hänen seurassaan..Tuntuu että en pääse koskaan yli mutta yhteenkään emme voi palata. Ystävät neuvoo että laitan välit poikki mutta olemme niin hyviä ystäviä ja välitän hänestä kovasti. Mutta tällainenkin sattuu. Joten valitettavasti en osaa neuvoa miten päästä yli.
kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä! Ps. Jos joku tietää jonku ihme helpotus keinon tähän niin saa jakaa :)