Haluaisitko isäksi?

dunedinna

Hei!

Olen ajatellut, että koska haluaisin lapsen, mutta en etsi parisuhdetta, niin varmaankin on myös monia miehiä, jotka toivoisivat omaa lasta, mutta eivät ole löytäneet sopivaa äitiehdokasta. Itse kyllä olen jo elämäni suurimmaksi onnekseni äiti, mutta haluaisin vielä yhden tai kaksi lasta lisää.

Aiemmin olen edennyt perinteisemmässä järjestyksessä ja seurustellut ja asunut avoliitossa miesten kanssa, jotka ovat olleet kyllä kiinnostuneita minusta, mutta eivät lasten hankkimisesta. Nuorempana kaikki miehet totesivat haluavansa lapsia sitten joskus myöhemmin ja myöhemmin tapasin miehiä joita työ kiinnosti enemmän kuin perheen perustaminen tai muista syistä olivat päättäneet olla ikinä hankkimatta lapsia.
Ehkäpä siis isää etsimällä löytyisi sellainen isäksi haluava mies, jonka kanssa olisi sitten muutenkin yhtenevä ajatusmaailma, huumorintaju, toiveet ja haaveet.

Lapset ovat iloni ja onneni ja vielä ihanampaa olisi jos lapsella olisi isä, jolle lapsi olisi yhtä suuri toive ja ilonaihe. Haluaisin lapselle isän, joka olisi kiinnostunut lapsesta jo raskauden alusta koko loppuelämän ajaksi ja joka osaisi arvostaa ja nauttia jokaisesta hetkestä ja siitä että on joku, joka kutsuu sinua nimellä isi

8

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naaaaaah

      En ymmärrä. Miten voisi olla kuvaamasi kaltainen isä joka on kiinnostunut lapsesta raskauden alkumetreistä asti läpi loppuelämän ja joka nauttii kun lapsi kutsuu häntä isiksi, jos ei asu edes samassa taloudessa lapsen ja tämän äidin kanssa, ei jää elämää näiden kanssa, eikä tunne näitä käytännössä lainkaan? Miksi lapsi kutsuisi tuntemattomaksi jäävää, silloin tällöin vierailulla käyvää miestä hellästi isiksi? Kyllä on sairaaksi mennyt maailma. Oikeasti sinulta pitäisi ottaa nykyisetkin lapset huostaan, koska olet huono äiti.

      • Kaikenlaisiajuttuja

        Näin miehiä vedätetään. Alkuperäinen voi hyvin hankkia siemenensä spermapankista, kun maksaminen on se ainoa juttu tässä, sekä periminen. Isä ei saisi lasta samaan osoitteeseen itsesä kanssa.

      • dunedinna

        Hmm...eli sinun mielestäsi eroperheissäkään vanhemmat eivät tunne lapsiaan käytännössä lainkaan, jos jakavat huoltajuuden. Aika jännä näkemys. Kyllä meillä ihan molemmat vanhemmat tuntevat lapset yhtä hyvin, kun vuoroviikoin lapsi. Kai se "ydinperhe" jossain mielessä olisi ideaalimpi, mutta toisaalta näin voi ne omat viikot keskittyä ihan täysin koko ajan lapsiin ja isän viikolla voi sitten tehdä töitä ja hoitaa asioita.
        Itse asiassa voisin ehkä olla jopa sitä mieltä, että jo valmiiksi yhteisymmärryksessä yhdessä näin hankittu lapsi ei joudu kokemaan mahdollisesti ikävää tai riitaisaa eroa ja on tottunut pienestä asti että asia on näin hänen perheessään.
        Tottakai voisi hankkia lapsen ihan yksinkin luovutetulla spermalla, mutta kuten mielestäni selvästi kerroin, halusin lapselle välittävän isän. Toiseksi näin jollakin lapsettomalla miehelläkin olisi mahdollisuus saada oma lapsi, miehet kun eivät voi yksin sitä lasta hankkia.
        Maailmassa nyt nykyään on eroperheitä, yksinhuoltajia, uusioperheitä, homomiehiä vauvan yksinhuoltajina, lapsen hankkineita naispareja, sijaisvanhempia, adoptiovanhempia ja vaikka mitä. Ehkäpä sinun ei kannattaisi liikaa miettiä ja arvostella mikä tapa on kenellekin se oikea.
        Huvittavaa kylläkin, että muiden kommenttien perusteella lapselle parempi olisi yh-äiti, joka ei edes tietäisi kuka lapsen isä on(luovutettu sperma), kuin se että haluaisi lasta toivovan miehen ja isän lapselle. =D
        Ja älä sure, minä olen erinomainen äiti.

      • naaaaaaahh
        dunedinna kirjoitti:

        Olet huono äiti enkä ymmärrä mitä teet isien jutut -palstalla.

      • jää lapsettomaksi

        Sä et raukka OSAA piiruakaan aatella lasta, ja lapsen etua, ja tuloksena on sitten onneton pieni riepoteltava piruparka. Toivottavasti et tule raskaaksi.

        Sulla on vain suunnaton itsekkyys, ja kiva leikkiä toisten elämillä. Helppo sun on kaikkea sontaa täällä puhua, kun sulla ei ole kokemusta omasta lapsesta.

        Oikeesti, saunan takana olis tilaa vielä kaltaisillesi.

        Tää vinkiks sulle, tiedätpä sitten mitä naapuris susta ajattelevat.

    • hohohoho

      Mä tunnen homoparin joka etsii naista jonka kanssa saada lapsi. Heistä toinen on joku 183cm, hoikka, hauska, 30v. Asuvat kuitenkin kauempana ja haluaisivat olla lapsen kanssa oikeasti viikottain/päivittäin. Yhden naisen löysivät, mutta tämä ei tullutkaan raskaaksi. Heille on vaan tärkeää että nainen on fyysisesti ja henkisesti terve, ja saavat sovittua kaikki lapseen liittyvät ihan paperilla ettei tule mitään "minä vien lapseni"-episodeja. Eli pitäis olla mukava nainen jonka kanssa sopia asiat & tulee hyvin toimeen. Eli jos Treelle muutat nii ehkä sitten :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      118
      6854
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      47
      4542
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      72
      3692
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      2724
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      28
      2431
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1906
    7. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      200
      1408
    8. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1224
    9. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      36
      1021
    10. Pahastuisitko

      Jos tietäisit, että katselen lähes päivittäin kuviasi? Miehelle
      Ikävä
      88
      888
    Aihe