Mitä jos ei pysty maksamaan sakkoja?

tyttö18v

Hei. Haluaisin tietää hieman päiväsakkojen saamisesta. Olen saamassa todennäköisesti tekemästäni rikoksesta (pahoinpitely) sakkoja.
Rikos tapahtui 8kk sitten ja odottelen edelleen päätöstä siittä mikä on rangaistukseni tästä rikoksesta.

Luin joskus että jos henkilö tuomitaan vankeuteen, päiväsakkoja ei voida antaa. Voiko sakkoja saada kuitenkin jos tuomitaan _ehdolliseen_ vankeuteen?
Asianomistajalla itsellään ei ole kuitenkaan omia vaatimuksia minua kohtaan vaan syyttäjä vei asian eteenpäin.

Entä sitten käytännössä; olen työtön 18v tyttö- opiskelija ja elän kädestä suuhun ja periaatteessa minulla ei ole tuloja (jos siis kelan etuuksia opintotuki asumistuki, ei oteta lukuun). Minulla ei jää laskujen ja ruokamenojen ynnämuiden pakollistan taloustavaroiden jälkeen yleensä lainkaan ylimääräistä, joskus hyvällä tuurilla muutama kymppi ja 50euroa kuukaudessa silloin jos pyrin pärjäämää vähemmillä ruoilla.

Jos en kykene maksamaan mahdollisia sakkoja, joudunko vankilaan istumaan sakot pois samantien vai pystyykö sakon maksamisessa jollakin tavoin neuvottelemaan? Kuinka pitkä aika annetaan maksaa sakot pois?

En tiedä kuinka isot sakot tuloton ihminen voi saada tuollaisista pahoinpitelykeisseistä, mutta oletetaan että puhutaan useasta sadasta eurosta kuitenkin. Luottotiedothan siinä varmaan ensimmäiseksi lähtee, ja seuraavaksi varmaan joutuu vankilaan istumaan sakot pois? Hurja ajatus, että 18v tyttö istuisi vankilassa... vaikka toki tiedän että jos rikoksen tekee niin vastuu pitää kantaa.

19

5097

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20+10

      Käytännössä Suomessa ei pahoinpitelystä kukaan joudu vankilaan, hyvä jos törkeästäkään. Sakkoja kyllä annetaan. Kun sakot ovat oikeuden antamat, niin ne voidaan muuntaa vankeudeksi, jos niitä ei makseta. Ensin kuitenkin ulosottomies yrittää kuitata ne muulla tavoin. Ennen muuntoa sakot voi maksaa ´vähittäin´ aina samaa viitenumeroa käyttäen.Perustellusta syystä oikeus voi myös jättää maksamatta olevan sakon muuntamatta vankeudeksi.

    • tyttö18v

      Hmmm... osaakos kukaan neuvoa minua? Kuinka vähitellen sakon voi maksaa? Josi han rehellisiä ollaan oma maximisummani on 50e kuukaudessa.. joten aika kauan joutuisin maksamaan JOS sakkoja saan ja mahdollisesti useamman satasen edestä. Ei ole hajuakaan kuinka isot sakot voisi tulla tapauksessani ja mikä on yhden päiväsakon suuruus jos on työtön opiskelija.

      Voiko sakkoja vaihtaa yhdyskuntapalveluun? Olettaen että tuomari antaa päätöksen päiväsakoista. Voko itse pyytää että suorittaa saadut päiväsakot tekemällä yhdyskuntopalvelua?

      Entä jos saa ehdollista vaikka joitakin kuukausia? Voiko sen lisäksi saada sakkoja? Vai onko vankeus aina (ehdollinen ja ehdoton) sellaista ettei siihen voida yhdistää päiväsakkoja?

      • 20+10

        Sinulla on kyllä hyvä asenne elämään. Kun juttua oikeudessa käsitellään, niin myönnät tietysti syyllisyytesi ja kerrot oikeuden puheenjohtajalle tilanteesi. Ihmisiä ne ovat oikeuden jäsenetkin ja kun syyllinen katuu tekoaan niin he osaavat kyllä asettaa rangaistuksen ja korvauksen kohtuullisiksi.
        Ehdollisen vankauden lisänä voidaan myös tuomita oheissakkoa.
        Kun ei ole tuloja, niin yhden päiväsakon määrä on 6 euroa. Sakon saatuasi kannattaa esimerkiksi maksaa ensin 50 euroa ja ottaa sen jälkeen yhteyttä oikeusrekisterikeskukseen ja sopia heidän kanssaan, miten sakkoa lyhentää. Sieltä kyllä joustetaan.

        http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/16548.htm


    • dfgdgretert35353

      Usein joutuu myös uhrille maksamaan korvauksia.

      • 1900+1600

        Korvaukset eivät tule kyseeseen, kun asianomistajalla ei ole vaatimuksia. Tämä kerrottiin jo alkuperäisessä viestissä.

        Maksuajasta; oikeus voi myöntää maksuaikaa korkeintaan vuodeksi, tai erityisen painavista syistä myös pidemmäksi aikaa. Jos pystyt maksamaan 50e / kk, ja ottaen huomioon, että sakon määräämisestä menee yleensä 1-2kk ennen kuin se on Oikeusrekisterikeskuksen rekisterissä; saat käytännössä maksuaikaa 13-14kk oikeudenkäynnin jälkeen. 14x50e = 700e, joten pystyt halutessasi maksamaan sakon vaikka määrättäisiin maksimikin.

        Maksuajan myöntäminen:

        http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/16548.htm


    • 1900+1600

      Pahoinpitelystä määrätään yleensä sakkoja, tai ehdollista vankeutta, tai ehdollista vankeutta oheissakkoja. Jälkimmäisessä tapauksessa sakkojen määrää madalletaan, koska ehdollinen vankeusrangaistus käsittää osan rangaistuksesta. Jos määrätään pelkästään sakkoja, sakkojen määrä on silloin tuntuvampi. Yleensä pahoinpitelyssä sakkojen määrä liikkuu jossain 20-100 pvs. Maksimi on 120 pvs, eli siitä voit laskea kuinka paljon maksettavaa tulee. Minimi on 6e/pvs (opiskelija, työtön, minimitulot), eli liikkumaväli 120e - 720e.

      Sakoista voi tehdä maksusuunnitelman. Jos maksusuunnitelmassa ei pysy, oikeus voi myöhemmin määrätä sakon muunto-oikeudenkäynnin, missä jokaista maksamatonta päiväsakkoa kohti muunnetaan vankeudeksi siten, että jokaista maksamatonta jäljellä olevaa kolmea (3) päiväsakkoa kohti tulee yksi päivä vankeutta. Alle 12 (jäljellä olevaa) päiväsakkoa ei voida muuntaa vankeudeksi.

    • keyboardsmash

      Komppaan tässä muita vastaajia. Oikeusrekisterikeskuksen kanssa pystyy sopimaan sakkojen maksamisesta, joten kunhan sinne maksuja säännöllisesti kertyy, vaikka ei hirmu suuria summia, niin eivät lähde vaatimaan muuntoa. Muutoinkin, kuten on jo vastattu, muuntovaatimus tulee varsin pitkän ajan päästä (noin vuosi) joten olet ehtinyt jo oikeusrekisterikeskukselle hyvin niitä lyhentämään. Ja tosiaan, siinä aika epätodennäköisessä tilanteessa, että muuntoa vaadittaisiin, voit tehdä maksusuunnitelman vielä muuntoistunnossa käräjäoikeudessa.

      Ja jos olisi niin hyvä tuuri, että saisit kesätyön, niin siitähän voisit sitten vähän enemmän lyhentää sakkoa.

      Sakkoja et voi "vaihtaa" yhdyskuntapalveluksi. YKP on nimittäin vain ehdottoman vankeusrangaistuksen vaihtoehto.

      Sitä, mikä rangaistus sinulle mahdollisesti tuomitaan, ei pysty yhtään ennakoimaan, kun ei ole tietoa, että millä tavalla pahoinpitelit ja kuinka vakavia vammoja on aiheutunut. Sinänsä ehdollinen vankeusrangaistus saattaa tuntua lievemmältä seuraamukselta kuin sakko, mutta kun siitä tulee se rikosrekisterimerkintä, niin se voi vaikeuttaa elämää (työnsaanti?) pitkään. Yleensä ei välttämättä edes kerran nyrkillä lyömisestä vankeutta tuomita, vaan sakkoa. Jos haluat kertoa, että millä tavalla olet pahoinpidellyt, niin voisi jotain suuntaa-antavaa kommentoida siitä, että onko todennäköisesti tulossa vankeutta vai sakkoja.

    • tyttö18v

      hyvän, vuosien takaa tutun, kaverin kanssa oli riitaa, haukkumista ja tönimistä ja uhittelua ja oltiin molemmat yhtä lailla osallisena siinä "toistemme kurkuissa kiinni" ja sitten minä löin jo rikotulla lasipullolla yläreiteen häntä ja laispullon rosoinen reuna teki verta vuotavan haavan kaverin jalkaan. Verta tuli jatkuvasti niin kamalasti että piti lähteä oikopäätä sairaalaan kun verentulo ei millään loppunut jalasta.
      Lääkärin kirjoittamassa lausunnossa kerrotitin haavan olleen 1,9cm kokoinen mutta jalkaan ei ollut mitään siruja lasipullosta mennyt ja lääkärin mukaan haava ei ollut mitenkään hengelle vaarallinen.

      Mitään muita näkyviä vammoja ei tullut, käteen hälle saattoi tulla jotain pieniä pintanaarmuja mutta ne tulleet naarmut oli ihan molemminpuolisia meidän käsivarsissa. Tosin rikosilmoitus tuosta riidasta koski vain siis minua, kaveriani ei pahoinpitelystä syytetty. en ole varma sanoiko poliisi että rikosnimekkeeksi voi syyttäjän käsissa muodostua törkeä pahoinpitely koska vahingoittamisessa oli mukana "ase".

      • 8+1000

        Eli, kaunistelit asiaa jättämällä kertomatta, että kyse on törkeästä pahoinpitelystä ja olit pidätettynä. Törkeästä pahoinpitelystä ei voi tuomita sakkoa, vaan aina vankeutta 1-10 vuotta. Ensikertalaiselle todennäköisesti ehdollista. Siitäkin tosin tulee rikosrekisterimerkintä. Poliisin arkistotiedoissa tekosi näkyy 50 vuotta ja tuntomerkit omassa rekisterissään koko elinajan.
        Ei tekosi niin vaaraton ollut, mitä kuvittelet. Reisivaltimon katkeaminen saattaa viedä hengen.
        Hyvää on kuitenkin, että myönnät virheesi. Maltat mielesi ja kärsit rangaistuksen ja elät sen jälkeen lain ´oikealla´ puolella.


    • tyttö18v

      niin ja kyllä mua ainakin kohdeltiin kun suurta rikollista tuon jälkeen. pari päivää olin kiinniotettuna sellissä, dna näyte otettiin ja kuvattiin sivuilta ja edestä ja ties mistä ja ruumiintarkastus koska haluttiin varmistua ettei ole tuntomerkeiksi kelpaavia tatuointeja tai arpia kropassa eikä uskottu kun totesin ettei ole sellaisia,, sittten sormenjäljet jotka otettiin kahteen eri kertaan ja piti kertoa mikä on oikea hiustenväri ja minkä sävyisellä värillä yleensä värjään tukkaa ynnämuuta ja poliisi vittuili vain että "äkkiäkös sä silti ton tukan värjäät aivan toisen väriseks jos tulee tarve tulevassa alkaa naamioitua viranomaisia".
      en tiedä mitä tuo sitten tarkoitti. en ole ennenn ollut poliisin kanssa kertaakaan tekemisissä enkä muutenkaan ole mikään kriminaali vaan ennen tapausta ja sen jälkeen elänyt hyvää kunnollista elämää. tuo riitajupakka oli tosi paha teko multa mitä kadun kamalasti.

      • 1+12

        Yksinkertainen kysymys; oletko saanut jo käräjäoikeudelta kirjeen, missä on mukana syyttäjän rangaistusvaatimus? Jos olet, mitä siinä sanotaan?

        Vaikka kyseessä olikin rikottu lasipullo ja sinällään vaarallinen ase, ei tuo kokonaisuutena täytä törkeän pahoinpitelyn merkistöä. Mutta, samaan aikaan pitää muistaa, että normipahoinpitelyssäkin rangaistusasteikko on sakkoja - max 2v vankeutta, joten se overlappaa lievästi törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikon kanssa (1v - 10v vankeutta). Lyhyesti; tavallisesta pahoinpitelystä on mahdollista saada kovempi tuomio kuin törkeästä pahoinpitelystä joissain tapauksissa, joten se rikosnimike sinällään ei kerro läheskään kaikkea.

        Oma veikkaukseni tuosta olisi syyttäjän vaatimus luokkaa 30 päivää ehdollista vankeutta, tai vaihtoehtoisesti sakkoja luokkaa 90pvs.1 12


      • a lfadrh f

        Joopa joo. Rikottu lasipullo on hyvin vaarallinen vempele. Ja reiteen lyömisestä, se on "yllättävän" vaarallista. Muistuupa mieleen ihan hakematta kaksikin viimeaikaista henkirikosta, joissa kuolema johtui nimenomaan reisivaltimon katkeamisesta ja sitä kautta suomeksi sanottuna kuiviin vuotamisesta. Toisessa ammuttiin ja toisessa puukotettiin.

        Sanoisin, että vankeuden puolelle menee, tekovälineen ja teon vaarallisuuden vuoksi. Olet kyllä jo tarpeeksi vanha tietämään, miten vaarallista rikotulla pullolla lyöminen on.


      • jkhhhhj
        a lfadrh f kirjoitti:

        Joopa joo. Rikottu lasipullo on hyvin vaarallinen vempele. Ja reiteen lyömisestä, se on "yllättävän" vaarallista. Muistuupa mieleen ihan hakematta kaksikin viimeaikaista henkirikosta, joissa kuolema johtui nimenomaan reisivaltimon katkeamisesta ja sitä kautta suomeksi sanottuna kuiviin vuotamisesta. Toisessa ammuttiin ja toisessa puukotettiin.

        Sanoisin, että vankeuden puolelle menee, tekovälineen ja teon vaarallisuuden vuoksi. Olet kyllä jo tarpeeksi vanha tietämään, miten vaarallista rikotulla pullolla lyöminen on.

        Paskat ne ensikertalaiselle ehdotonta anna, törkeenä menee ja ehdonalaista. Sakkoja tietty lisäksi. Itse maksan sakkoja 25€kk työttömänä ja 12kk menee maksellessa, mutta tuleepa maksettua. Vankilassa on alle 1% sakkovankeja, että Nii. Oikeusrek. kans saa sovittua mite vaa, koska vanki maksaa 200€ pv


      • 6+5
        jkhhhhj kirjoitti:

        Paskat ne ensikertalaiselle ehdotonta anna, törkeenä menee ja ehdonalaista. Sakkoja tietty lisäksi. Itse maksan sakkoja 25€kk työttömänä ja 12kk menee maksellessa, mutta tuleepa maksettua. Vankilassa on alle 1% sakkovankeja, että Nii. Oikeusrek. kans saa sovittua mite vaa, koska vanki maksaa 200€ pv

        Minkäköhän maan rangaistuksesta nyt kirjoitat, sillä Suomessa ei ole ehdonalaista rangaistusta ? Suomessa on kyllä ehdollinen vankeusrangaistus ja sellainen, joka on joutunut vankilaan pääsee sieltä aikanaan ahdonalaiseen vapauteen.


      • ghhhjhhhzzcc
        6+5 kirjoitti:

        Minkäköhän maan rangaistuksesta nyt kirjoitat, sillä Suomessa ei ole ehdonalaista rangaistusta ? Suomessa on kyllä ehdollinen vankeusrangaistus ja sellainen, joka on joutunut vankilaan pääsee sieltä aikanaan ahdonalaiseen vapauteen.

        Iha suomea ja en vankilassa ole istunut ehdonalaisesta


      • hjukklll
        ghhhjhhhzzcc kirjoitti:

        Iha suomea ja en vankilassa ole istunut ehdonalaisesta

        Ehdollisesta siis meno termit sekasi, ja kirjottelen kännyl Nii hankalaa


    • gegrgetg

      Sakkoa voi maksaa 1 päiväsakon kuukaudessa ilman mitään "neuvotteluja"

      Eli 6€/kk

    • 3+4
    • kyherö

      Ainoa vaihtoehto on itsemurha. Varatonkorvausvelvollinenjasakotettava.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      226
      1673
    2. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1478
    3. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      38
      1264
    4. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      173
      1261
    5. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      13
      1117
    6. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      51
      974
    7. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      189
      928
    8. Kristinuskon arvot käyttöön

      Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric
      Luterilaisuus
      284
      892
    9. Joo joo kumpikin on rakastuneita

      Mitäs nyt tehdään vai ollaanko vaan niin kuin ei oltaiskaan
      Ikävä
      64
      856
    10. Zoon hallitus hajoamassa !

      H pj on lähtemässä karkuun.
      Ähtäri
      25
      838
    Aihe