Minä äitinä ja nyt uusperheelisenä sanon teille isät TAISTELKAA lapsistanne.Eivät lapset ole vain meidän äitien vaan MOLEMPIEN YHTEISIÄ!Lapsella kuuluu olla sekä isä et äiti ja molemmat ovat tärkeitä lapselle.Ei äitillä ole yksin oikeutta päättää lapsesta!!!!Nämä ex-vaimot ovat yleensä katkeria ja yrittävät kostaa lapsen kautta.TOSI LAPSELLISTA!Kyllä aikuisten pitäisi pystyä hoitamaan exän kans lapsia koskevat asiat lapsen kannalta parhaiten.Ajatelkaa yleensä naiset kuinka ikävä sillä lapsella voi olla isää!!!Isät TAISTELKAA lapsistanne se kyllä kannattaa!Olette yhtä rakkaita sille lapselle kuin äitikin!Äiteille antakaa myös isälle mahdollisuus olla OMAN lapsen kanssa!!!!
taistoon
isät
6475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole helppo se "taistelu", sillä sosiaalitantat tekevät kaiken voitavansa laittaakseen kapuloita rattaisiin. Ei kaikkialla, mutta aika monessa kunnassa kuitenkin. Kostonhaluinen ex ja melko yleisesti isävastainen sostoimi on paha yhdistelmä, jossa yksin jäänyt mies saa panna parastaan, että pystyy edes suunnilleen pitämään kiinni oikeuksistaan isänä.
Että minä nautin katsella paikallisten virkailijoiden punakoita ja pettyneitä naamoja, kun exän kanssa yhteistuumin laitettiin tantat järjestykseen ja oikeudet kohdalleen. :)
Kaikilla ei valitettavasti ole sitä samaa etua kuin minulla; fiksu exä. Ei ole nyttenkään tapaamisviikonloppu, mutta kohta lähden pojan kanssa treeneihin.. isillä on tapana harrastaa lastensa kanssa.. ja tasapainoisilla äideillä ymmärrystä, että lapset ovat yhteisiä, vaikka osoite ei olisikaan.
Kuules nainen! Kysymys ei ole siitä etteikö äidit antais lastensa tavata isää, vaan kysymys on siitä että nämä nykyiset isin tyttöystävät MYRKYTTÄVÄT lasten mielen ilkeillä sanoilla ja pottumaisella käytöksellä, että lapsi pelkää tulla isin luo kun saavat huonoa kohtelua, mikä onkin tarkoitus, että käynnit harvenisivat!
Ja nämä tyttöystävät manipuoloi isän lapsiaan VASTAAN keksimällä aina tekosyitä ja menoja juuri silloin kun olisi isin ja lasten tapaaminen! Ja jos isi ei suostu nykyisen muijansa vaatimuksiin, niin isit saavat kuulla kunniansa. Niin, ainahan lasten asioita voi siirtää...
Ja TAAS tämä kirjoittajan tekstistä kävi ilmi, että entinen vaimo on taas se kauhea kauhea kauhea...katkera ja kostonhimoinen.. jaa jaa...ja itse on ihana enkeli niin!
Yritit vain saada sympatiaa puolellesi, kyllä uskotaan ja kuitenkin puhut hömpeli pömpeli...
Miksiköhän niin pääsee käymään, että uudet tyttöystävät myrkyttävät ilmapiiriä? Ettei vaan siksi, että eronnut mies ei ole mitään oppinut menneestä? Onko pakko juosta häntänsä perässä ja unohtaa muut arvot?
Joillain on kauheita ja kostonhimoisia entisiä vaimoja ja joillain ei. Molempia olen nähnyt ja onneksi kokenut vain sen vähemmän kauhean..
Erilaisia taustoja vasten asiat näyttävät erilaisilta. Mitä lienet joutunut kokemaan, kun noin kyynisesti suhtauduit aloittajan tekstiin. Jotain hyvin ikävää sen täytyy olla :(
Historiansa kanssa on elettävä ja se on joskus silkkaa helvettiä, mutta olisiko paha idea, jos sinäkin koettaisit löytää asioista myös sen positiivisen puolen?
Itse asiassa mulla on asiat hyvin. Olen hyvin positiivinen ihminen, eikä tällä hetkellä valittamista. Sama mies jo useita vuosia ja omat lapset.
Ehkä mua vain suututtaa tuollaiset ihmiset, jotka puuttuvat toisten asioihin, ja tekevät niistä helvetin. Jossa vain ja ainoastaan lapset kärsivät. Lähipiirissäni on hajonnut perhe jossa juuri tuollatavalla asioihin suhtaudutaan. Noh sehän ei onneksi ole mun murhe, pääasia että meillä on kaikki kunnossa.
Kuulostat tosiaan positiiviselta ja ihanalta ihmiseltä. Hah
Ja siitäkös sinä olet hyvin kateellinen! Heh heh!