Pohjoismaiden oma liitto.

pohtija1

Miksi Suomi ei eroa eu:sta ja perusta muiden pohjoismaiden kanssa omaa liittoa. Voisivat tehdä vaikkapa oman rahaliitonkin niin halutessaan.
Suomi, Ruotsi ja Norja ovat rajanaapureita ja niillä on muutakin yhteistyötä jo nyt. Ilmasto on kaikissa maissa saman kaltainen ja ihmisillä varmaan sama "kylmän kestogeeni".

12

395

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syy on tässä

      Koska kokoomus.
      Koska tyhmät äänestäjät.
      Koska demarit.
      Koska keskusta.
      Koska hyvävelijärjestelmä.
      Koska euroopan liittovaltio.
      Koska vapaamuurarit.
      Koska new world order.

    • Itsenäinenkö?

      Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Suomesta löydy kyvykkäitä johtajia. Pitää aina olla joku isompi, joka käskee ( Ruotsi->Venäjä->EU). Tarttis tehrä jottain, muutakin kuin kehua itseään ja kerätä mammonaa.

      • Kekkonen oli hyvä johtaja Suomelle eikä yya-sopimuksestakaan ollut haittaa, päin vastoin, työllisyyttä lisäävänä tekijänä oli sillä Neuvostoliiton kauppa toi töitä maahamme paljonkin ja esimerkiksi Kiukaisten Nahkatehdaskin lopetti juuri siitä syystä että vienti Neuvostoliittoon lopahti. Mitä tulee nykyisiin päättäjiimme ja virkamieskuntaan yleensäkin, niin arvokkuus on tyystin kadonnut, täysiä pellejä koko porukka.


    • Suvi Tuuli
    • voi putnik

      "Suomi on malliesimerkki huonosta taloudenpidosta. Valtio velkaantuu miljardeilla joka vuosi. Tuloveroa on alennettu, mutta kaikkia muita veroja on lisätty ja uusia keksitty. Olemme jo lähellä tasaverosysteemiä. Hyvinvointipalveluja leikataan. Rahaa syydetään ulkomaille ja kalliisiin kotimaan projekteihin".....

      Pieni pätkä siitä Suvi Tuulin linkistä.
      Niin miksikäs ei.?
      Ainakin maataloudelle olisi hyväksi, kun liitossa olisi samanlainen ilmasto ja aolosuhteet. Ei Suomea voi verrata mitenkään Välimeren maihin.
      Olisiko se Suomelle niin huono vaihtoehto yrittää irrottautua eu:sta ja sen rahaliitosta, sillä eu on vetänyt suomen nyt tähän jamaan missä ollaan. Turhaa vielä vuosiin on unelmoida mistään nousukaudesta. Eihän Kreikkakaan ole vielä päässyt ylös pohjamudista ja on ollut siellä jo kauan.
      Vuosi sitten poliitikkomme hymyssä suin kielsivät, Suomella olevan minkäänlaista taloudellista hätää, miten se niin vain putkahti pinnalle?
      Eikö ne Kreikan ja muiden maiden avustuspaketteihin syydetyt rahat, olisi omalle kansalle nyt tarpeen? Rakenneuudistustakin varmaan tehdään siksi, etteivät uskalla tuoda julkisuuteen omia virhelaskelmiaan. Kaikki vain pitäisi olla suurta ja kaunista, amerikan malliin.

      Paljonhan Suomesta on lähtenyt teollisuutta sen jälkeen kun venäjän vienti on tyrehtynyt.

      • Uto Pisti

        Uutisissahan näytettiin tässä parin päivän sisällä, kuinka Jutta Urpilainen syytti tavallisia suomalaisia Suomen talousahdingosta. Kuinka se voisi olla tavallisten suomalaisten syy, kun kerta nämä poliitikot siellä eduskunnassa syynäävät tavallisten suomalaisten maksamia verorahoja Suomesta pois? Varmaan sitä kautta, kun kerta ollaan äänestetty näitä poliitikkoja päättämään suomalaisten asioista. Voisin kuitenkin lyödä semmosen faktan pöytään, ettei sillä ole niin suurta merkitystä. Poliitikot lupailevat kaikennäköistä päästäkseen hallitukseen vaikuttamaan entistäkin suuremmin näihin asioihin. Kun sinne pääsevät, tekevät ihan päinvastoin kuin lupailevat.

        Sitten tähän Pohjoismaiden liittoon. Itsekin olen jossain määrin itsekseni miettinyt "unionia", jossa olisivat kaikki viisi Pohjoismaata (Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti, Tanska) ja vaikkapa vielä kolme Baltian maata (Viro, Latvia, Liettua). Siinä tosin olisivat Norja, ja vielä jossain määrin Tanska ja Ruotsikin melko keskellä tätä aluetta, joten ne olisivat ehkäpä keskeisimpiä paikkoja tässä liittoumassa. Mutta tämä oli nyt jonkin näköinen ajatus. En sitten tiedä, toimisiko.


    • kannatetaan

      Kyllä se varmasti toimisi ja paljon paremmin kuin tämä eu.

      Pitäisi vain saada rivakka poliitikko ajamaan asiaa ja tuomaan faktat esille! Itse ainakin luulen, että kannatusta tulisi tavallisten kansalaisten keskuudesta.

      Onko kukaan oikeastaan selvittänyt sitä, miten eu;sta voisi erota ja mitä hyötyjä se meille Suomalaisille toisi? Eikö tämä eu:n tuoma paratiisi ole jo nähty ja se miten Suomen "herrat ja rouva" sinne rahoja tuhlaa.

      • :_:_:_:_:_:

    • ennustus

      Lainnaus Taloussanomat lehdestä:

      "Skotlantilaissyntyinen Harvardin yliopiston historian professori Niall Ferguson väläyttää talouslehti Wall Street Journaliin kirjoittamassa esseessään, että Suomi olisi vuonna 2021 Euroopan unionin (EU) ja euroalueen sijasta osa Pohjoismaiden liittoa nimeltään ”Norse League”.".......

      Olisin kopioinut koko jutun tähän, mutta en tiedä voiko niin pitkiä artikkeleita kopioida tähän.

    • Uto Pisti

      Kun Saksa ei saanut Eurooppaa haltuunsa sotien kautta, se saa sen haltuunsa nyt EU:n kautta. Näin olen kuullut sanottavan, ja kyllähän se hyvin pitkälti tuntuukin olevan näin. Eli ero eurosta ja EU:sta muutenkin voitaisiin ottaa mahdollisimman pian toteen, mikäli Suomen poliitikot sokeudessaan onnistuisivat sen toteuttamaan. Sen jälkeen voitaisiin harkita paremmin Pohjoismaiden omaa liittoa. Tai sitten tuota aikaisemmin ehdottamaani liittoumaa kahdeksan valtion kesken. Sille sitten nimeksi vaikkapa NBU (Nordic-Baltic Union).

    • kilppari5

      Asiaa eu ja suomen eduskunta tuhoaa suomen.poh.maiden liitto. Samat olosuhtee joka maassa.olisi paljon helpompaa ja oma valuutta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      101
      2184
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      771
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      767
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      20
      676
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      506
      671
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      620
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      550
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      535
    Aihe