Kysymys on tavallista kiusallisemmista pop-upeista. Nämä ilmestyvät ruudulleni silloinkin, kun minulla ei ole selainta auki (en välttämättä ole netissä edes käynyt koko istunnon aikana), vain modeemi on auki. Pop-upit estävät myös selailun heittämällä minut ulos sivuilta joita olin selaamassa tai vaikkapa kesken sähköpostin kirjoittelun. Niitä ei voi sulkea kuin painamalla ctrl alt del jolloin tietty kaikki sulkeutuu. Tulenko tappelemaan ikuisesti tällaisen ongelman kanssa? Virusohjelmat on asennettu, palomuurit ja googlen työkalut. En myöskään surffaa missään ihmesivulla. T. Uusi, kohta entinen asiakas. Ja asiakaspalveluun en jaksa edes yrittää.
dna vuotaa?
Hoh hoijaa
4943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koittakaa nyt vähän hillitä tuota syyttelyä. Ei operaattori ole koneestanne vastuussa. Se vain pitää niitä johtoja ja sallii pääsyn nettiin.
Lataa koneellesi ad-aware ja käytä sitä koneesi siivoamiseen. Lisäksi on saatavilla kaiken moisia pop-up blockereita. Itsellä kaksi erilaista jatkuvasti käytössä sekä service pack 2 mukana tullut explorerin oma pop-up estäjä.
Mulla niitä häirikköohjelmia jne tulee ihan riittävästi kun käyn pornosivuilla kuitenkin aika paljon.
Selaimesta voi rajoittaa evästeitä ja palomuuria tiukemmaksi!
Et osaa hoitaa konettasi, älä hauku palveluntuottajaa.
Ongelmasi eivät todellakaan ole operaattorisi syytä.
Niin kauan kuin koneessasi on Windows, joudut tappelemaan virusten ja örkkien kanssa. Parempi on että alat harrastamaan tietokoneen käyttöä. Eli opiskelet toimintaa ja käytät aikaasi koneen pitämiseksi puhtaana ja kunnossa. Muuten olet tosi vaikeuksissa.
Tietysti voit vaihtaa koneeseen Linuxin tai ostaa Mäkin, jos ei jatkuva koneen kanssa puuhastelu miellytä.
Kuten mainittu jo muissa viesteissä, syy ei ole DNA:n.
Nyt kannattaa pyytää se fiksu sukulaispoika kylään siivoamaan se kone.
Pyydä samalla asentamaan toinen internet-selain siihen, jota sitten rupeat käyttämään.
Väittäisin, että tämän operaation jälkeen örkit ja pop-upit vähenee huomattavasti.
siinä samassa ohjemassa on ad-watch joka estää pop upit aukeemasta eikä tarvii skannata konetta kokoajan.on ollu nyt jonkun kuukauden ja on tosi pätevä ohjelma!!!suosittelen!