Olen viimeksi käynyt työkkärissä/kelassa varmaan viisi vuotta sitten, kun koulu loppui ja ne on aina olleet tosi hirveitä paikkoja. Aina kaikki jotenkin väärin, ja tunnet itsesi niin huonoksi ihmiseksi, kun kehtaat omin maksamin verovaroin tuotettua "palvelua" käyttää.
Sama ne kaikki kelan lomakkeet, ahdistaa, ja samoin en haluaisi siksikään olla kelan asiakas, kun muistan miten aina kun niiltä tuli joku kirje luukusta niin aina oli huonoja uutisia, jotain puuttuu, jotain pitää tarkastaa, pari kuukautta tuet myöhässä tulee kirje, että puuttuu jotain. Sitten kun ajoissa perut tuen, niin kappas nillä kestää kuukausi tai pari perua se ja sitten tulee kirje takaisinperinnästä, vaikka viivyttely on heidän virhe.
Oon siis vain yrittänyt elää tosi pihisti ja säästänyt kaiken ylimääräisen, ettei tartte hakea mitään tukia. Mut nyt alkaa pihistelyt olla pihistelty ja säästötili nollilla, rahaa elämiseen ehkä kuukaudeksi ja töitä ei näy.
Nyt on pitänyt käydä (tai soittaa mutta se tuntuu vielä pelottavammalta kun menen usein lukkoon puhelimessa ihan tutunkin kanssa) jo monta viikkoa, joka ilta ajattelen, että huomenna käyn ja aamulla valmistaudun ja oon monesti lähtenyt kohti kaupunkia, mutta en vain ole päässyt.
Hirveä ahdistus tulee, fyysisesti paha olla ja joskus jopa ajatuksia, että olisi parempi kuolla pois niin ei tarvitsisi enää koskaan mennä mihkään virastoon.
Pelottaa, että jostain työkkäristä käynnistä tulee itsemurha-ajatuksia, vaikka en ole masentunut tai mitään, ja ei mulla vaikka esim. työhaastattelut ja pätkätyöläisenä/extrana uuteen paikkaan meneminen jännitä mitenkään ylivoimaisesti. Aina pahimmastakin tilanteesta on selvinnyt ja yleensä vielä kunnialla ja kiitosten kera, niin miksi tämä on niin vaikeaa?
En mielellään käy lääkärissä/hammaslääkärissäkään (eipä oo kyllä varaakaan), mutta ne ei pelota ollenkaan niin paljon.
Tiedän, että saisin ainakin asumistukea ja työttömyystukeakin vissiin, ja olisi hienoa päästä johonkin työvoimakoulutukseen vaikka... ja yrittänyt tsempata sillä että miksi pelätä ottaa sitä, mikä kuuluu itselle kun on myös ihmisiä, jotka käyttää surutta hyödyksi.
Mulla ei ole kavereita, joille kehtaisi tunnustaa tämän ja jotka voisi tulla henkilökohtaiseksi tueksi raahaamaan sinne :(
Sama ne kaikki kelan lomakkeet, ahdistaa, ja samoin en haluaisi siksikään olla kelan asiakas, kun muistan miten aina kun niiltä tuli joku kirje luukusta niin aina oli huonoja uutisia, jotain puuttuu, jotain pitää tarkastaa, pari kuukautta tuet myöhässä tulee kirje, että puuttuu jotain. Sitten kun ajoissa perut tuen, niin kappas nillä kestää kuukausi tai pari perua se ja sitten tulee kirje takaisinperinnästä, vaikka viivyttely on heidän virhe.
Oon siis vain yrittänyt elää tosi pihisti ja säästänyt kaiken ylimääräisen, ettei tartte hakea mitään tukia. Mut nyt alkaa pihistelyt olla pihistelty ja säästötili nollilla, rahaa elämiseen ehkä kuukaudeksi ja töitä ei näy.
Nyt on pitänyt käydä (tai soittaa mutta se tuntuu vielä pelottavammalta kun menen usein lukkoon puhelimessa ihan tutunkin kanssa) jo monta viikkoa, joka ilta ajattelen, että huomenna käyn ja aamulla valmistaudun ja oon monesti lähtenyt kohti kaupunkia, mutta en vain ole päässyt.
Hirveä ahdistus tulee, fyysisesti paha olla ja joskus jopa ajatuksia, että olisi parempi kuolla pois niin ei tarvitsisi enää koskaan mennä mihkään virastoon.
Pelottaa, että jostain työkkäristä käynnistä tulee itsemurha-ajatuksia, vaikka en ole masentunut tai mitään, ja ei mulla vaikka esim. työhaastattelut ja pätkätyöläisenä/extrana uuteen paikkaan meneminen jännitä mitenkään ylivoimaisesti. Aina pahimmastakin tilanteesta on selvinnyt ja yleensä vielä kunnialla ja kiitosten kera, niin miksi tämä on niin vaikeaa?
En mielellään käy lääkärissä/hammaslääkärissäkään (eipä oo kyllä varaakaan), mutta ne ei pelota ollenkaan niin paljon.
Tiedän, että saisin ainakin asumistukea ja työttömyystukeakin vissiin, ja olisi hienoa päästä johonkin työvoimakoulutukseen vaikka... ja yrittänyt tsempata sillä että miksi pelätä ottaa sitä, mikä kuuluu itselle kun on myös ihmisiä, jotka käyttää surutta hyödyksi.
Mulla ei ole kavereita, joille kehtaisi tunnustaa tämän ja jotka voisi tulla henkilökohtaiseksi tueksi raahaamaan sinne :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onneksi minulla on läheinen joka on hoitanut nuo asiat puolestani. En edes uskalla ajatella mitä sitten tapahtuu kun ei ole.
Kannattaa kuitenkin varmaan koittaa ottaa yhteyttä jonnekkin mt-toimistoon ja pyytää sieltä apua noiden asioiden hoitamisessa.
sekin taitaa vaan olla yksi "virasto" lisää...