Olen voinut työpaikassani todella huonosti viimeiset viikot. aloitin uudessa työssä jossa yksi työntekijä jotenkin otti minut hampaisiinsa heti. Muiden työkaverien kanssa tulen toimeen hyvin mutta tämän yhden kanssa en tule.
Hän ensimmäisestä päivästä lähtien on hyvin niukasti ja haluttomasti puhunut mitään kanssani. Teetättää kyllä töitä minulla taukojeni ajankin sekä yli työajan useina päivinä. (lähiesimieheni kun on. Jos hänen kanssaan kahden hän ei juuri sanaakaan sano. jos yritän puhua hän toteaa yhdellä sanalla jotain. Muille hän kyllä puhelee ihan mielellään ja hymyilee ystävällisesti ja on mukava.
Kohtelee minua kuin olisin ilmaa.
Itse olen saanut psyykkisiä ongelmia tämän takia. ahdistaa, minulla on unettomuutta, päänsärkyä, töissä itkettää ja on paha olla. Hakeudun syrjään muista ja yritän vain selvitä päivästä ja tehdä minulle kuuluvan työni hyvin.
Olenko uupunut työhöni heti alkuun ja suurentelen työkaverini käytöstä vai olenko joutunut uuden työkaverin syrjinnän kohteeksi ja oireeni johtuvat siitä?
Mitä mieltä te olette ko. ihmisen käytöksestä? vierastaako hän minua koska olen uusi vai onko kyseessä syrjintä?
työuupumus vai työpaikkakiusaamista?
1
303
Vastaukset 1
- Päivä kerrallaan...
Uusissa työpaikoissa on ekan viikon ajan raskaampaa siitäkin syystä, että joutuu omaksumaan paljon uutta tietoa ja tekemään paljon enemmän työtä tavallisten hommien eteen, kuin jo pitempään paikassa työskennelleet. Yksi päivä kerrallaan ystäväni...joka päivä helpottuu pikkasen. Joka päivä opit uutta ja tiedät lisää. Alat muistaa paikat ja tavarat ja tuntemaa ihmiset ja tavat.
Pikkuhiljaa opit tuntemaan tän kertomasi työkaverinkin. Hänellä voi olla useita syitä käytökseensä ja kenties saat myöhemmin tietää sen. Ties vaikka voitte olla tukemassa toinen toistanne siinä missä kumpikin kokee heikkoutta. Ehkä saat hänestä jopa uuden ystävän...
"Tee toiselle, niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400