Tuntuu, ettei elämästäni tule mitään. Minulla on opiskelupaikka, joka vaatisi minulta todella paljon. Lisäksi minulla on työt, joita minun on pakko tehdä. En tee niitä kovin paljoa, mutta kuitenkin joskus saattaa olla viikonloppu, jolloin en voi levätä, koska teen töitä koko viikonlopun. Siispä minulla ei ole paljoa tunteja vuorokaudessa käytettävissä ylimääräiseen. Minulla on tuhat asiaa muistettavana, joita en meinaa muistaa. Tuntuu, että ihmisen elämä on yhtä suorittamista enkä todellakaan nauti elämästäni. En pysty nukkumaan iltaisin, koska stressaan. Stressaan, että asiat menevät pieleen ja se aiheuttaa ahdistuksen, joka puristaa rintaani. Stressaan, että epäonnistun nyt kun olen kerrankin onnistunut - minulla on opiskelupaikka. Minulla oli monta vuotta, kun en opiskellut ja se jätti jälkensä:
en meinaa pysyä toisten rytmissä. En osaa opiskella sitä tahtia kuin he ja joskus olen itkien tehnyt koulutöitä, koska minulla on tunne, etten pysty keskittymään enkä osaa kirjoittaa. Se on saanut aikaan sen, että on selvää, että jotkut työt jäävät rästiin. Luottamus itseeni on aivan nollissa ja vaikeinta on hajamielisyys ja keskittymiskyvyttömyys. En osaa lisäksi organisoida ajankäyttöäni ja opiskeluani. Kaikki vaan jää viimeiseen iltaan ja se stressaa vielä lisää. Nyt on tullut rästejäkin ja poissaoloja. Huoh, seuraava stressinaihe on se, riittävätkö opintopisteet opintotukeen.
En saa opintolainaa, koska menetin luottotietoni. Raadoin töissä ja sain maksettua velkani pois. Mutta edelleen luottotietomerkintä kummittelee. Siksi minun on pakko käydä töissä, vaikka välillä tuntuu, etten jaksa. Ehkä olen liian heikkoa tekoa. Syyllisyysajatukset pyörivät kokoajan päässäni.
Itsetuhoiset ajatukset pyörivät mielessäni usein.. Syön edelleen masennuslääkkeitä pienellä annoksella, joita olen syönyt monta vuotta. Sain ne paniikkihäiriön takia, koska olin tuohon aikaan erittäin ahdistunut. Ehkä minusta ei vain ole elämään nyky-yhteiskunnassa: olen liian heikkoa tekoa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tuo ainakaan heikon ihmisen tekstiltä kuulosta sinähän teet enemmän hommia ja saat asioita aikaseksi kuin muut edes ajattelevat.
Ja se että luulet muitten pärjäävän ja sinun vain jäävän jälkeen, on harhakuva. Älä ajattele että muilla homma käy kuin vettä vaan.
Stressi on kyllä paha asia ja jos mieli on väsynyt niin ei se ruumis jaksa mukana. Ja sitten alkaa nuo itsetuhoiset ajatukset vallata mielen, ajatus siitä "helposta" ratkaisusta.
Tiedän että tuntemattomien ihmisten vinkit ja kannustukset ovat pieni lohtu.
Mutta täällä jossain joku kannustaa sinua... GET UP AND NEVER GIVE UP!
Itsellä täysin samankaltaisia ongelmia. Tosin ne eivät vielä ole kärjistyneet aivan samalla tavalla kuin sulla.
Itsellä omien ongelmien käsittelyyn on auttanut ihan huikeasti päiväkirja. Se pakottaa ajattelemaan. Esimerkiksi kirjoittamalla eri asioista menneisyydessä - Itse esimerkiksi sosiaalisista suhteista - oppii todella paljon.
Mutta sulla on ihan selkeästi huono itsetunto. Tästä johtuu huonommuudentunne, joka nakertaa valtavasti.
Valitettavasti en osaa mitään yksiselitteistä reittiä sanoa mikä johdattaisi sut pois noista ajattelu- ja toimintatavoista joita kuvasti. Ne sun on keksittävä itse tai psykiatrin avustuksella.
Oletko riippuvainen mistään? Vaikkapa koneesta. Ota itseä niskasta kiinni ja sano ettet käytä konetta kolmeen kuukauteen. Ainoastaan täysin pakolliset asiat. Omat kokemukset ainakin on että liika koneella olo heikentää ajattelua todella paljon.
Voisit jumpata aivojasi jotenkin... Mikä kouluaine oli lempiaineesi vaikkapa ykkösellä. Itselläni se oli/on matikka. Laskemisesta tulee itselle aivan huikea olo. Samalla tavalla sulla se saattaa olla vaikka biologia tai liikunta.