En tiedä onko tämä masennusta tai vain masennuksen oireita, mutta en muuhun paikkaan keksinyt asiaa purkaa. Kavereille ja perheelle ei asiaa jaksa enään jauhaa kun kaikki sanovat vain samaa "ei sinulla ole syytä vihata itseäsi".
Ja järjellä ajateltuna niin kai sen pitäisi olla...
En minä ole ruma, mutta silti vihaan sitä naamaa kuka katsoo minua takaisin. Urheilusta sanottiin että se saa mielen nousemaan ja saa sinut tuntemaan hyvältä. Ei minulla, siitä tuli taakka mitä ei voi lopettaa koska se on luovuttamista ja vihaan itseäni joka kerta kun lopetan treenit, ajatuksissani pyörii vain huuto ETKÖ SINÄ PAREMPAAN PYSTY.
Töissä on sama asia, ei se ole merkityksetöntä ja olen hyvä siinä. Mutta taas se huuto, ET OSAA MITÄÄN JA OLISIT KOULUTTANUT ITSESI PAREMMIN.
Niin tein käyn koulua ja se vain pahentaa asiaa koska kurssit ja vuoden tutkinnot eivät ole mitään minulle.
En ole sosiaalisesti huono tai eristäytynyt muista, olen ystävällinen ja puhelias. Pidän vain omat asiani itselläni enkä näytä sitä muille, koska en halua antaa ongelmaani muitten kannettavaksi... Sehän olisi raukkamaista.
Vastakkaisen sukupuolen kanssa pärjään hyvin, mutta en halua mitään vakavaa koskaan, koska tiedän että he rakastuvat vain siihen naamariin minkä he näkevät Ja tiedän jos lähtisin leikkiin mukaan rikkoisin vain toisten sydämiä.
Joka aamu vedän naamarin päälle ja lähden ulos muitten mukaan samaan oravanpyörään, toimin rutiinin omaisesti joka päivä ja hoidan kaikki asiat. Ja vihaan joka sekunttia. Mutta jos lopetan joku voi huomaa että jotain on vialla.
Taidan myös vihata yhteiskuntaa ja siitä miten turhista asioista ihmiset välittävät. Miten tyhmiä uutisia lehtiin painetaan, miten turhista asioista ihmisryhmät vetävät herneet nenään. Vihaan itseäni koska kuulun tähän yhteiskuntaan, mutta olen liian pelkuri tappaakseni itseni, ja tiedän että se satuttaisi lähiperhettä pahasti ja he eivät voisi koskaan sitä ymmärtää....
Ja järjellä ajateltuna niin kai sen pitäisi olla...
En minä ole ruma, mutta silti vihaan sitä naamaa kuka katsoo minua takaisin. Urheilusta sanottiin että se saa mielen nousemaan ja saa sinut tuntemaan hyvältä. Ei minulla, siitä tuli taakka mitä ei voi lopettaa koska se on luovuttamista ja vihaan itseäni joka kerta kun lopetan treenit, ajatuksissani pyörii vain huuto ETKÖ SINÄ PAREMPAAN PYSTY.
Töissä on sama asia, ei se ole merkityksetöntä ja olen hyvä siinä. Mutta taas se huuto, ET OSAA MITÄÄN JA OLISIT KOULUTTANUT ITSESI PAREMMIN.
Niin tein käyn koulua ja se vain pahentaa asiaa koska kurssit ja vuoden tutkinnot eivät ole mitään minulle.
En ole sosiaalisesti huono tai eristäytynyt muista, olen ystävällinen ja puhelias. Pidän vain omat asiani itselläni enkä näytä sitä muille, koska en halua antaa ongelmaani muitten kannettavaksi... Sehän olisi raukkamaista.
Vastakkaisen sukupuolen kanssa pärjään hyvin, mutta en halua mitään vakavaa koskaan, koska tiedän että he rakastuvat vain siihen naamariin minkä he näkevät Ja tiedän jos lähtisin leikkiin mukaan rikkoisin vain toisten sydämiä.
Joka aamu vedän naamarin päälle ja lähden ulos muitten mukaan samaan oravanpyörään, toimin rutiinin omaisesti joka päivä ja hoidan kaikki asiat. Ja vihaan joka sekunttia. Mutta jos lopetan joku voi huomaa että jotain on vialla.
Taidan myös vihata yhteiskuntaa ja siitä miten turhista asioista ihmiset välittävät. Miten tyhmiä uutisia lehtiin painetaan, miten turhista asioista ihmisryhmät vetävät herneet nenään. Vihaan itseäni koska kuulun tähän yhteiskuntaan, mutta olen liian pelkuri tappaakseni itseni, ja tiedän että se satuttaisi lähiperhettä pahasti ja he eivät voisi koskaan sitä ymmärtää....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et siis tyydy olemaan vain oma itsesi. Miksi pitää olla joka paikassa hyvä ja jopa kaiken huippu. Kun osaa ja suostuu olemaan samalla tasolla vaikka kynnysmaton kanssa, mutta tietää silti, että ei ole kynnysmatto, niin on hauska ja helppo elää. Parasta on oppia elämään taviksena. Miksi pitää olla tai ainakin kuvitella olevansa päätä toisia ylempänä.
Kannattaa selvittää mitä oikeasti haluat elämältä.
Mistä pidät? Kaipaat selkeästi vaihtelua.
Ehkä ymmärsit asian väärin tai minä vain kirjoitan tosi huonosti. En tee asioita muitten takia tai että muut ihmiset voisivat ajatella minua parempana. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee...
Minähän olen tavis, enkä näe mitään hauskaa olla taviksena, enkä myöskään rikkaana ja kuuluisana.
Mielestäni kannattaisi selvittää jokin asia mitä oikeasti haluat tehdä. Silloin motivaatiotakin löytyy. Tietysti jos mihinkään ei ole motivaatiota... Sitten kannattaisi varmaan jutella psykiatrille jos vaan pääsee? Taikka itse kelata asoita, miksi en jaksa tehdä mitään?
Ajatusmaailmasi ainakin vaikuttaa melko negatiiviselta... Itse terapioin itseäni näin auttamalla muita, jaan omia kokemuksiani. Sanoisin että itse annan siis jonkinnäköistä vertaistukea.
Asiat mistä pidän... Niitä oli monia, niin kuin urheilu. Innostun mukavista asioista aluksi liikaa ja pidän tunteesta kun kehittyy. Haluan nähdä kuinka äärirajoille voin itseni viedä. Ja nyt tarkoitan mitä tahansa asiaa.
Huomasin kuinka itse yleensä luovutin kivun, turhautumisen, tai sen ajatuksen että *minä en vain osaa tätä*. Joten aloin tehdä kaikki täysillä. Mutta sitten huomasin miten suoriutuminen vain oman itsensä takia on tärkeää. Vaikka olisin miten hyvä tahansa, se ei riitä minulle, Mitä enemmän teen asioita sitä enemmän huomaan mitä virheitä minä teen ja minun on pakko parantaa niitä.
Jos en tiedä opiskelen jos en osaa niin harjoittelen.
Ei minulla motivaation puutetta ole päin vastoin.
Ja olen puhunut tästä työpsykiatrin kanssa, mutta vihaan puhua asiasta että minun pitäisi ottaa "iisimmin". Enkä halua uskoa että se on joku ego asia koska en itseäni mainosta tai kehu.
Jos voisin vain napsauttaa sormia ja saada tuon tunteen pois tekisin sen, haluaisin mielummin nauttia kaikesta enkä nähdä kuinka alan hitaasti vihaamaan itseäni syystä mitä en käsitä.
Pahoitteluni epäselvästä kirjoituksesta, tätä on niin hankala laittaa sanoiksi...
Kiitos kumminkin palautteesta...