Vaikka julkisessa elämäsä tasa-arvon ongelmana on useissa tapauksissa naisen aseman heikkous esimerkiksi työelämässä on tasa-arvo-ongelma yksityisessä elämässä, perheen ja lasten huoltajuuden alueellä monilta osin toisinpäin. Tämä on alue jossa naiset ovat perinteisesti olleet valta-asemasa ja sama jatkuu yhä. Tämä ei kuitenkaan juurikaan näy tasa-arvokeskustelussa vaan asia vaietaan. Esimerkiksi tasa-arvovaltuutettua asia ei ole saanut liikkeelle.
Voidaan väittää, että yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vallalla vain yksilön arvoja ja yksilöistä erityisesti naisten oikeuksia korostava linja. Vaikka usein pyritään väittämään toista, kun perheessä on lapsia on isän ja äidin parisuhde lapselle maailman tärkein suhde. Sitä se on myös useimmiten myös aikuisille. On hyvin traumaattista erityisesti lapselle ja samoin molemmille vanhemmille on katkaista välit toisiinsa. Ero puolisosta ei tulisi tarkoittaa käytännössä lapsen eroa toisesta vanhemmastaan. Psykologit eivät turhaan puhu näissä tapauksissa ihmisen ”pienestä kuolemasta”. Tämän takia tätä tilannetta käytetään myös kiristämisen, vallan ja väkivallan välineenä. Kuka viimein aina kärsii siitä on lapsi.
Voidaan myös todeta, että vallalla oleva äitimyytti lasten huoltajuudessa on vailla perusteita. Sekä isä, että äiti voivat imetystä lukuun ottamatta olla tasavertaisia vanhempia lapselleen. Mieluiten tietysti yhdessä, mutta myös erikseen.
Isä voi luoda aivan samantyyppisen, joskus syvemmänkin kiintymyssuhteen lapseensa kuin äiti. Tutkimuksissa on myös todettu isien kyvyn vastata lapsensa tarpeisiin ylittäneen eräillä alueilla verrokkiryhmien äitien toiminnan vastaavassa tilanteessa. Kiintymyssuhteesta ei tule kuitenkaan kilpailla. Parasta on kun lapsella on useita kiintymyssuhteita, se on hyväksi hänelle erityisesti ristiriitatilanteissa ja itsenäistyessä jolloin hän voi säädellä paremmin kiintymystään eri ihmisiin.
Meillä on toisaalta sekä lainsäädäntö, että sosiaalitoimen omat ohjeistot takaamaan lapsen etu erotilanteissa siitä lähtökohdasta, että vanhemmat ovat sukupuolestaan huolimatta lain mukaan tasa-arvoisia huoltajina suhteessa lapseen. Se ei kuitenkaan näytä toteutuvan käytännössä ja voidaan todeta että Suomessa maan tapana
vallitsevan lainsäädännön (LHL 361/1983, LHA 556/1994, LSL 683/1983, LSA 1010/1983, HtpA 729/1996, Lapsen oikeuksien sopimus SopS 60/1983, Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus) kanssa ristiriidassa oleva käytännössä laiton periaate naisten, äitien ylivertaisuudesta eron jälkeisinä huoltajina on myös paitsi lasten kannalta kestämätön tilanne, niin erityisesti yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa miehiä, isiä kohtaan. Se on myös usein käytetty väkivallan muoto naisten taholta miehiä kohtaan parisuhteen kriisitilanteessa. Mitä asialle tulisi tehdä?
Voidaan väittää, että yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vallalla vain yksilön arvoja ja yksilöistä erityisesti naisten oikeuksia korostava linja. Vaikka usein pyritään väittämään toista, kun perheessä on lapsia on isän ja äidin parisuhde lapselle maailman tärkein suhde. Sitä se on myös useimmiten myös aikuisille. On hyvin traumaattista erityisesti lapselle ja samoin molemmille vanhemmille on katkaista välit toisiinsa. Ero puolisosta ei tulisi tarkoittaa käytännössä lapsen eroa toisesta vanhemmastaan. Psykologit eivät turhaan puhu näissä tapauksissa ihmisen ”pienestä kuolemasta”. Tämän takia tätä tilannetta käytetään myös kiristämisen, vallan ja väkivallan välineenä. Kuka viimein aina kärsii siitä on lapsi.
Voidaan myös todeta, että vallalla oleva äitimyytti lasten huoltajuudessa on vailla perusteita. Sekä isä, että äiti voivat imetystä lukuun ottamatta olla tasavertaisia vanhempia lapselleen. Mieluiten tietysti yhdessä, mutta myös erikseen.
Isä voi luoda aivan samantyyppisen, joskus syvemmänkin kiintymyssuhteen lapseensa kuin äiti. Tutkimuksissa on myös todettu isien kyvyn vastata lapsensa tarpeisiin ylittäneen eräillä alueilla verrokkiryhmien äitien toiminnan vastaavassa tilanteessa. Kiintymyssuhteesta ei tule kuitenkaan kilpailla. Parasta on kun lapsella on useita kiintymyssuhteita, se on hyväksi hänelle erityisesti ristiriitatilanteissa ja itsenäistyessä jolloin hän voi säädellä paremmin kiintymystään eri ihmisiin.
Meillä on toisaalta sekä lainsäädäntö, että sosiaalitoimen omat ohjeistot takaamaan lapsen etu erotilanteissa siitä lähtökohdasta, että vanhemmat ovat sukupuolestaan huolimatta lain mukaan tasa-arvoisia huoltajina suhteessa lapseen. Se ei kuitenkaan näytä toteutuvan käytännössä ja voidaan todeta että Suomessa maan tapana
vallitsevan lainsäädännön (LHL 361/1983, LHA 556/1994, LSL 683/1983, LSA 1010/1983, HtpA 729/1996, Lapsen oikeuksien sopimus SopS 60/1983, Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus) kanssa ristiriidassa oleva käytännössä laiton periaate naisten, äitien ylivertaisuudesta eron jälkeisinä huoltajina on myös paitsi lasten kannalta kestämätön tilanne, niin erityisesti yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa miehiä, isiä kohtaan. Se on myös usein käytetty väkivallan muoto naisten taholta miehiä kohtaan parisuhteen kriisitilanteessa. Mitä asialle tulisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä on sekä lainsäädäntö, että sosiaalitoimen omat ohjeistot (ks. esim. Taskinen, S. 2001. Lapsen etu erotilanteissa Opas sosiaalitoimelle. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, STAKES.) takaamaan lapsen etu erotilanteissa siitä lähtökohdasta, että vanhemmat ovat lain mukaan tasa-arvoisia huoltajina suhteessa lapseen. Nämä ohjeet käsittävät muun muassa lausuman siitä että sosiaalitoimen selvityksissä molempien vanhempien kohtelun tulisi olla tasa-arvoista lähtökohdiltaan ja muun muassa selvitysryhmien koostamisessa tulisi käyttää sekä miehiä että naisia näissä ryhmissä. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että miehen ja naisen tapa huolehtia lapsestaan usein poikkeaa jossain määrin sukupuolisesti toisistaan ilman, että kumpikaan tapa ja siihen liittyvät painotukset olisivat toisiaan huonompia.
Kun selvitysryhmien sukupuolijakauma ei toteudu on perusteltua epäillä, että naisen tapa puhua huoltajuuteen ja lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyvistä asioista sekä huolehtia jälkeläisistään tulee helposti arvioitua paremmaksi, jopa ilman että työntekijä tunnistaa välttämättä vaikuttimiaan siihen. (ks myös Säävälä, H., Keinänen, E., & Vainio, J. 2001. Isä neuvolassa - työvälineitä ja ajatuksia vauvaa odottavien ja hoitavien isien kanssa työskenteleville. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TaNe).Tasa-arvojulkaisuja 8.). Myös sosiaalitoimen traditiot edustava lähes täydellistä epätasa-arvoisuutta ja toiminnan laillisuus johon edellisissä kirjoituksissa viitattiin on valitettavan usein kyseenalaista. Esimerkiksi sosiaalitoimen henkilöstö ainiharvoin jäävää itseään toimessaan eri rooleissa tai ollen jopa ystävä, sukulainen tms. lapsen naispuoliselle huoltajalle vaikka lainsäädäntö ja Stakesin ohjeet selkeästi kehottavat siihen.
Todellisuus on kuitenkin karua luettavaa. Yli 80-90 prosenttia lapsien huoltajuuspäätöksistä tehdään sosiaalitoimen ohjaamina niin, että äidistä tulee yhteishuollon lähivanhempi tai yksinhuoltaja. Huolto yksin äidille määrätään n. 10 %, huolto yksin isälle n. 2 % loput ovat yhteishuoltopäätöksiä joissa n. 77% on sovittu tai oikeus määrännyt lapsen äidin luokse tai n. 23 % tapauksissa lapset isän luokse. Käytännössä n. 90% lähihuoltajista on äitejä. (Bardy, M., Salmi, M., & Heino, T. (2001). Mikä lapsiamme uhkaa? Suuntaviivoja 2000-luvun lapsipoliittiseen keskusteluun. Helsinki; Litmala, M. (2002). Lapsen asema erossa. Helsinki: WSOY.).
Esimerkiksi miehiä näissä sosiaalitoimen selvitystyöryhmissä näkyy vain poikkeustapauksissa vaikka Stakesin ohjeet määräävät toisin (Taskinen 2001, 44). Tämäntyyppinen ilmiö ei voisi todennäköisesti esiintyä jos puhuttaisiin naisista jonkin yhteiskunnan palvelun tai hallintotoimen kohteina.
on että suurin osa lapsista menettää toisen vanhempansa eron myötä. Lapsi tarvitsee sekä äidin että isän - ja tänä päivänä alle puolet erolapsista saa tavata edes etävanhempaansa säännöllisesti. Vaikka huoltajuus menisi tasan isien ja äitien väliin perusongelma jää - miten taataan että lapsi saa säilyttää sekä äidin että isän?
Ole täysin samaa mieltä kanssasi. Ohessa myös muita asiaan liittyviä puheenvuoroja.
Lea Pulkkinen, Akatemiaprofessori elämänkaaren tutkimuskeskuksesta pääkirjoituksessaan Duodecim -lehdessä (Pulkkinen, L. 2003. Lapsuusiän kasvatusilmapiiri ja aikuisiän sosiaalinen toimintakyky. Duodecim, 119(19), 1801-1803.) toteaa: Aikuisiän hyvän sosiaalisen toimintakyvyn kannalta kehitystausta sisälsi lapsuusiässä omaksuttuja sosiaalisia taitoja ottaa toiset huomioon. Keskeisiksi myönteistä kehitystä tukeviksi kasvuolojen piirteiksi todettiin vanhempien hyvä keskinäinen suhde, erityisesti lapsen hyvä suhde isäänsä ja äidin huolehtivuus ja kannustavuus sekä kielteinen suhde väkivaltaan ja ruumiilliseen kuritukseen. Ne luovat lapsilähtöistä kasvatusilmapiiriä.
Kuten Pulkkinenkin toteaa, perhe-elämä rakentuu vanhempien suhteen laadulle. Parisuhteessa ja ihmissuhteissa selviämisen keinot opitaan pitkälti omilta vanhemmilta. Voidaan väittää mm. Pulkkisen tutkimuksiin perustuen, että jos perheen malli on (yksinhuoltaja)naisen maailma jossa toinen vanhempi, usimmin isä ja isyys esiintyy liian usein vain pahan projektiokohteena ja taloudellisena elementtinä – elatusmaksuina, kuten valitettavan usein nykyisessä systeemissä tapahtuu ja sosiaalitoimen ohjaamana päästetään tapahtumaan ovat mallit sekä tytölle, että pojalle rakentaa aikuisena omaa parisuhdettaan monessa mielessä aika heikot.
Avo- ja avioero on myös aina lapsen kehityksen voimakas riskitekijä, vaikka monet lapset voivatkin siitä kohtuullisesti selvitä (Sinkkonen, J., & Kalland, M. (Toim.). 2001. Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Kiintymyssuhdeteoria - teoria yksilön kiin(nit)tymisestä tärkeisiin toisiin ihmisiin, kiintymyssuhteen katkoksista ja merkityksestä kehitykselle. Helsinki: WSOY.; Chase-Landsdale, P.L., Cherlin, A., & Kiernan, K. 1995. The long-term effects of parental divorce on mental healt of young adults: A develpmental perspectve. Child Dev, 66, 1614-1634., Collins, W.A., Maccoby, E.A., Steinberg, L., & Hetherington, E.M. 2000. Contemporary research on parenting: The case of nature and nurture. American Psychology, 55, 218-232.).
Samoin lastensuojelun keskusliitto (www.lsl.fi) toteaa verkkosivuillaan: ” Toisin kuin vanhemmat ehkä joskus haluaisivat ajatella, ei avioerojen yleistyminen, eroamisen näennäinen helppous tai erolasten suuri määrä mitenkään auta yksittäistä lasta eikä tee avioeroa lapsen kannalta vähemmän riskialttiiksi tilanteeksi… … Kun lapsilta itseltään on kysytty heidän eroon liittyvistä peloistaan, ovat lapset kokeneet pahimmaksi uhaksi sen, että jompikumpi vanhempi häviäisi lapsen elämästä. Toinen suuri pelko liittyy vanhempien riitelyyn – lapset toivovat, että vanhemmat voisivat edes heidän takiaan lopettaa keskinäisen vihanpitonsa.”
Pulkkinen toteaa, että avioerojen ja tilastoimattomien avoerojen määrä on Suomessa kasvanut ja on nykyisin Euroopan suurimpia, minkä takia entistä harvemmat saavat kokea isän ja äidin pysyvän suhteen. Pulkkisen mukaan avioero aiheuttaa monia muutoksia lapsen elämään ja sen erityinen riski on, että äidin ja isän suhteen kariutuinen vaarantaa lapsen suhteen poissa olevaan vanhempaansa yleisemmin isään.
Pulkkista lainaten elatusrästien suuri määrä - vuosi sitten puoli miljoonaa euroa - kielii pois muuttaneiden vanhempien vähäisestä huolenpidosta. Sen tilalla on lapsen suru ja kaipaus yleisimmin isää kohtaan.
Usein vanhempien keskinäinen valtataistelu myös tuottaa edellä kuvatun tilanteen jolloin lähivanhempi pyrkii kaikin tavoin tuhoamaan lapsen suhteen etävanhempaan. Kun vanhemmat taistelevat vallasta unohtuvat lapsen edut ja jälki on pahimmillaan karmeaa.
Minusta ratkaisu olisi se, että toisin kuin nyt lapset tulisi määrätä ensisijassa sille vanhemmalle, kun molemmat ovat selkeästi kasvatuskykyisiä, joka paremmin pitää huolta siitä, että he saavat säilyttää hyvän suhteen molempiin vanhempiin. Vanhemmuutta myös kannattaisi miettiä nykyisen viikonloppuisyyden ja -äitienen oheklla myös muita ratkaisuja jotka antavat lapsen elää myös arkea molempien vanhempien kanssa. Siitä on hyviä kokemuksia ja myös tutkimuksia mm. Ruotsissa ja Norjassa. Jos kiinnostaa tässä lähteitä:
Öberg, B., & Öberg, G. 1987/2000. Skiljas - Men Inte Från Barnen. Stockholm: Natur och kultur.
Öberg, B., & Öberg, G. 1992. Pappa, se mig!: om förnekade barn och maktlösa fäder. Stockholm: Gothia.
Öberg, B., & Öberg, G. 1994. När föräldrar skils : om relationer och separationer. Stockholm: Liber utbildning.
Öberg, G. 2002. Vuxna skilsmässobarn berättar. Stockholm: Prisma.
Öberg, G., & Öberg, B. 1985. Den delade familjen : samtal med 60 familjer om gemensam vårdnad (2. uppl. ed.). Stockholm: Stockholms universitet.
Isien pitäisi järjestäytyä painostusryhmäksi jotta asiaan saataisiin muutosta.