Tein joskus teiniaikoinani jotain todella kamalaa humalassa, jossa en itse muista, mutta olen kyllä saanut kuulla. Tämä on ehdottomasti häpeällisin asia, jonka olen koskaan tehnyt. Asiasta on jo yli 6 vuotta aikaa, mutta silti asia vaivaa elämääni päivittäin. Pelkään jatkuvasti, että uudet ystäväni, mukaanlukien tyttöystäväni tästä asiasta kuulisi, koska tiedän sen, että se muuttaisi koko kuvan ja käsityksen minusta ihmisenä. On kännissä tullut ennenkin tavalla jos toisella mokailtua, mutta tämä asia on vaivannut, enkä koskaan ole edes itselleni tästä ääneen voinut sanoa. Uskon näiden vuosien salailun johtaneen minut siihen tilanteeseen, jossa nyt olen, eli kärsin Epävakaasta persoonallisuudesta. En ole itse koskaan tästä asiasta kavereideni kanssa puhunut, koska on niin hävettänyt. Voisiko se auttaa, vai päinvastoin ?
Luurangot kaapista
Luurankko
1
192
Vastaukset
- bipo2
Jokainen tekee elämässään virheitä joita katuu. Parhaiten niistä pääsee eroon anteeksiannon kautta. Jos olet loukannut jotakuta, niin pyydä häneltä anteeksi. Jos se ei ole mahdollista, anna itse itsellesi anteeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135