Kävelin eilen illalla jalkakäytävää Hämeentie Hki ja alkoi kuulua kovaääninen töötti.
Kadun toisella puolella mies ajoi melkein täyden busan edessä fillarilla voimassaolevaa bussikaistaa ihan hyvää tahtia, tosin pieneen ylämäkeen vähän raskaammin. Siinä kohtaa Hämeentietä ei ole pyöräteitä kummallakaan puolella.
Naisbussinkuljettaja takana jatkoi tööttäilyä ja fillarikundi katseli taakse, että mikä vaivaa. Toinen kaista oli täynnä eikä bussi päässyt ohittamaan.
Kuski jatkoi vielä vaan moneen kertaan tööttiä, kunnes fillari pysäytti ja kääntyi takaisinpäin kysymään kuskin asiaa.
Ehkä reilun minuutin-kaksi fillari seisoi bussin edessä eikä päästänyt sitä eteenpäin ja kait keskustelivat jotain, mutta en kuullut, kun olin sen verran kaukana.
Tässä vois todeta, että mikäli pyörätietä ei ole, niin
Merkit 541 a ja 541 b
”Milloin linja-autokaista on ajoradan oikeassa reunassa, sitä saavat käyttää myös mopot, invalidipyörät ja polkupyörät. Ryhmittymiseen kääntymistä varten saavat linja-autokaistaa käyttää kaikki ajoneuvot. Merkin vaikutusalue ulottuu seuraavaan risteykseen, jollei merkillä 542 a tai 542 b ole toisin osoitettu.”
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L3P19
Kadulla vieressäni seissyt jalankulkija tuli minulle meuhkaamaan, että hullu pp. Lyhyen valistussession jälkeen jäi huuli pyöreänä katsomaan performanssia.
Täytyy hiukan rumasti sanoa, että nautin suunnattomasti kundin ryhdikkäistä toimista. Olen joutunut fillarilla niin monta kertaa bussien kiilaamaksi ja kyykyttämäksi nimenomaan ja vain tuolla Hämeentiellä.
Pp, jos satut lukemaan tämän, niin kerro.
Kadun toisella puolella mies ajoi melkein täyden busan edessä fillarilla voimassaolevaa bussikaistaa ihan hyvää tahtia, tosin pieneen ylämäkeen vähän raskaammin. Siinä kohtaa Hämeentietä ei ole pyöräteitä kummallakaan puolella.
Naisbussinkuljettaja takana jatkoi tööttäilyä ja fillarikundi katseli taakse, että mikä vaivaa. Toinen kaista oli täynnä eikä bussi päässyt ohittamaan.
Kuski jatkoi vielä vaan moneen kertaan tööttiä, kunnes fillari pysäytti ja kääntyi takaisinpäin kysymään kuskin asiaa.
Ehkä reilun minuutin-kaksi fillari seisoi bussin edessä eikä päästänyt sitä eteenpäin ja kait keskustelivat jotain, mutta en kuullut, kun olin sen verran kaukana.
Tässä vois todeta, että mikäli pyörätietä ei ole, niin
Merkit 541 a ja 541 b
”Milloin linja-autokaista on ajoradan oikeassa reunassa, sitä saavat käyttää myös mopot, invalidipyörät ja polkupyörät. Ryhmittymiseen kääntymistä varten saavat linja-autokaistaa käyttää kaikki ajoneuvot. Merkin vaikutusalue ulottuu seuraavaan risteykseen, jollei merkillä 542 a tai 542 b ole toisin osoitettu.”
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L3P19
Kadulla vieressäni seissyt jalankulkija tuli minulle meuhkaamaan, että hullu pp. Lyhyen valistussession jälkeen jäi huuli pyöreänä katsomaan performanssia.
Täytyy hiukan rumasti sanoa, että nautin suunnattomasti kundin ryhdikkäistä toimista. Olen joutunut fillarilla niin monta kertaa bussien kiilaamaksi ja kyykyttämäksi nimenomaan ja vain tuolla Hämeentiellä.
Pp, jos satut lukemaan tämän, niin kerro.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Taas yllyttämässä laittomuuksiin.
Saattoihan bussinkuljettajalla olla vaikka jokin kohtaus ja bussissa olleiden kännykät olivat sulaneet taskuun. Busin oma radio oli rikki ja ehkä kuski piti pp lääkärin näköisenä ja pyysi tällä tavalla tältä apua, joten olihan pp mentävä selvittämään mikä on hätänä.
Pelastuslaki
3§
Yleinen toimintavelvollisuus
Jokainen, joka huomaa tai saa tietää tulipalon syttyneen tai muun onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan eikä voi heti sammuttaa paloa tai torjua vaaraa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään hätäilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimenpiteisiin.
Paskempaa selitystä saa etsimällä etsiä. Tuollaisella jossitellulla mikä tahaansa on sallittua. Mikä tulipalo tai onnettomuus???
”...tai muun onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan...”
”...sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimenpiteisiin.”
Sydänkohtauskin on onnettomuus.
Onnettomuus on ennalta-arvaamaton vahinkotapahtuma, joka voi aiheuttaa muun muassa omaisuusvahinkoja, tuhoa, kuolemantapauksia tai loukkaantumisia taikka muutoin haittaa tai vahinkoa esimerkiksi ihmisille, luonnolle tai Infrastruktuurille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Onnettomuus
Bussinkuljettaja _toistuvilla tööteillä_ mahdollisesti pyysi apua edellään ajaneelta pp, harvemmin tällä tavalla tehdään matkustajilta apua pyydettäessä.
Sairaalaa tai terveyskeskusta ei ole lähellä ja lääkärin näköisen pp repussa tietenkin defibrillaattori.
Entistä sekopäisempi selitys. Vai että pyöräilijästä voi nähdä hänen ammatin ja lääkäri kantaisi pyöräillessään defibrillaattoria. Eikä bussikuski enää siinä vaiheessa tööttäilisi, jos sitä tarvittaisiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Defibrillaatio
Uusia satuja vai parempi lääkitys?
Vitsit sikseen. Sinun piti jostain laittomuuksista puhua?
Oletko muuten tuo bussinkuljettaja?
Ei minun pitänyt vaan sinä kirjoitit.
Mitähän laitonta.
siinä mitään laitonta ollut. kunhan äksyilee kun on äiti taas kieltänyt lempilelut
olishan se paljon vaadittu perustella viestinsä...
Leluilla leikkivät eivät ymmärrä tuollaisen toiminnan laittomuutta.
Hämeentiellä ei ole kiva pyöräillä, mutta jos on menossa sen varressa olevaan paikkaan niin välillä on pakko. Siinä bussikaistalla on pakko pyöräillä keskellä, niin järjettömiä ohituksia bussit tekevät jos niille antaa pienenkin mahdollisuuden.
Bussin ja reunakiven välistä ei kiilaustilanteessa vain pääse pois muuten kuin kaatumalla sinne jalkakäytävälle. Siinä sitten toivoo että myös pysyy siellä jalkakäytävällä eikä luiskahda bussin takarenkaiden alle.
Helsingin Hämeentiellä Hakaniemen torin ja Kurvin välissä yksin pyöräilevä on aina sankari.
Hämeentie näyttää olevan vaikea rasti bussinkuljettajille. Ajetaan aivan kiinni perässä, välkytellään valoja, soitetaan torvea, takana kiihdytetään ja sitten jarrutetaan viime tingassa, ohitetaan stongaa hipoen ja kiilataan kadun reunaa vasten. Ja tätä tapahtuu vaikka suunta olisi torille päin alamäkeen, jolloin pp saa aikaiseksi ihan reippaan vauhdin.
Se on kummallista sikäli etten ainakaan minä ole joutunut tuollaiseen sikamaiseen ja aggressiiviseen kohteluun muualla pptiettömillä kaduilla bussien kanssa. Voisi oikeastaan sanoa, että usein muualla bussit käyttäytyy jopa paremmin kuin henkilöautot ja muut.
Kurvin ja torin välillä käyttää mieluummin Pengerkatu-Viides linja-Haapaniemenkatu-Helmiäispolku tai Sörnäisten rantatie-tori tai sitten kokonaan Sörnäisten rantatietä ainakin torilta päin tullessa, kun Hämeentie on melkein pelkkää nousua.
Oliskohan kaikilla tuon Hämeentien suunnan linjoilla ollut sama sadistinen työntutkija, ”kellokalle” sekuntikelloineen, ja asettanut liian kireät aikataulut tai, että linjat ovat suurelta osin suuremmilla nopeusrajoituksilla kuin näillä ”kaupunkilinjoilla” ja vauhtisokeutta on päällä? Tai ovatko noiden suuntien lähiöiden matkustajat käytökseltään mulkxxxx, joihin kuskit sitten ajanmittaan samaistuvat?
Katu- ja kutu-uskottavuuskin saattaa muiden kuskien silmissä kärsiä ellei ole kyykyttänyt ja machoillut pp kanssa ja kuski saattaa joutua syrjäytetyksi kahvipöydässä.
Siinä olisi jollekin tutkijalle työmaata. ”Bussinkuljettajien rattiraivo Hämeentiellä”.
EI sitten ole Finlexiä luettu kuin valikoiden. Tässä muistin virkistämiseksi pieni ote. Viimeinen kappale varsinkin.
______________________________________________________
19 §
Ohittajan ja ohitettavan keskinäiset velvollisuudet
Ohittajan on pidettävä turvallinen väli ohitettavan ajoneuvoon.
Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta.
Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan on kapealla tai mutkikkaalla ajoradalla tai vastaan tulevan liikenteen ollessa vilkasta ohituksen helpottamiseksi vähennettävä nopeutta ja mahdollisuuksien mukaan annettava tietä. Hän saa tällöin tilapäisesti kuljettaa ajoneuvoa pientareella, jos se voi tapahtua vaaratta ja haitatta.
____________________________________________________
Olisi saattanut pyöräilijän alahuuli väpistä, jos paikalle olisi sattunut poliisi. Liikeneessä ei kannata hokea "minulla on oikeus" mantraa, sillä sitä ei ole. On vain velvollisuuksia.
Heh-heh, sieltähän se tulla ruiskahti...
”Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan on kapealla tai mutkikkaalla ajoradalla tai vastaan tulevan liikenteen ollessa vilkasta ohituksen helpottamiseksi vähennettävä nopeutta ja mahdollisuuksien mukaan annettava tietä.”
Lukeminen ei pitäisi loppua tähän ”Hitaasti kulkevan ajoneuvon kuljettajan”.
Paikassa on 30 km/t rajoitus ja pp eteni tiuhaa tahtia mitä nyt tähän vuodenaikaan kuvittelisi kapearenkaisen pro-fillarin etenevän sulalla ja kuivalla asvaltilla. Mistään hidastelusta ei ollut kyse.
Tuolla fillarilla joutuu melkeinpä jarruttelemaan ettei aja ylinopeutta.
Toisekseen vaatii vilkasta mielikuvitusta saada tästä ”kapea tai mutkikas ajorata”.
http://goo.gl/maps/nnwdw
Ainoa jonka alahuuli olis alkanut väpistä jos paikalle olisi sattunut poliisi , olisi kyllä ollut se bussikuski.
"Voi teitä" ei ilmeisesti ole koskaan pyöräillyt Helsingin kaupunkiliikenteessä. Kannattaisi kokeilla joskus, niin ei tulisi tuollaisia aivopieruja.
Oikeasti, jos 2- tai useampkaistaisella kadulla on pyöräiltävä, se on tehtävä kunnolla keskellä kaistaa. Muuten joutuu ihan varmasti jonkin sankari(bussi)kuskin kiilaamaksi. Jos siis selvisi hengissä niistä eturenkaista.
Niin valitettavaa kuin tämä onkin, Helsingin liikennekulttuuri on kaukana vielä siitä että täälä kaikki liikennemuodot olisivat tasavertaisia. Pyöräily nähdään autoilun esteenä eikä osana liikennettä, joten tilanne jatkuu...
"Mistään hidastelusta ei ollut kyse.”
Eikö?
"kunnes fillari pysäytti"
Jos joku auto perässäni aiheetta tööttäilee raivokkaasti ajaessani fillarilla tai autolla, niin on siinä syytä mennä kysymään. Kun en tiedä tööttääjän puhelinnumeroa. Hänellähän voi olla hallussaan vaikka lompakkoni, joka on pudonnut perstaskusta huoltoasemalla fillarin kumeja täyttäessä tai jäänyt auton katolle lähtiessä, pudonnut siitä ja haluaisi palauttaa sen minulle.
Ei koskaan tiedä...
Tuollainen ystävällisyyshän on nykyään jokapäiväistä, kun ihmiset ovat yhteisöllisiä ja empatiakykyisiä eikä kyynärpäätaktikoinnista ole tietoakaan. Ei heiluta kirveen kanssa junissa, ei hakata ja ryöstellä ihmisiä yms...
34 §
Ääni- ja valomerkit
Milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella valoisana aikana ohitettaessa.
Äänimerkki ei saa olla pitempi kuin on välttämätöntä. Valomerkki on annettava ajovaloja vilkuttamalla.
Nyt ruiskahti jakomieliseltä löysä satsi housuun. Että lompakon palauttaminen olisi vaaran välttämistä. Heh, heh.
"Ohittajan on pidettävä turvallinen väli ohitettavan ajoneuvoon."
Käytännössä bussin tulee vaihtaa kaistaa jotta saadaan turvallinen ohitus aikaiseksi.
Miksi edes siinä ylämäessä ei pyöräilijä voinut mennä kevyen liikenteen väylälle? Onko hänen pyöräilynsä niin paljon tärkeämpää kuin sen bussin kaikkien matkustajien ehtiminen perille aikataulun mukaisesti?
Minä en pyöräile ajoradalla juuri koskaan. En halua häiritä nopeampien liikkumista, ja jalkakäytävälläkin pystyn vaivatta väistelemään hitaampia.
Noh, olisko johtuntu siitä, että kevyenliikenteenväylää ei ole? Taajamanopeusrajoitusten alueella bussi ei saisi laillisesti muutenkaan ajaa sen lujempaa...
_KUKAAN_ ei pyöräile tuolla huvikseen. Joskus vaan on pakko kun muuta kautta ei pääse perille.
Kadut on tehty kaikkien kuljettaviksi. Ei se ole pyöräilijän syy, ettei siinä ole erillistä tilaa fillarille. Sääntöjen mukaan pyörätien puuttuessa on ajettava ajokaistalla. EI siinä vieressä olevalla jalkakäytävällä.
Tuohon Hämeentiehen ja pyörätien puuttumiseen liittyen risteävän Helsinginkadun juttu.
Sen molempiin reunoihin suunnitellaan ( tai mahd. päätetty jo rakentaa ) yksisuuntaiset pyöräkaistat.
Sen verran mitä olen Hesaria läpiajanut, niin mielestäni pyöräkaistat ovat turhat. En ole minään vuorokauden aikana nähnyt ruuhkia Hesarilla, liikennenopeudet ovat tosi pienet ja ihan näppärästi on päässyt pyörällä kulkemaan ajoradalla.
Ja vaikka tuo vajaan kilometrin pätkä on pyörälle helppo nakki, niin ihmettelen pyörien vähyyttä siellä.
21 parkkipaikan, 6 puun ja taksiaseman poisto pyöräkaistojen tieltä aiheuttaa pikemminkin närää asukkaissa ja autoilevissa asukkaissa eikä tällainen "väkisin" tehty edistä myönteistä ajattelua pyöräilyyn, kun ei pyöräkaistoille ole tarvetta, päinvastoin.
http://goo.gl/maps/4ajrX
"Hämeentien ja Kirstinkadun välille suunnitellaan yksisuuntaiset pyöräkaistat ajoradan reunaan. Nykyisin Helsinginkadun kaksisuuntaiset pyörätiet katkeavat Kaarlenkadun risteyksessä eikä pyöräilylle ole varattu omaa tilaa Kaarlenkadun ja Hämeentien välillä.
Pyöräkaistojen rakentaminen poistaisi 21 pysäköintipaikkaa Helsinginkadun itäpäästä. Kinaporinkadulta olisi saatavissa kymmenen korvaavaa paikkaa muuttamalla kadunvarsipysäköintiä vinopaikoiksi. Lisää asukaspysäköintipaikkoja olisi saatavissa myös Kustaankadulta ja Aleksis Kiven kadulta. Helsinginkatu 21–23:n edustalta jouduttaisiin poistamaan kuusi katupuuta. Lisäksi selvitetään Helsinginkadun ja Kaarlenkadun risteyksen liikennevalojen tarpeellisuutta.
http://ksv.hel.fi/keskustelut/aiheet/helsinginkadun_itapaan_pyoratie
Googlen kuvaa liikuttamalla eteenpäin seuraavaan valoristeykseen ja takaisin, niin koko matkalla näkyy vastaantulevia tai muita pyöräilijöitä 2 kpl vaikka on keskikesä ja iltapäivä klo 12-15.
En näe mitään tarvetta pyöräkaistoille.
Noin saakin täysin absoluuttisen totuuden todella luotettavasti tai sitten ei.
Eipä muuta kuin lämäät pöytään paremman, yhtä helposti toteutettavan keinon. Sinulle varmasti helppo rasti.