Paras on Boxholmin kryddost, missä on tillin (vai mitä lienee) siemeniä. Sen päälle kun lätkää ekologista appelsiinihilloa, niin vot, ei siinä leipiä tarvita!
Aikoinaan oli turskanmätiä ( sitä ei oo enää) mitä myös saattoi laittaa päälle sitruunaa.
Tarttee sanoa, että ruottalainen ruokakulttuuri on jotenkin terveellisempää kuin suomalainen. Huomaan tämän seikan erikoisesti silloin kun käyn Suomessa.
Joka ainut kerta Suomessa käydessäni tulee kiloja lisää vaikka minkä verran, koska Suomessa syödään enemmän ruokia, missä on enemmän kaloreita!
Suomessa on paremmat leivät ja sen kyllä huomaa!
Täällä Ruotsissa kun olen, niin taitaapa olla joku näkkäri ainut, mitä tulee ostettua ja syötyä joskus.
On tietysti niitä ihania suomalaisia leipiä - joita ostan erittäin harvoin (vaikka ovat hyviä!).
Käy kateeksi nää ruotsalaiset "siskot" joilla on geeneissä kevyempi olemus kuin meikäläisellä suomalaisella!
Paras ruotsalainen juusto
9
570
Vastaukset 9
- tarkennus
Ne oli spiskummi-siemeniä.
- sdfasfadsfasfadfadfd
suomalainen ruokakulttuuri on aika venäläispohjaista. ja kyllähän kasalla rasvaa saa kaiken maistumaan. ei se toki terveellistä ole. jos terveellistä ja hyvää ruokaa haluaa tehdä, se vaatii vähän osaamistakin.
itse kyllä pidän noista ruotsalaistyyppisistä leivistä enemmän. täällä suomessakin niitä jo saa isoista kaupoista. - Ei sitkoo
Luulisin että suomalainen leipä maistuu paremmalta kun on paremmat jauhot.
Esim ruotsalaisessa vehnäjauhossa ei oo kunnolla sitkoo. - Kysyn vaan
Kysyn vaan, että jos asut Suomessa, niin miksi olet täällä ruotsinsuomalaisten palstalla?
Eikö siellä Suomen puolella ole suomi24:ssä vaikka minkä verran erilaista palstaa?
Miksi oleilla täällä? - :-)
Suomessa käydessä ostan aina Oululaisten ruispaloja :D
- karppaaja
Hmmm...Onko se vielä suomalaisten? Jossain vaiheessa oli julkisuudessa että leivänmyynti on niin romahtanut Suomessa että leipomoita on lopettanut ja suurimmat leipomot alkoi teettään taikinansa Puolassa. Katopa seuraavalla kerralla Suomessa kääydessä sitä kolmionmallista merkkiä että onko siinä PL vai todellakin FI.
- Boråsparken
Suomessa on hyviä ruisleipiä paljon , ja lisäksi tullut erilaisia kauraleipiä, jotka ovat maukkaita unohtamatta Karjalan piirakoita!
- Per-kel
Kävin viime viikolla Suomessa edes takas.- Vielä löytyi Reissumiestä ja Vesta silliä.- Sillinteko piti muuttaa Puolaan mutta taisin saada sitä oikeaa vielä :D
- nejuustotjaruisleivät
Ei oo enää Pörte-ruisleipää Ruotsissa.
Vai löytyykö jostain?
Tykkään myös tanskalaisista haisevista juustoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691071
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25618Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487