Jutteletko itseksesi?

En varsinaisesti juttele, mutta jonkinlaisia yhden tai kahden lauseen repliikkejä tulee suusta tuolla ihmisten ilmoillakin kulkissa, usein aika lailla voimasanoin höystettynä.

- no, voi vi**ujen vi**u, oliko pakko tota räntäpaskaa alkaa taas sataa?
- Vi*un puupää, oliko pakko sillä autolla ängetä siihen eteen? (ajan filsulla
suoraan, autoilija kääntyy eteen, joudun kuolettamaan hyvät vauhdit)
- uulalaa, mikä kaunotar!
- Uu mikä peba!

Tuollaista sivistynyttä kommentointia esimerkiksi.

Mä juttelen koko ajan yksikseni ja keskustelen itseni kanssa. Olen ollut täysin yksinäinen ja ilman ihmisten seuraa jo neljä vuotta eli siitä asti kun valmistuin ammattiin ja kortistoon. Ikää on 23, masennus on suuri (joskus mietin ettei sitä ole paljoa, sitten iskee yhtäkkiä masennuspiikki, jolloin kaikki elämässä vituttaa), ahdistuneisuushäiriö bonuksena, pakko-oireine häiriö, puhevika (änkytys) ja onhan niitä aina yksinpuhumista myöten ja pakko joskus huutaa ulkona mitä mieleen juolahtaa.

Mä haluaisin jotain oikeita kavereita, mutta mulla on masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa sekä ujoutta joten tutustuminen uusiin ihmisiin on mahdotonta. Vanat kaverit kouluista niin ne on tyyliin unohtaneet jo ja vaikka yrittänyt oon kutsua heitä ties minne lenkile tai pyöräilemään, vastaukseksi sain tylyjä "en ehdi", "katsoo nyt", "ei ole pyörää", "en nyt oikeen tiedä onko mulla aikaa". Siis yksinkertaisesti eivät halua mitään, olen jo luovuttanut.

Se vain, että tää hemmetin yksinäisyys tekee hulluksi kun sä rupeet vihaan ihmisiä vaan enemmän, koska ne on sulle ilkeit. Ja mitä enemmän yksin, sitä vahvemmin sä mietit, et mihin sä tavit mitään. Kun ei kukaan kummiskaan sua kuuntele tai halua olla sulle muuta kun muisto vain entisenä koulukaverina. Elämä on kurjaa! Mutta joku päivä vielä noustaan.

Jos yhtään helpottaa, niin kuuntele Maija Vilkkumaan kappale Ingalsin Laura. Siinä on tarina, jonka haluaisin itsekin kokea. Nousta vielä tästä hulluudesta.

Olen 45v. ja olen jutellut itsekseni jo kauan.sehän on parasta terapiaa käydä asioita läpi ja juuri ääneen. Joskus leikin että olen joku julkkis esim kirjailija ja minua haastattelee joku...onko tässä järkeä ei varmaan monenkaan mielestä, mutta se saa mulle hyvänolontunteen. Yksinäisyys tämän on tehnyt , ennen kun olin normisuhteessa en todellakaan jutellut itselleni.

En oikeastaan juttele, joskus jotain voin todeta.

Ei oo ihan kyllä tervettä jutella yksin.

1.5v. yksin
nyt luen paljon ääneen
ja laulan.

Useimmiten juttelen kissalleni. Joskus harvoin myös itselleni.

Voihan sitä joskus jotain todeta. Joskus kieliä puhua, harjoitella. Joskus laulaa? kun tulee hyvä biisi ja haluu itsekin..no harjoitella.Joskus elukoille jutella mut se taas ei ookkaan yksinpuhelua se.

Kyllä, juttelen itsekseni minäkin...

Juttelen paljon viherkasveilleni. Kuulemma se saa kasvit kasvamaan paremmin, joten siinä ei tarvitse tuntea itseään niin tyhmäksi.

Koko ajan!

Kenen muun kanssa sitä voisi?

Sitten on syytä huolestua kun riitelee itsensä kanssa...