Semmoinen avautuminen tässä pakko tehdä tänne, kun ahdistaa niin perkuleesti.
Ahdistaa ja pelottaa!
Nimittäin kun tyttöystäväni tulee viikoksi luokseni lomalle ja huomasin tänä aamuna ahdistuvan ajatuksesta :(
Apua, minkä tähden? En halua tuntea tätä tunnetta! Rakastan tyttöystävääni suunnattoman paljon ja tähän asti olen nauttinut hänen seurastaa. Olemme muutenkin paljon yhdessä, välimatkaa ei ole kuin parisenkymmentä kilometriä ja molemmilla autot.
Nyt kun olen pohtinut tätä kummallista olotilaani, olen huomioinut sellaisen seikan, että harvemmin itse soitan tai lähden omasta aloitteestani hänen luokseen. Soittaisin kai jossakin kohtaa, mutta hän aina ehtii ensin ottamaan yhteyttä tai kyseleee tapaamista.
Olen itseasiassa aika passiivinen suhteessamme. En ole ennen huomannutkaan ja ei se ole häirinnytkään millaanlailla.
Ensimmäistä kertaa reilun kahden vuoden aikana pohdin suhdettamme. Siis tänään tämän ahdistuksen vuoksi.
Mitä mieltä olette, mitä tämä on???
Vinkkejä kokeneilta naisilta, miten tästä selvitään?
Tack.
Ahdistaa ja pelottaa!
Nimittäin kun tyttöystäväni tulee viikoksi luokseni lomalle ja huomasin tänä aamuna ahdistuvan ajatuksesta :(
Apua, minkä tähden? En halua tuntea tätä tunnetta! Rakastan tyttöystävääni suunnattoman paljon ja tähän asti olen nauttinut hänen seurastaa. Olemme muutenkin paljon yhdessä, välimatkaa ei ole kuin parisenkymmentä kilometriä ja molemmilla autot.
Nyt kun olen pohtinut tätä kummallista olotilaani, olen huomioinut sellaisen seikan, että harvemmin itse soitan tai lähden omasta aloitteestani hänen luokseen. Soittaisin kai jossakin kohtaa, mutta hän aina ehtii ensin ottamaan yhteyttä tai kyseleee tapaamista.
Olen itseasiassa aika passiivinen suhteessamme. En ole ennen huomannutkaan ja ei se ole häirinnytkään millaanlailla.
Ensimmäistä kertaa reilun kahden vuoden aikana pohdin suhdettamme. Siis tänään tämän ahdistuksen vuoksi.
Mitä mieltä olette, mitä tämä on???
Vinkkejä kokeneilta naisilta, miten tästä selvitään?
Tack.
Vastaukset 5
Vanhimmat
minkähän ikäisiä te olette? Asiahan voi olla niinkin että olet vain niin sopeutunut olemaan itseksesi ja tehdä asioita omaan tahtiin että ajatus viikosta toisen kanssa tuntuu ahdistavalle.
Oletko aina suhteissasi ollut passiivinen? Oletko asunut yhdessä kenenkään kanssa ja miten se meni?
Ehkä teidän suhde on sellainen parempaa odotellessa. Kiva on nähdä ja tehdä jotain silloin tällöin mutta kiva on mennä kotiin ja elää elämäänsä. Sellainen yhteenkuuluvuus puuttuu, tarve ja halu jakaa sitä arkea toisen kanssa.
2 vuotta on suhteellisen pitkä aika roikkumiseen, joten sun kannattaa miettiä mitä tunnet tyttöystävääsi kohtaan. Näetkö missä olette 5v päästä, mihin teidän suhde on kehittymässä vai kehittyykö mihinkään.
Nyt hän tulee viikoksi,suosittelen että puhutte suhteestanne, mitä odotuksia kummallakin siitä on ja onko se menossa kummankin toiveen suuntaisesti. Toisissa roikkuminen siksi että ei osata nyt erotakkaan kun ei ole mitään räikeää syytä, on kauheaa tuhlausta. Joten käyttäkää tämä viikko teidän suhteeseen. Puhukaa.
Voi kiitos kirjoituksestasi!
Olisinpa yhtä viisas kuin sinä. Tunnen itseni epäkypsäksi ja vähän tyhmäksikin...
Minä olen 25 vuotta, tyttöystäväni kaksi vuotta vanhempi.
Todellakin otan neuvostasi vaarin ja otan viikon aikana suhteemme puheeksi. Toivon että tyttöystäväni osaa käyttäytyä kypsästi, eikä suutu ja ymmärrä tahallaan väärin tarkoitustani. Hän on välillä vähän draaman hakuinen. En halua pilata lomaamme. Hän varsinkin tekee henkisesti raskasta työtä. Toivottavasti osaan puhua ja kertoa oikealla tavalla mitä ajattelen... Vai tulisitko sinä f*uck "puhemieheksi" :D
Unohdin kertoa mitä kysyit, että olen asunut 18 vuotiaana naisen kanssa pari vuotta. Muutin pois yön perässä ja sille tielle jäin yksin, kunnes tapasin nykyisen naisen.
Ajatus yhdessä asumisesta ei sinällään ahdista, osaan asua toisen kanssa. Teemme vuorotöitä samalla alalla eri tehtävissä. Ymmärrämme toisiamme ja osaamme tukea myös toista tarvittaessa.
Kummallista että viikko hänen kanssaan ahdistaisi? En ymmärrä.
Näen meidät yhdessä viiden vuoden päästä saman katon alla, ehkä jopa omakotitalossa...
*työn perässä
ahdistuksesi voi olla merkki myös siitä menetyksestä mitä tulet kokemaan kun viikko on ohi. Odotat ihanaa viikkoa ja pitkää yhdessäoloa, mutta jossain alitajunnassa ajattelet eron olevan sitten vähän myös raskaampaa. Vaikea sanoa kyllä miksi ahdistuksesi on puhjennut mutta selkeästi sulla on rakkautta häntä kohtaan ja haluat/näet teidän suhteen etenevän uusiin suuntiin.
Ehkä sitä puhumista ei kannata aloittaa mitenkään raskaasti, vaan ihan leppoisasti kerrot hänelle mitä tunnet, mitä hänessä rakastat, mitä olet ajatellut että voisitte tulevaisuudessa tehdä teidän suhteen. Käyt positiivisia asioita läpi ja myös sitten jos on jotain negatiivista, ja koita miettiä niihin jotain rakentavaa jatkoa. Esim jos sanot että joskus on rankkaa asua erillään niin lisäät että olet miettinyt josko jotain yhteistä asumista voisi ajatella.
Älä tee mitään jäykän virallista suhdepohdintaa vaan ihan juttelet teistä ja mitä ajatuksia sinulla on. Monesti ajatellaan että kyllä se toinen tietää ja mitäs näistä juttelemaan. Mutta jo esimerkiksi sellaisten asioiden kertominen mistä pidät hänessä, hänen tavoissaan jne on ihan varmasti ihastuttvaa toisesta kuulla.
Arki yleensä tuuppaa kaikki tärkeät asiat tieltään, kuten sen kertomisen miten ihanalle tuntuu kun toinen tuo aamukahvin sänkyyn tai miten suloiselle toinen näyttää kun keskittyy johonkin jne. Hemmotelkaa toisianne sanoillakin ja huomiolla. Toisen on hyvä tietää että vaikka olette erillään ja teette asioita eri paikoissa, sinä tunnet hänet.
Älä siis pelkää puhua, se on suhteessa tärkein asia, kyky sanoa ja ottaa vastaan toisen sanomiset. Draamailu jää ihan varmasti kun puhut rakkaudestanne. Sehän ei ole menossa sinun osalta ainakaan poispäin vaan haluat kehittää sitä tulevaisuuteen. Näillä eväillä et varmasti pilaa lomaanne, vaan teet siitä lähentymisen ja rakkaudentäyteisen loman. Jättäkää se arki nyt oven ulkopuolelle, puhutte tunteistanne, ajatuksistanne.