Itkukohtaus+nytkähtely?

Huolissaan

Meidän vuoden ikäisellä vauvalla oli tässä yksi yö sellainen kohtaus, että hätänumeroon piti soittaa... Heräsin 23 aikaan (pari tuntia oli vauva nukkunut) siihen että vauva veti tosi äänekkäästi henkeä sisäänsä, jonka jälkeen alkoi itku. Nostin hänet syliin, itku vain paheni ja oli lopulta aivan hysteeristä. Koitin rintaa antaa ja vaikka mitä, mutta itku yltyi vain. Ei saanut kunnolla vedettyä henkeäkään välissä. Pian vauva alkoi silleen vähän nytkähdellä, ja pää oli melko veltto, ei jaksanut kunnolla pitää sitä pystyssä. Paniikissa menin olohuoneeseen ja koitettiin miehen kanssa saada vauva tokenemaan, koitettiin esitellä kissaakin (yleensä takuuvarma keino saada hyvälle tuulelle). Itku loppuikin jossain vaiheessa, mutta tuo nytkähtely ja velttous jatkui, hengittäminenkin oli melko vaikeaa, ja siinä vaiheessa soitin hätänumeroon (oli mennyt ehkä vartti heräämisestä). Kun ambulanssi tuli, vauva oli jo täysin oma itsensä. Kaikki kokeet ja testit oli kunnossa, ja sovittiin että voidaan jäädä kotiin, ja jos tulee jotain niin soitetaan uudestaan.

Neurologille odotellaan aikaa että voidaan esim epilepsian mahdollisuus tarkistaa. Huoli on valtava :(

Kysynkin kokemuksia ja ajatuksia, että jos, ja toivottavasti KUN ei mitään vakavampaa olisi kyseessä, mistä tuollainen hetkellinen nykiminen ja velttous voisi johtua, voiko olla ihan normaalia? Olisiko raju itkukohtaus voinut aiheuttaa sen? Jos vauvalle tuli vaikka yöllä joku hengityskatkos, jota säikähti niin että sai tuon kohtauksen..? Tai kauhukohtaus?

5

3409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • glassbird

      Meillä myös pojalla tuli pari kertaa samankaltaisia oireita ja pelästyin ihan kamalasti ja miehen kanssa koitettii saada poikaa reagoimaa edes johonkin.
      Meillä oli niin, että poika oli nukkunu kans noin 2 tuntia ja yhtäkkiä alko huutaa ja itkee hysteerisesti jonka jälkee hengitti jotenkin raskaasti ja oli ihan veltto ja poissaoleva. Minun mielestä näytti kauheen pelottavalle :S
      Neuvolassa otin asian puheeks ja poika tutkittiin eikä mitään mistään löytyny. Arveli neuvolassa, että on nähny jotakin pahaa unta ja säikähtäny ja sitten heränny ja unisena ollu veltto ja poissaoleva..

      Toivotaan, että teidän vauvalla ei ole mitään.. Onneks pääsette tutkimuksiin niin saa kaiken varmuuden kuitenkin asioihin :)

    • painajainen?

      Minkä ikäinen lapsi on kyseessä? Oma on tehnyt tuollaista 6kk ikäisestä lähtien, nyt on yli vuoden ja edelleen. Ilmeisesti säikähtää jotain nukkuessaan, kun hereillään säikähtäessä reagoi samalla tavalla. Oliskohan nähnyt vain pahaa unta ja säikähtää entisestään kun vanhemmatkin panikoi? Velttous=uneliaisuutta? Itse mä ainakin olen ihan kujalla jos mut herätetään kesken unien :D

      • Jestas sentään...

        Siis lapsesi nytkähtelee ja hengitys on vaikeaa "kohtauksen" aikana? Ja näin on jatkunut jo puoli vuotta, etkä ole reagoinut asiaan? Olisikohan nyt kuitenkin niin, että teillä on vähän lievempiä oireita kuin ap:n lapsella. Jos ei, niin ihmettelen todella ettet ole ollut yhteydessä lääkäriin.


    • ...

      Affektikohtaukset tuttuja?

      • ...

        Lisäänpä vielä. Affektikohtauksia esiintyy yleensä 3-5-vuotiailla. Meillä alkoi kuitenkin noin vuoden ikäsienenä ja loppui melko tarkalleen 2-vuotiaana. Kun kohtauksia alkoi olla, niin selitti toki muutamia vauvaiän tapauksiakin.

        Kun ensimmäinen affektikohtaus tulee siinä yleensä pois suljetaan toki epilepsian mahdollisuus. Meillä siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä lapsi sai kerran pari kohtauksen myös neuvolassa ja temperamentti oli selkeä selittävä tekijä. Lapsen neuvolavihkossakaan ei ole oikeastaan muusta huomioita kuin lauseella aina kasvusta jotain ja lausetolkulla temperamentin kuvausta. No, tässä valossa oli selkeää että seuraava askel on, että lapsi raivoaa itsensä tajuttomaksi. Se ei ole mukavaa katseltavaa, mutta kun päivittäin sitä näet siihen vain tottuu, tokikin silti tekee kaikkensa, ettei vain ole edes auttamassa lapsen raivostumista.

        Tällöin meillä oli siis linja, että ihan kaikki kieltäminen minimiin ja lapsi sai tahtonsa läpi. Nyt lapsi on nelivuotias, eikä kohtauksia ole ollut pian kahteen vuoteen ja on silti kasvanut erittäin tasapainoinen ja normaali lapsi, joka edelleen kamppailee kohtuuttoman temperamenttinsa kanssa, mutta pärjää taistelussaan. Eli se mitä yritän sanoa on se, että et todellakaan pilaa lastasi, vaan autat -jos teillä nyt affekti kohtauksista on kyse-, sillä että pyrit vain silottelemaan lapsesi tietä sillä aikaa kun hän ei vielä kykene mitenkään hallitsemaan tunteitaan. Tietenkin sanotaan, että lapsen pitää oppia kestämään pettymyksiä turvallisessa kodin ympäristössä. Niin toki, niin sanovat ne joiden lapsi ei muutu siniseksi kasvoiltaan pidättäessään henkeään siihen että taju menee, kun niitä pettymyksiä tulee. Lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan, hänen kykynsä hallita tunteitaan kehittyy jokatapauksessa, vaikka hänelle ei tuottamalla tuotettaisi pettymyksiä. Ja toki sanovat, että älä silti ala suojelemaan lastasi elämän vastoinkäymisiltä, koska ei se niin kamalaa voi olla. Ei tietenkään niin kauan kun puhuvat sinun lapsestasi se ei ole kamalaa, mutta ihan jokaiselle on kamalaa katsoa kun oma lapsi lopettaa hengittämisen ja et sille yksinkertaisesti mahda mitään.

        Et tokikaan voi silotella lapsesi tietä, kun hän raivostuu esimerkiksi unistaan, mutta jos kyse on affektikohtauksista ja niitä alkaa tulemaan useammin, niin kyllä pian olet sinäkin nerokas keksimään miten et joudu kieltämään yhtään mitään ja miten suuntaat huomion vain muualle. Pidät takataskussasi aina niitä muuttamaa valttia, jotka tiedät imaisevan lapsen huomion pois asiasta kuin asiasta.

        Tämän halusin kirjoittaa siis vain siksi, että tien olen kulkenut ja jännittämällä jännittänyt ja syyllisyyttä kantanut siitä, että tehtiin niin kuin ei neuvottu keskustelupalstoilla, eli lapsi eli hyvin suojattua lellittyä elämää ja häntä kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä ja kaikkia pettymyksiä siloiteltiin. Silti lapsi sai kohtauksia päivittäin, koska emme pystyneet suojaamaan esim kaatumisilta. Mutta kun se aika on ohi, niin ei siitä sen hullumpaa lasta kasvanut, eli suotta kukaan muu enää asiaa jännittää tai siitä syylllistyy; tavallinen lapsi siitä silti kasvaa, vaikka tietyn vaikeimman ajan ei kasvatusoppaita noudatettaisikaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      222
      2936
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      173
      2556
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      109
      1208
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1112
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1068
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      283
      1021
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      341
      996
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      788
    Aihe