Itkukohtaus+nytkähtely?

Siis lapsesi nytkähtelee ja hengitys on vaikeaa "kohtauksen" aikana? Ja näin on jatkunut jo puoli vuotta, etkä ole reagoinut asiaan? Olisikohan nyt kuitenkin niin, että teillä on vähän lievempiä oireita kuin ap:n lapsella. Jos ei, niin ihmettelen todella ettet ole ollut yhteydessä lääkäriin.

Lisäänpä vielä. Affektikohtauksia esiintyy yleensä 3-5-vuotiailla. Meillä alkoi kuitenkin noin vuoden ikäsienenä ja loppui melko tarkalleen 2-vuotiaana. Kun kohtauksia alkoi olla, niin selitti toki muutamia vauvaiän tapauksiakin.

Kun ensimmäinen affektikohtaus tulee siinä yleensä pois suljetaan toki epilepsian mahdollisuus. Meillä siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä lapsi sai kerran pari kohtauksen myös neuvolassa ja temperamentti oli selkeä selittävä tekijä. Lapsen neuvolavihkossakaan ei ole oikeastaan muusta huomioita kuin lauseella aina kasvusta jotain ja lausetolkulla temperamentin kuvausta. No, tässä valossa oli selkeää että seuraava askel on, että lapsi raivoaa itsensä tajuttomaksi. Se ei ole mukavaa katseltavaa, mutta kun päivittäin sitä näet siihen vain tottuu, tokikin silti tekee kaikkensa, ettei vain ole edes auttamassa lapsen raivostumista.

Tällöin meillä oli siis linja, että ihan kaikki kieltäminen minimiin ja lapsi sai tahtonsa läpi. Nyt lapsi on nelivuotias, eikä kohtauksia ole ollut pian kahteen vuoteen ja on silti kasvanut erittäin tasapainoinen ja normaali lapsi, joka edelleen kamppailee kohtuuttoman temperamenttinsa kanssa, mutta pärjää taistelussaan. Eli se mitä yritän sanoa on se, että et todellakaan pilaa lastasi, vaan autat -jos teillä nyt affekti kohtauksista on kyse-, sillä että pyrit vain silottelemaan lapsesi tietä sillä aikaa kun hän ei vielä kykene mitenkään hallitsemaan tunteitaan. Tietenkin sanotaan, että lapsen pitää oppia kestämään pettymyksiä turvallisessa kodin ympäristössä. Niin toki, niin sanovat ne joiden lapsi ei muutu siniseksi kasvoiltaan pidättäessään henkeään siihen että taju menee, kun niitä pettymyksiä tulee. Lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan, hänen kykynsä hallita tunteitaan kehittyy jokatapauksessa, vaikka hänelle ei tuottamalla tuotettaisi pettymyksiä. Ja toki sanovat, että älä silti ala suojelemaan lastasi elämän vastoinkäymisiltä, koska ei se niin kamalaa voi olla. Ei tietenkään niin kauan kun puhuvat sinun lapsestasi se ei ole kamalaa, mutta ihan jokaiselle on kamalaa katsoa kun oma lapsi lopettaa hengittämisen ja et sille yksinkertaisesti mahda mitään.

Et tokikaan voi silotella lapsesi tietä, kun hän raivostuu esimerkiksi unistaan, mutta jos kyse on affektikohtauksista ja niitä alkaa tulemaan useammin, niin kyllä pian olet sinäkin nerokas keksimään miten et joudu kieltämään yhtään mitään ja miten suuntaat huomion vain muualle. Pidät takataskussasi aina niitä muuttamaa valttia, jotka tiedät imaisevan lapsen huomion pois asiasta kuin asiasta.

Tämän halusin kirjoittaa siis vain siksi, että tien olen kulkenut ja jännittämällä jännittänyt ja syyllisyyttä kantanut siitä, että tehtiin niin kuin ei neuvottu keskustelupalstoilla, eli lapsi eli hyvin suojattua lellittyä elämää ja häntä kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä ja kaikkia pettymyksiä siloiteltiin. Silti lapsi sai kohtauksia päivittäin, koska emme pystyneet suojaamaan esim kaatumisilta. Mutta kun se aika on ohi, niin ei siitä sen hullumpaa lasta kasvanut, eli suotta kukaan muu enää asiaa jännittää tai siitä syylllistyy; tavallinen lapsi siitä silti kasvaa, vaikka tietyn vaikeimman ajan ei kasvatusoppaita noudatettaisikaan.