Olin viikonloppua viettämässä maalla tätini huvilalla, serkkujen ja parin kaverini kanssa. Lämmin keskikesä eikä murheita koulusta tai töistä. Täti oli antanut luvan meidän pitää pienet bileet sillä aikaa kun hän lähti käymään siskoansa katsomassa toisessa kaupungissa. Me olimme kaikki seitsemän nuorta, minä ja kaksi kaveriani, sekä serkkuni yhden ystävänsä kanssa ihan keskenämme huvilalla.
Tänä iltana kävimme pöyrällä kyläkaupasta ostamassa siideriä ja pientä syötävää. Illalla olisi kiva järvenrannassa istuskella ja ehkä käydä uimassa. Serkkuni soittivat vielä muutaman muun kaverin paikalle, nämä huristelivat pihaan farmariautolla. Illan kuluessa siideri maistui minulle ja kavereilleni, olimme pienessä hiprakassa kaikki ja istuimme ulkona ilman viiletessä.
Pulahdimme nopealle iltauinnille mutta sisään oli päästävä nopeaan, senverran kylmää se vesi oli. Sisällä vielä soitettiin musiikkia, rupateltiin ja naurettiin. Huomasin, kun serkkuni kaveri Jokke katseli minun suuntaani vähän väliä ja hymyili. Olin aika otettu, en ollut paljon seurustellut poikien kanssa. Myöhemmin uskaltauduin juttelemaan hänelle. Jokke vaikutti mukavalta kaverilta, hänen kanssaan oli helppo jutella.
Jokke ja muut jäivät meille yöksi, isossa huvilassa riitti huoneita, joissa nukkua. Minä kiipesin portaita Joken kanssa yläkertaan. Hän ehdotti, että nukkuisimme samassa sängyssä. Minua lähinnä hihitytti tilanne. Jokke painoi minut aulan seinää vasten ja suuteli suulleni. Pienessä maistissa minua ei lainkaan jännittänyt. Talutin pojan rohkeasti huoneeseen.
Suutelimme ja istuimme sängylle. Jokke kysyi: "Ootko ollut muiden kaa ennen?" Vastasin etten ollut. Hän laskeutui lattialle eteeni ja nosti hameeni helmaa, suuteli polviani ja reisiäni. Hänen kielensä kutitteli karvaisia sääräni mukavasti. Hän otti pienen jalkapohjani käsiensä väliin ja antoi kielensä kiertää varpaanväleissä. Minua nauratti niin että hytkyin ja vahingossa potkaisin poikaraukkaa naamaan.
Jokke painoi kasvojaan käsillään. "Au" hän voihkaisi. "Anteeksi!" minä huudahdin, mutta Jokke vain nauraa hörähti. "Haluan naida sua" hän yhtäkkiä sanoi ja hänen katseensa vakavoitui. Katsoin häntä silmiin ja hän avasi vyönsolkensa. Hän laski kalsarinsa ja antoi seisovan kalunsa pompata pystyyn. Katsoin sitä ihmeissäni. Eipä ollut kummoinen, mietin mielessäni.
Nostin jalkani ylös ja levitin ne hänen eteensä. Hän tuli sängyn päälle ja työntyi sisääni vaivattomasti. Hieman vaivaantunut oli tunnelma kun hän souti siinä ylläni edestakaisin. "Et taida kyllä olla neitsyt oikeasti?" Jokke keskeytti hiljaisuuden. "No en mä ole ennen ketään nussinut" minä vastaain. Hän nousi päältäni kiivastuneen näköisenä ja tivasi: "Miksi sun pillu on sitten noin löysä?" Katsoin häntä naurua pidätellen. "Sun kikkeli vaan taitaa olla liian pieni. Ei se mun ongelma ole, jos mun pimppi ei tarjoa sulle tapreeksi puristusta". Jokke otti vaatteensa lattialta ja painui ulos huoneesta. Joopa joo, minä mietin.
Hauskaa huvilalla
1
6681
Vastaukset
- Jokke sekä täti
Jatkoa:
Katselin tylsistyneenä tädin kultakalamaljaa lipaston päällä. Sain idean ottaa kalan maljasta ja laittaa se hävylleni sätkimään. Se kutitti mukavasti ja tuntui hyvältä. Vaikka tiesin, että kala kärsi, en voinut lopettaa. Pian pikku kala lakkasi liikkumasta, minulle tuli kyynel silmään kun tajusin mitä olin tehnyt. Pieni luontokappale oli kuollut minun halujeni tyydyttämiseksi. Tungin kuolleen kultakalan emättimeeni ja puin mekon päälleni. Lähdin sitten alakertaan.
Serkkuni Joonas paistoi munaa pannulla keittiössä. Palaneen haju oli kamala, minä avasin ikkunan jotta ilma vaihtuisi. "Lopeta se käryttäminen, täti ei tykkää jos täällä haisee huomenna" minä ärähdin. Joonas sammutti lieden tympeänä ja laittoi kuuman munansa lautaselle. Hän istui sitä syömään keittiön pöydälle. Minullakin oli kieltämättä vähän nälkä, joten kumarruin joonaksen munan puoleen ja haukkasin kunnon palan. "Voi vittu se on mun muna" Joonas parkaisi vihaisena.
Menin ulos, ulkona oli aika pimeää ja kylmä. Kävelin saunarakennuksen pihaan ja pistin tupakaksi. Huomasin, että tädin auto kaartoi pihaan. Menin tätiä vastaan. "Miksi sä jo nyt tulet takaisin?" minä kysyin. "Se Elviira oli niin väsynyt ettei siitä mitään seuraa ollut, meni aikaisin nukkumaan" täti puhui siskostaan. "Päätin ajaa takaisin tänne" hän jatkoi. Vedimme molemmat sauhut siisä ulkosalla ennen kuin menimme sisään.
"Onko täällä oltu siivosti?" täti kysyi. "On on, tietysti" minä vastasin. Muut olivat jo menneet nukkumaan. Suljin keittiön ikkunan. Täti kutsui minut huoneeseensa. "Minulla on sulle jotain näytettävää" hän sanoi ja avasi huoneensa takaseinällä olevat vaatehuoneen ovet. Hän veti kaapista esiin ison pussillisen sinisiä, muovisia kengänsuojia, samanlaisia joita käytetään hammaslääkärin vastaanotolla. "Laita yksi jalkaasi" täti kehotti minua. Olin vähän hämmentynyt, mutta tein kuten hän pyysi. Laitoin sinisen pussin paljaaseen jalkaani.
Täti meni nelinkontin lattialle ja käski minia työntämään varpaani pyllynreikäänsä. Homma meni minusta yhä vain oudommaksi ja oudommaksi, mutta tein työtä käskettyä. Oli vaikea yrittää pysyä pystyssä yhdellä jalalla, samaan aikaan kun työnsi toista jalkaa tädin anukseen. Täti huomasi jalkojeni välistä pilkottavan kalanpystön ja kävi ahnaasti vasten pimppiäni. Säikähdin niin että olin kaatua. "Mitä sä teet?" minä huudahdin. Täti veti hampaillaan liukkaan kalan sisältäni, otti sen huuliensa väliin ja sitten nielaisi kokonaisena. Jatkoin jalan työntämistä hänen sisäänsä, ja hän pyysi työntymään syvemmälle.
Jalka upposi hitaasti hänen ruskeaan ryppyiseen rekäänsä, ensin kaikki varpaat, päkiä ja lopulta kantapäätä myöten. Täti päästi syviä huokauksia, hän selvästi nautti. Jalkani liikkui syvemmälle hänen kuumassa ja paskaisessa suolessaan, minäkin aloin tuntea tilanteen kiihottavana. Kun jalkani oli polvea myöten suolessa, väsähdin ihan totaalisesti ja kävin lattialle makuulle. Me molemmat olimme nukahtamassa lattialle, minun jalkani tätini perseessä, kun hän yllättäen tokaisi: "Tehdään huomenna sushirullia".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070