Olen 36-vuotias bipo. Kuntoutustuella olen lojunut jo viisi vuotta. Hain aikoinaan edunvalvontaan ollessani hoidossa Harjavallan sairaalassa. Sähköni olivat katkaistu kotonani, laskuja tippui luukusta, kämppä haisi...
Olen alkanut pohtimaan, että oliko tämä nyt se lopullinen kohtalo. Onko kellään samanlaista tilannetta?
Tuntuu, että kuulun joukkoon, joka kaikkein vihatuin ja samalla säälityin.
Järki kuitenkin toimii, eikä sairaus sinällään näy ulospäin.
Harmittaa vaan... En uskalla kyllä tutuille tai tuntemattomille puhua asioista. Aikaisemmin menestyin suht hyvin, mutta tunnen itseni täysin pelleksi...
Ottaako kukaan nainen minua kumppaniksi?. Voinko solmia uusia ystävyyssuhteita? Työpaikoista nyt puhumattakaan...
Koko ajan tuntuu, että salailen. Ja toki salailenkin, mikä tuottaa entisestään lisää tuskaa.
Kohtalostani huolimatta onnistuin hankkimaan hiljattain ammattitutkinnonkin, mistä ainut hyöty tuntuu olevan se, että on jokin ammatti jonka voi kysyttäessä ilmoittaa. Terveeltä ajaltani olin vain pelkkä ylioppilas.
Olen alkanut pohtimaan, että oliko tämä nyt se lopullinen kohtalo. Onko kellään samanlaista tilannetta?
Tuntuu, että kuulun joukkoon, joka kaikkein vihatuin ja samalla säälityin.
Järki kuitenkin toimii, eikä sairaus sinällään näy ulospäin.
Harmittaa vaan... En uskalla kyllä tutuille tai tuntemattomille puhua asioista. Aikaisemmin menestyin suht hyvin, mutta tunnen itseni täysin pelleksi...
Ottaako kukaan nainen minua kumppaniksi?. Voinko solmia uusia ystävyyssuhteita? Työpaikoista nyt puhumattakaan...
Koko ajan tuntuu, että salailen. Ja toki salailenkin, mikä tuottaa entisestään lisää tuskaa.
Kohtalostani huolimatta onnistuin hankkimaan hiljattain ammattitutkinnonkin, mistä ainut hyöty tuntuu olevan se, että on jokin ammatti jonka voi kysyttäessä ilmoittaa. Terveeltä ajaltani olin vain pelkkä ylioppilas.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämä kantaa usko pois. Itse kipuilin kolmisen vuotta sitten samojen asioiden kanssa. Nyt olen kuntoutustuella mutta teen töitä silloin kun mulle sopii. Menin naimisiin koska mieheni ei pelännyt sairauttani. Edunvalvonnastakin pääsee eroon kun tunnet itsesi tarpeeksi vahvaksi ja elää senkin kanssa. MUTTA valehtelu. Se on valitettavasti työmarkkinoilla pakollista. Kukaan ei ota normaaleihin töihin jos kerrot sairaudestasi. Valheessa on vain pakko elää.