Parannuksen teon opista

Hyviä kysymyksiä ja pohdintaa, jota uskon monen muunkin pohtivan, eikä mielestäni ole haitaksi, vaikka me uskovatkin näitä mielessämme aina silloin tällöin itseltämmekin kysymme.

Meillä uskovaisilla kun on niin paljon sellaista tyhjää fraseologiaa, jonka sisältöä emme ole edes aina pysähtyneet miettimään.

Parannuksesta ja ARMOSTA oma näkemykseni:

Olisiko ensiksi pohdittava sitä, mitä parannus kenellekin tarkoittaa?

Tärkeää on kai muistaa, että parannusta ei voi tehdä ilman synnintuntoa.

Sillä synnintunto on se, joka herättää meidät tiedostamaan, että olemme tehneet jotain sellaista, joka ei ole oikein.

Ja kun tuo tietoisuus pääsee meidän omaantuntoomme, jokainen joka on siinä tilanteessa ollut, yhtyy varmaankin tähän näkemykseeni, että silloin parannuksen teko ei ole mitään pakkoa tai tunnu Jumalan vaatimukselta, vaan on suuri ilo ja etuoikeus saada tehdä parannusta ja sopia Jumalan kanssa ne asiat, jotka omaatuntoamme painavat ja vaivaavat.

Ts. parannuksen tekeminen ei ole olemassa Jumalaa varten, vaan meitä ihmisiä varten, että me voisimme sen kautta laittaa pois kaiken, mikä meitä painaa ja avata oman sydämemme vastaanottamaan armon, joka on odottamassa vastaanottamista.

Ja vielä ts. Parannuksen tekeminen ei ole Jumalalle annettu teko, jota vastaan Hän sitten antaa armonsa, vaan se on avain, jolla oma sydämemme aukee tai jolla avaamme sydämemme vastaanottamaan armon, jota Jumala on kaikille valmis antamaan ja jakamaan.

Ja tämän kautta voimme nähdä senkin, miten surullinen on sen ihmisen tila, joka olettaa olevansa niin täydelinen, ettei tarvitse enää Jumalan armoa mihinkään.

Eli hänen omatuntonsa ei enää reagoi ja tiedosta erheitään, hän ei kykene parannuksen tekoon, ei koe synnintuntoa, vaikka miten pahoin esim. rikkoisi toisia vastaan ja kun tämän ymmärrämme, kykenemme näkemään, että parannuksen tekeminen itsessään on jo armo / armoa,
eikä "kun teet tuon, saat tämän".

Jumalan lapsi saa siis elää jatkuvassa paranuksen tilassa, jos ja kun hän tiedosta sen, että hän tarvitsee joka päivä ja jatkuvasti Jumalan armoa.

Eli armon vastaanottamisesta voidaan mielestäni sanoa,
että se on uskovan ihmisen kohdalla tila ja asema samanaikaisesti, viitaten käytyihin keskusteluihin vanhurskasko vai syntinen.

Jumalan armo on siis täysin meidän ihmisten käsityskykymme ulottumattomissa, eikä sitä ansaita millään teoilla tai tekemättä jätäämisillämme, vaan kysymys on vain siitä, miten me kykenemme vastaanottamaan armon, näin minä asian näen ja koen.

Hyvin usein helluntailaiset muistavat mainita parannuksen teon vapaa-ehtoisuudesta. Se ei kuitenkaan ole ollut sitä monesti käytännössä. Kun tiedän asian omalta ja useiden muiden kohdalta, allekirjoitan tuon ensimmäisen lauseeni.

Vapaaehtoisuus pitäisi koskea myös alaikäisiä, eikä muitakaan saa painostaa parannuksen tekemiseen. Siihen tuskin helluntaiseurakunnissa on päästy vieläkään, vaan painostamista eri tavalla esiintyy edelleenkin.

Sarisusanna kirjoittaa yllä hyvin: "Jos minä kohtelisin miestäni noin. Vaatisin parannusta joka päivä. Hän suuttuisi ja antaisi samalla mitalla takaisin. Ehkä hetken -pari viikkoa jaksaisi nalkutusta synneistä kuunnella".

Juuri tätä on tapahtunut erittäin paljon helluntailaisuudessa ja mihin se on johtanut? Tuollainen toiminta ei ole ainakaan millään tavalla vienyt Jumalan valtakunnan työtä eteenpäin. Se on vain vienyt henkilön pois Jumalan yhteydestä ja saanut aikaan riitoja. Eräs syy tällaiseen käyttäytymiseen on "pakkoevankeliointi", joka on edelleenkin monella helluntailaisella käytössä.

Monella (helluntai)uskovalla on rakkauden ja armon käsitykset todellakin sidottu tiukasti lain alle. Heille ei riitä se, että tekevät parannusta omista synneistään päivittäin ja taistelevat syntiä vastaan omassa elämässään. Monelle on tärkeää vielä se, että pitää taistella muiden tekemiä syntejä vastaan ja pyrkiä estämään muita tekemästä syntiä. Tämä ilmenee mm. toisten asioihin puuttumisena ja painostamisena. Voidaan puhua hengellisestä väkivallasta.

Jotkut helluntailaiset ovat vedonneet keskustellessani asiasta Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn. Mielestäni Jeesus ei kuitenkaan tarkoittanut lähetyskäskyllä parannuksen tekemistä pakottamalla tai painostamalla, eikä missään nimessä niin, että asiasta syntyisi riita. Tätä asiaa helluntailaiset eivät vaan tahdo ymmärtää.

Jeesuksen armo riittää niin kauan kuin me haluamme siinä vaeltaa, eli haluan elää jatkuvassa parannuksessa.

Eli parannus ei ole mikään tunne tai yksittäinen alvariinsa tapahtuva teko, vaan se on tietoisuus siitä, että on astuttu sisälle parannukseen, jossa sitten eletään armon varassa.

Siksi minä ihmettelen, mikä voi olla parannukseen pakottamista?

Minusta ihminen joka olettaa, että parannukseen voidaan pakottaa ei ole täysin päässyt käsittämään, mitä parannus on, enkä sano tätä millään tavoin ketään halventaen.

Sekin on mielestäni eräänlaista uhritumista, että olettaa muiden vaativan parannuksen tekoa tai voivan pakottaa jonkun tekemään parannusta.

Mutta jään toki mielenkiinnolla odottamaan, mitä esim. Mazdels tarkoittaa tuolla parannukseen pakottamisella,
sillä minä en tiedä, miten se voisi olla mahdollista ja oletan jokaisen uudestisyntyneen ihmisen tietävän, että se on aivan yhtä mahdotonta ihmisen siihen toista pakottaa kuin on pakottaa uudestisyntymiseenkään.

Sarisusanna kirjoittaa yllä hyvin: "Jos minä kohtelisin miestäni noin. Vaatisin parannusta joka päivä. Hän suuttuisi ja antaisi samalla mitalla takaisin. Ehkä hetken -pari viikkoa jaksaisi nalkutusta synneistä kuunnella".

""" kaikki ovat syntiä tehneet """

No, lähtökohta on se, että kukaan ei voi sanoa, että olen synnitön, en tarvitse parannuksen mielenlaatua.
Entä jos "miehesi" ei kuuntelisi sinun viestiäsi ja aina ajattelisi, että kaikki menisi ok.??

Mutta, onko "nalkutus"" sitten synnin osoittamista rakkaudella??
""" etko sinä koskaan tajua, että sukat pitää viedä pyykkikoppaan, sinä aina heität ne olkkarin lattialle. Sinä et koskaan opi ja asia jatkuu 10minuuttia, päivittäin"!!

Jos se onkin näin, että toisenlaisessa viestinnässä kerrotaankin se, että:: "tämä ei tunnukaan hyvältä, kun näin on asia"" .... ""Minua auttaisi tehtävissäni se, että löytäisin nuo olohuoneen sukat aina pyykkikopasta, siitä olisi suuri kiitos"!

Nyt, nyt miehesi ymmärtää, että pääsee ""auttamaan"" luomaan hyvän mielen sinulle ja sen kautta myös itselleen.

... ... Mitä synti on?? Se on Jumalan tahdon rikkomista, joka rikkoo sen luomakunnan harmonista rakkautta tässä elämässä.

Lähimmäinen kärsii, kärsii minun teoistani. Teen pahaa hänelle, ja siksi rakkaudessa Jumala muistuttaa.
Hän viestii, että kätten teot ovat huonot joka kohtaa lähimmäistäsi, kun parempi tekeminen olisi näin.

Ei se tekeminen ole hyvään mahdoton tehtävä?? Ellei..... ole kuin ystäväni, jonka kanssa olen matkaa tehnyt jo 55 vuotta, sama imettäjäkin meillä oli alkumetrillä.

Hänellä on pientä "kahnausta" tämän puoliskonsa kanssa. Olen joskus todennut hänelle, että onko se vaikeaa, että tekisit?!
Oli se, ja arvaa miksi?? Laiskuus. Prempi maata ja kuunnella sivukorvalla se tekemättä jättäminen.
ts. se synti.
Pajonkohan armoa se vaimonsa antaa, kunnes ,..... entä jos mitta täytyy, ja näkeekin, ettei tuosta kaverista ole liittosuhteeseen. Hän ei ruvennut, vaikka kuinka rakkaudella pyysin. Tuli avioon kelpaamattomaksi tekemättömyyden tähden, joutui eroon. Näin siitä erosta tulisi iänkaikkinen.

Hieman vertauskuvalla puhuin. Mutta uskovana elämme liittosuhteessa.
Alussa olimme niin syntisiä, että emme eläneet liittosuhteessa. Mutta, Jumala puhuu rakkaussuhteesta, joka on tuossa perheessä, valtakunnassa, jne.
Ensin matkaa samaan suuntaan ja opettelemme sukanvietiä. Ei siitä nalkuteta.

Mutta, jos sitten lähteekin meidän mieliala siihen, että aletaan jättämään sukkamme ""haisemaan""" jokaisen nokan eteen, vastuuhan meillä on omistakin teoista, alkaa ongelmat.

No, rakentakoon kukin mielessä sitten se, millainen Jumalan valtakunta pitäisi olla ajassa, kuinka odotetaan lähimmäisen siellä kohtaavan meitä.
Odotammeko niitä sukkia nenällemme, vai toimimmeko Jumalan rakkauden tahdon mukaan ja meillä on Isän pesemät sukat jalassa, jotka ovat puhtaita.

..... Sukanvaihto on päivittäistä, talo pessee sukat. On vain nähtävä se vaiva, että vaihtaa .......

Parannuksessa eläminen on ihmiselle Jumalan armosta suotu mahdollisuus, ei siinä mitään pakkoa ole.

Ihminen tarvitsee ruokaa pysäkseen elossa.

Eikö ruolkailu ole silloin ihmiselle suuri armo ja mahdollisuus!

Kummallista että JUmalan yhteydessä elämisenkin joku kokee pakottamisena.

Joka kerta kun menen liikenneväylille liikun sääntöjen mukaan, ja jos en liiku, olen vaaratekijä itselle ja muille.

miten yksinkertaista.

samanlaista on elämä Jumalan lapsena. Armo on sitä, että saa noudattaa armonkansalaisen sääntöjä, etten ole vaaraksi itselleni ja muille.kUin myö ssitä, että jos töpeksin, saan uuden mahdollisuuden.

miten yksinkertaista.