Vastasin tuossa vanhaan viestiin, siltä varalta ettei joku jaksa kahlata kaikkea läpi niin vastaus tässä uusiksi: Millainen mahtaa kasvaa ihmisestä, joka ei kasvaessaan opi normaaleja sosiaalisen kanssakäymisen taitoja. Jos kaveri ei koita johdattaa "rikoksiin", niin millainen on oikean ja väärän taju vanhemmiten. Pelkkä läksyjen luku tuo tietysti kirjaviisautta, mutta entäs kun täytyy toimia osana yhteisöä elämässä tai työssä?
Tämä vastauksena siis viestiin jossa väitettiin nuoren tarvitsevan vain vanhempien hellää ja osaavaa hoivaa sekä läksyjenlukua.
Tämä vastauksena siis viestiin jossa väitettiin nuoren tarvitsevan vain vanhempien hellää ja osaavaa hoivaa sekä läksyjenlukua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
nykyinen normaali kanssakäyminen "kaverien" kanssa on kuin painajaiseksi muuttunut heikoinlenkki -ohjelma. kavereita ollan just niin kauan kuin jotain hyötyä irti saadaan ja uuteen vaihdetaan nopeammin kuin puhtaaseen paitaan jos toisella on enemmän rahaa, viinaa, vaikutusvaltaa, tuoreemmat muotikuteet ja paremman näköiset sisarukset, joista voi diivata toisille. mitä tarkoitat kavereilla? entä tosi ystävyydellä? sitäkö että jaan viikonlopun viinapullon kanssasi?
Tuollakin tavalla niitä suhteita kehittyy. Kanssakäyminen ei ole pelkästään isin ja äidin kanssa vietettyjä iltoja kotosalla. Kuvailemissasi porukoissa oppii elämän raadollistakin puolta jota ei missään muualla opeteta. Onko se sitten kivaa kun olet täyden kympin oppilas ja kirjaviisas mahdollisimman monessa asiassa, ja kuitenkin kaikki kaluavat sinua elämänkokemuksellaan? Ihminen on ihmiselle susi, siitä ei pääse mihinkään. Ennemmin "piestävänä kadulla nuorena" kuin esim. työpaikalla kaikkien hampaissa niitten "ihanien, kotona vietettyjen vuosien jälkeisellä loppuelämällä".
että on paljon töitä joita tehdään yksinään.
Ja vaikka työkavereita olisikin niin mikä pakko niiden kanssa seurustella.
Nykyisin työelämässä kuluu turhan paljon aikaa jonninjoutavaan "sosiaalisena oloon".Laiskuutta se on.
itse olen sitä mieltä, että kaveripiiri on tärkeä, jotta oppii elämän realitetteja.
oma murheeni on 7-luokkalainen, joka ei halua olla kenenkään kanssa. koulussa välkällä oleilu riittää kuulemma. ja sitäkin harrastetaan vain sen vuoksi, ettei kukaan pitäisi kummajaisena ja kiusaisi.
tässä kaverittomuudessa on tosi vaikea erottaa sitä, onko kyseessä aito oma valinta, vai pakon sanelema juttu - siis se, että kannattaa olla sitä mieltä, ettei tartte kavereita, koska niitä ei ole.