Hei!
Mulla on ystävä (nuori mies), joka on pahasti masentunut. Hän tuntee olevansa arvoton ja puhuu itsemurhasta. Hänestä tuntuu, ettei kukaan välitä hänestä. Lisäksi epäilen, että hän on viiltänyt itseään ja hän on myös laihtunut ja nukkuu miten sattuu. Hänen uransa kariutui vastikään, joten sillä on varmaankin osuutta asiaan.
Asun kaukana ystävästäni, joten en voi tavata häntä, mutta viestittelemme toisillemme ja juttelemme puhelimessa. Olen kuunnellut hänen murheitaan ja olen kertonut hänelle, kuinka tärkeä hän on minulle ja muille ihmisille. Olen yrittänyt lohduttaa ja neuvoa ja pyytänyt kääntymään ammattiauttajan puoleen, mutta mistään tästä ei tunnu olevan apua. Tiedän, että hänellä on ainakin yksi ystävä, joka asuu hänen lähellään, joten ehdotin, että hän voisi vaikka ottaa ystävänsä tueksi lääkärireissulle. Tai ainakin puhua tälle ystävälle huonosta olostaan. Hän ei kuitenkaan ole hankkinut apua ja minun yritykseni auttaa eivät tunnu johtavan mihinkään. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa. Ja pelkään, että sanon pian jotakin väärin.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Mikä olisi paras lähestymistapa? Kun en voi pakottaa häntä menemään terapeutin juttusille, eikä hän usko, kun kerron, että hän on tärkeä ja hyvä ihminen. Enkä nyt oikein tiedä, voisiko häntä mitenkään piristääkään. Alan itsekin olla uupunut tähän kaikkeen, kun tiedän, että ystäväni on pahassa pulassa, mutta yrityksistä huolimatta en voi auttaa häntä mitenkään.
En enää keksi muutakaan, kuin että voisin yrittää ottaa yhteyttä tähän ystäväni toiseen kaveriin ja pyytää, että hän tukee ystävääni ja katsoo että hän oikeasti hankkii apua. Mutta pelkään, että ystäväni voisi loukkaantua tai tuntea itsensä petetyksi, jos kerron hänen luottamuksellisia asioitaan toiselle ihmiselle. Olen umpikujassa, joten kertokaa te viisaammat ihmiset, joilla on kokemusta tämänkaltaisesta asiasta, että mitä tässä tilanteessa enää voi tehdä?
Mulla on ystävä (nuori mies), joka on pahasti masentunut. Hän tuntee olevansa arvoton ja puhuu itsemurhasta. Hänestä tuntuu, ettei kukaan välitä hänestä. Lisäksi epäilen, että hän on viiltänyt itseään ja hän on myös laihtunut ja nukkuu miten sattuu. Hänen uransa kariutui vastikään, joten sillä on varmaankin osuutta asiaan.
Asun kaukana ystävästäni, joten en voi tavata häntä, mutta viestittelemme toisillemme ja juttelemme puhelimessa. Olen kuunnellut hänen murheitaan ja olen kertonut hänelle, kuinka tärkeä hän on minulle ja muille ihmisille. Olen yrittänyt lohduttaa ja neuvoa ja pyytänyt kääntymään ammattiauttajan puoleen, mutta mistään tästä ei tunnu olevan apua. Tiedän, että hänellä on ainakin yksi ystävä, joka asuu hänen lähellään, joten ehdotin, että hän voisi vaikka ottaa ystävänsä tueksi lääkärireissulle. Tai ainakin puhua tälle ystävälle huonosta olostaan. Hän ei kuitenkaan ole hankkinut apua ja minun yritykseni auttaa eivät tunnu johtavan mihinkään. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa. Ja pelkään, että sanon pian jotakin väärin.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Mikä olisi paras lähestymistapa? Kun en voi pakottaa häntä menemään terapeutin juttusille, eikä hän usko, kun kerron, että hän on tärkeä ja hyvä ihminen. Enkä nyt oikein tiedä, voisiko häntä mitenkään piristääkään. Alan itsekin olla uupunut tähän kaikkeen, kun tiedän, että ystäväni on pahassa pulassa, mutta yrityksistä huolimatta en voi auttaa häntä mitenkään.
En enää keksi muutakaan, kuin että voisin yrittää ottaa yhteyttä tähän ystäväni toiseen kaveriin ja pyytää, että hän tukee ystävääni ja katsoo että hän oikeasti hankkii apua. Mutta pelkään, että ystäväni voisi loukkaantua tai tuntea itsensä petetyksi, jos kerron hänen luottamuksellisia asioitaan toiselle ihmiselle. Olen umpikujassa, joten kertokaa te viisaammat ihmiset, joilla on kokemusta tämänkaltaisesta asiasta, että mitä tässä tilanteessa enää voi tehdä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Et voi tehdä, ei sairas voi auttaa kuin itse itseään
Ehkä on parasta että et petä hänen luottamusta ainakaan ilman lupaa ja älä puhu tuolle toiselle kaverille.
Sinun kannattaa puhua ja valaa toivoa kun uratoive on romahtanut. Kun yksi ovi menee kiinni, toinen avautuu.
Teet varmaan kaiken mitä ystävänä voit. Et ole vastuussa aikuisen ihmisen ratkaisuista. Voistko mennä käymään kaverin luona tai pyytää häntä yhdessä jonnekin.
Jos jotain ikävää tapahtuu, niin syy ei ole sinun.
Viestiketjun aloittajalle: Muista täyttää kaveri lasit ja tuo mukana vähän juotavaa. Viina virkistää! Muita myös antaa perussaarna: Sun kannattais ryhdistäyy. Ei kannata olla masentunut. PIritystyt nyt siitä ja menet vaikka lenkille. Sen jälkee juotat vähän lisää. Älä kuitenkaa pois lähtiessäsi vie roskiksia pois. Pitähään masentunutta vähän vastuutta omasta siisteydestään.
Samaa mieltä viina parantaa kummasti
Kiitos ekoista asiallisista vastauksista. Kaveri asuu sen verran kaukana, että en oikeen voi mennä käymään.
-aloittaja
Jos luet vielä tätä, niin teidän että tällaisessa tilanteessa kokee itsensä täysin avuttomaksi ja voimattomaksi. Itsellesi on tärkeää, että saat avautua ja jakaa huoltasi jonkun kanssa. On se ikävää, kun kokee, että ystävä kärsii ja ei voi tehdä asialle mitään.
Kuitenkaan emme elää ja päättää toisen puolesta.
Omanarvontunto ja itsekunnioitus on pidettävä mukana, niinkuin nenä naamassa;
kaikissa elämän vaiheissa, tyynessä ja tyrskyissä.
Ura on tuonut paljon osaamista ja kokemusta. Epäonnistumisesta voi myös oppia. Etsimällä löytyy jotain vielä parempaa !
Kunnon ruokaa, purkki monivitamiineja,ulkoilua, nukkumista.
Oikeastaan olet yrittänyt jo tarpeeksi. Nyt voit enään olla tukena ja turvana. Itselleni diagnosoitiin keski-vaikea masennus n. puolitoista vuotta sitten ja yhtä asiaa toivon koko ajan. Että joku olisi aina mun tukena ja kuuntelisi myös murheita kuin myös hyviä juttuja. Kannataa myös ehdotella kaverillesi uusia asioita kuten harrastuksia tai muuta kiinnostavaa puuhaa. Ja välillä muistutella siitä lääkäristä tai muusta ammattihenkilöstä. Tsemppiä kaverille ja sulle myös !
En tiedä olisiko mahdollista puhua hänen puolestaan terapeutille tms. Minulla on vuosikausia jatkunut alakulo, joka parin viime vuoden ajan on ollut todella syvällä mudassa rämpimistä, kuin kaikki ihmiset kävelisivät takaraivon yli ja naama vain uppoaisi syvemmälle eikä mitään pelastusta ole. Pari läheistä on mutta heidänkin seurassaan tunnen oloni yksinäiseksi, mitään auttavaa ei vain kykene sanomaan.
Valtaosan aikaa on tuollaista. Mutta kun silloin tällöin olen mennyt terveyskeskukseen, lääkärille tai hoitajalle, olen ilmeisesti siitä että "minua hoidetaan" ja "kuunnellaan" reipastunut aina sen verran etten ole mielestäni kyennyt ilmaisemaan pahaa oloani kuten pitäisi. Tilanne hävittää hetkeksi pitkään mustan putken jota muulloin kuljen. Koetan selittää unettomuutta, hirveää yksinäisyyden ja arvottomuuden tunnetta mutta sanat ovat tyhjiä, ja hoitaja vain sanoo kai mielestään rohkaisevasti että "sinä näytät oikein tasapainoiselta ja rauhalliselta istuessasi siinä".
Tästä aiheesta jaksaisin jatkaa miten kauan vain mutta pysäytän tähän, inohttaa itseänikin tämä loputon itseni vatvominen. Lyhyesti vain: kyllä tukea tarvitaan, nimenomaan ymmärtävää tukea.