Usko heikentynyt?

Paavalin aikaan riitti vielä usko Jeesukseen Kristukseen saamaan synnit anteeksi, mutta nykypäivän Suomessa ei se enää riitäkään, sillä kun kävin seuroissa kuuntelemassa, niin puhujasetä pöntöstä julisti, että uskon Jeesukseen Kristukseen lisäksi pitää saada synninpäästö Jumalan valtakunnasta Pyhän Hengen omaavalta henkilöltä. Ilman sitä usko on kuulemma turhaa!
7108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä Paven synnit oli sovitettu juuri siinä vaiheessa, kun Hän oli Suoralla kadulla rukouksessa, Hengellä täyttyneenä.

Se oli tapahtunut muutama kymmenen vuotta aikaisemmin Jerusalemissa, ristityön seurauksena.

Kukaan ihminen ei Raamatussa toisen syntejä anteeksi anna.

Kes.

Äänestä
  • Miten se oli Saulus Tarsolaisen tilanne ja entä kamaripalvelijan. Pitäis teologin tietää. Suoraa yhteyttä taivaaseen ei ole.

    Äänestä

  • kysyvä löytää tien kirjoitti:

    Miten se oli Saulus Tarsolaisen tilanne ja entä kamaripalvelijan. Pitäis teologin tietää. Suoraa yhteyttä taivaaseen ei ole.

    näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä ( Gal; 1;16.

    Ja Hoviherra oli saanut Jumalan kutsun ja etsi Jeesus, Hän löysi sen, kun Ananias kertoi vahvistuksen, USKOTKO?

    Hän uskoi ja Filippos kastoi Hänet.

    Eli Pavella oli suora yhteys; Poika ilmestyi Hänelle yhteensä 18 vuotta ja Hoviherra luki Jumalan sanaa, josta oli tullut uskoon. Jes .kirjaa; Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: "Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?"

    Hän ymmärsi ja Filly kastoi Hänet.

    Milloin olen muuten maininnut, että ihmisellä on suora yhteys Taivaaseen. Pave vain on niitä poikkeuksia.

    Kes.

    Äänestä

### Suoraa yhteyttä taivaaseen ei ole. ###

Jeesus Kristus avasi meille suoran yhteyden taivaaseen olemalla Välimies taivaaseen. Kun sinulla on Jeesus Kristus sydämessäsi, niin suinulla on suora yhteys Isän kotiin. Voit aina rukoilla Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Hänen kauttaan, eikä tarvita siihen välille välttämättä ketään toista ihmistä.

Äänestä
  • Täällä maan päällä on Jumalan seurakunta, joka on muita vuoria korkeampi. Sieltä löytyy totuus,armo ja anteeksi anto. Jeesus jätti omilleen vallan antaa synnit anteeksi. Tämä onkin monelle kompastuskivi.

    Äänestä

  • perusta uskolle kirjoitti:

    Täällä maan päällä on Jumalan seurakunta, joka on muita vuoria korkeampi. Sieltä löytyy totuus,armo ja anteeksi anto. Jeesus jätti omilleen vallan antaa synnit anteeksi. Tämä onkin monelle kompastuskivi.

    Missä?

    Jeesushan sanoo, että se on lähellä ja jos joku väittää, että siellä, niin älkää uskoko.

    Matt 24 luku.

    En usko sinua, valehtelet.

    Äänestä

Raamatusta.

Tim: "On olemassa vain yksi välimies, Jeesus Kristus
Jumalan poika" jne.

Muut "siunaukset on turhaa lapsellista " urputusta........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


59+47 kirjoitti:

Paavalin aikaan riitti vielä usko Jeesukseen Kristukseen saamaan synnit anteeksi, mutta nykypäivän Suomessa ei se enää riitäkään, sillä kun kävin seuroissa kuuntelemassa, niin puhujasetä pöntöstä julisti, että uskon Jeesukseen Kristukseen lisäksi pitää saada synninpäästö Jumalan valtakunnasta Pyhän Hengen omaavalta henkilöltä. Ilman sitä usko on kuulemma turhaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu