Miten tukea parhaiten?

Mieheni kävi muutama vuosi sitten läpi vaikean eron jonka seurauksena joutui aloittamaan lääkityksen, jotta pystyi ylipäätään edes poistumaan asunnostaan (Escitalopram 20mg)

Olen nyt lähes vuoden ajan seurustellut miehen kanssa ja muutaman viime kk ajan olemme jo asuneet yhdessä. Heti suhteen alussa mies kertoi, että haluaisi päästä eroon lääkityksestä ja totta kai haluan tukea häntä siinä.

Vaikka hän antaa ymmärtää, että haluaisi vähentää, ei mitään konkreettista yritystä ole kuitenkaan tapahtunut. Pelkään, että häneltä sittenkin puuttuu rohkeus (tai vilpitön halu) lopettaa lääkitys, vaikka toisin sanookin.

Ymmärrän kyllä syyt, miksi hän aikoinaan joutui aloittamaan lääkityksen mutta siitä on jo useampi vuosi aikaa. Vuosien kuluessa vaitkäaikaiset vaikutukset eivät takuulla tee hänelle hyvää (kuten painon nousu, erektio-ongelmat...)

Miten voisin parhaiten rohkaista ja kannustaa häntä edes vähentämään annostusta? Se olisi jo hyvä alku sillä 20 mg on pitkään käytettynä aika tymäkkä annostus... Haluasin saada hänet ymmärtämään että olen hänen tukena, jos hän on valmis tekemään jotain lääkitykselleen.

Liian helposti kuitenkin tukeminen/kannustaminen/motivointi alkaa kuulostamaan komentamiselta ja painostukselta.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Neuvoja..? kirjoitti:

Mieheni kävi muutama vuosi sitten läpi vaikean eron jonka seurauksena joutui aloittamaan lääkityksen, jotta pystyi ylipäätään edes poistumaan asunnostaan (Escitalopram 20mg)

Olen nyt lähes vuoden ajan seurustellut miehen kanssa ja muutaman viime kk ajan olemme jo asuneet yhdessä. Heti suhteen alussa mies kertoi, että haluaisi päästä eroon lääkityksestä ja totta kai haluan tukea häntä siinä.

Vaikka hän antaa ymmärtää, että haluaisi vähentää, ei mitään konkreettista yritystä ole kuitenkaan tapahtunut. Pelkään, että häneltä sittenkin puuttuu rohkeus (tai vilpitön halu) lopettaa lääkitys, vaikka toisin sanookin.

Ymmärrän kyllä syyt, miksi hän aikoinaan joutui aloittamaan lääkityksen mutta siitä on jo useampi vuosi aikaa. Vuosien kuluessa vaitkäaikaiset vaikutukset eivät takuulla tee hänelle hyvää (kuten painon nousu, erektio-ongelmat...)

Miten voisin parhaiten rohkaista ja kannustaa häntä edes vähentämään annostusta? Se olisi jo hyvä alku sillä 20 mg on pitkään käytettynä aika tymäkkä annostus... Haluasin saada hänet ymmärtämään että olen hänen tukena, jos hän on valmis tekemään jotain lääkitykselleen.

Liian helposti kuitenkin tukeminen/kannustaminen/motivointi alkaa kuulostamaan komentamiselta ja painostukselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu