Olen ajatellut vaihtaa entisen japsini uuteen MB c-malliin.Lukiessani kommentteja mm.tällä palstalla olen alkanut harkitsee. Jo vähän ajetuissa mersuissa tuntuu olevan jos jonkinmoisia vikoja ja jopa isojakin. Onko tosi että nykyiset mersut eivät olekaan kestäviä. Nimittäin yhden mersun hinnalla saisin kolme japsia.Mersumiehet,mitä mieltä uusista mersuista
Mersussa vikoja
kuumetta
356411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
ja ongelmia tiedossa: voimansiirto poikii kalliin seurauksin. Arvo alenee nopsaan, ruosteen ja tekniikka murheiden takia.Mersu ruostuu 5 vuodessa pahempaan kuntoon kuin 15v Corollasi. Osta vaan uusi Toyota, saat nukuttua yösi paremmin, kun ei ruosteen voimakas rutina kuulu autotallistasi.
kateudesta vihreä "toyota" mies.
Taitaapi olla ikävä kyllä niin että se viimeinen kestävä malli W124, jonka viimeinen yksilö rullasi tehtaan linjalta ulos vuonna 1996 on jäänyt sikäli klassikoksi että sen jälkeen tulleet ovat kärsineet sekä ruostumisesta että olleet aika alttiita elektroniikan ongelmille.
Pääosin viat on kyllä tehtaan toimesta korjattu ja yleensä samat jutut ei sitten tule enää uudestaan eteen. Sikäli mesen laatutaso on pitänyt. Kuitenkin on aika kiusallista viedä uudehkoa autoa korjattavaksi lastentautien vuoksi.
Tämän päivän auto on niin monimutkainen että on sula mahdottomuus tuottaa niin monipuolisella tekniikalla täysin loppuun testattu malli.
Yleensä kannattaiskin ennemmin ostaa mallisukupolven viimeinen yksilö, kuin seuraavan sukupolven ensimmäinen.
Kiitos klassikko mielipiteestäsi.Näinhän se asia varmaan on
On edelleen totta, että mersuissa ja audeissa on VÄHITEN nykyautoista vikoja! Katsoppa tilastoja.. Huonoimmat on ehottomasti Peugeut, Renault ja Citroen, eli kaikki ranskalaisia autoja! Pistää miettimään! Opelit ja Fordit kuuluvat lähes samaan kategoriaan! Pikkuvikoja täynnä! Kateelliset kiinittää vain huomiota ko. merkin kuntoon ja vikoihin!
Osta Foorti, sellainen uudempi Mondeo, on niissäkin ollut maalikitin irtoamisvikoja saumoissa, mutta onko tuo isojuttu sitten korjata tai vaatia myyjältä korjausta ennen kauppaa? Muista aina "vanhassa vara parempi", osta mielummin jo koettu malli, ensikappaleissa aina lastentauteja. Aina edellisen korimallin viimekappaleet parhaimpia, niistä on lastentaudit ehditty poistaa. Miksi maksaa "kissa-valoista" ja uudestimuotoillusta korista, kun edellinenkin on usein hyvä?
C-malli on erittäin kannattava ostos. Etenkin farmari diesel!
- EI RUOSTUMISONGELMIA, toisin kuin joissain vahnoissa E-sarjan yksilöissä. Lisäksi 30 vuoden takuu.
- Huippuominaisuudet: pieni kulutus (huomattavasti pienempi kuin esim. Volvo V70 diesel, kun molemmat on automaatteja). Yhtä tilava kuin Volvo V70 farmari (tavaratilan korkeutta lukuunottamatta). Erittäin hyvä ajaa ja suorituskyky riittää hyvin.
- Ja ei vähäisimpänä: ARVO SÄILYY:
Uusimman tekniikan maailman käytettyjen autojen hinnasto, C200CDI farmari,automaatti -vm 02, oletettu ajokm-määrä vuodessa 50 tkm.
Tuota kalliimpia saman vuosimallin autoja oli vain:
Audi A6 TDIV6 Avant Quattro A, 40 tkm vuodessa
BMW 530D, 40 tkm vuodessa
MB E-sarjan dieselit, 50 tkm vuodessa
Saab 9-5 Aero, 25 tkm vuodessa
Volvo S80 T6, 40 tkm vuodessa
Ei taatusti ole C Mersussa V70 Volvon tiloja.
Tuon nyt tietää kaikki. Ehkä V40 on vastaava tiloiltaan kuin C Mersu.
Niin kyllä se ehdottomasti on 200 CDI-autom/ilmast jos MB on valinta.
Otappa huviksesi mittanauha mukaan. Esim. TM:n mittauksista saa kätevästi osviittaa.
Esim. vertaillessa Volvo V70 tai MB-C:
mitta ohjauspyörän kehältä takaniskatukeen on sama. Tuohan kertoo matkustamotilan. Leveydessä ei eroja. Volvo S60 onkin sitten pienempi. Vastaavasti S80 on suurempi.
niin lipsahus,nimim.kuumetta eikä pois
mitä pellejä täällä on... Kuka täysijärkinen väittää tuossa ylempänä, että Mersun C sarjassa on yhtä isot tilat kuin V70 volvossa?
Et oo tainnut nähdä koko Volvoa. On meinaan ainakin pari kokoluokkaa suurempi sisältä kuin hikinen C. C Mersuun ei mahdu edes aikuinen taakse istumaan.
Lue lehtiä, tai hanki mittanauha...
Tyyppivikojen suhteen kannattaa tutustua faktoihin, eikä mutuilijoihin. Esim. tuulilasin vikatietokanta.
http://www.tuulilasi.fi/hankkiminen/?subarea=vikatietopankki
faktaa omistajilta. Tuulilasin palsta salailee Mersun vikoja.
Katso : www.mersuforum.net
Mersumies 35 v.
Uusista mersuista en ole koskaan piitannut, kun en aja niin paljon, että oma tarvisi olla uusi. :)
Mutta kerro vähän miksi se C-mersu on alkanut kiinnostaa (nyt kerroit vain huolesi mahdollisista vioista)? Mitä ajattelet saavasi enemmän kuin japsissa?
Jos sen jälkeen päädyt siihen, että japsi tarjoaa sinulle tärkeät ominaisuudet, niin silloinhan hinta ratkaisee. Jos taas päädyt siihen, että mersu menettelee ominaisuuksiensa takia vaikka siinä ei ehkä olekaan japsin luotettavuutta, niin sitten mersu.
Tiettyyn rajaan astihan autoa ostetaan sillä perusteella minkälaiset ominaisuudet ovat silloin kun auto on käytössä/ajossa. Mieluumminhan sitä ajaa 100tkm nautittavaa ajoa hyvällä/miellyttävällä autolla, vaikka siihen 100tkm:iin sisältyisi yksi ylimääräinen korjaamokäynti kuin ajaa saman vähän epämiellyttävämmällä autolla ilman sitä ylimääräistä korjaamokäyntiä.
Niin,on ollut mahdollisuus koeajaa MB200 CDI-00 automaatti,ilmastointi,vak.nop.sääd ym. Olen koeajanut ko.autoa n.2000 km. Kyllä täytyy sanoa että ajettavuudeltaan,käyttöominaisuuksiltaan ym. noilla varusteilla varustettuna liikutaan aivan eritasolla verrattuna japseihin ja vaikkapa volkkareihinkin/ajettu on;siis samoilla varusteilla No,hintakin on sitte toista luokkaa eli n.50000e.Ajan n.30000 km/a. Ja olen valmis mukavuuksista maksamaan.
Niin,luin tällä palstalla /200CDI antamasi kommentin,jossa viittaat elektroniikkaan. Samoin nimin Mersu=harmi kirjoittaa samasta asiasta jossa ns.musta laatikko pettäny.Lieneekö sitten yksittäistapaus kun kokonaisuus joudutaan vaihtaa. (Hyvinhän tuo Räikkösen mese ainaki tällä hetkellä näyttää kestävän;taitanee kuitenki olla vähä eri versio kyseessä )
Mersu on Suomessa kallis suhteessa halvempiin ja suurinpiirtein saman mukavauuden tarjoamiin autoihin. Mersun tilat pystyy ylittämään moni auto, joita saa 2 kpl mersun hinnalla.
Syitä "ylihintaan" on 2. Suomen autovero ja mersun korkea tehdashinta Suomessa. Mersun hintaluokassa autovero tekee n. 1/3 osan hinnasta.
Siis mikäli sijoittaa autoon 25 tonnin sijasta 50 tonnia, saakin vain 16 tonnia kalliimman auton. 9 tonnia on veron maksua. Mersun kohdalla lisää tehdashinta ym. ilmaa vielä muutaman tonnin.
Arvon säilyminenkin on hieman kyseenalaista. Autovero tulee lähiaikoina alenemaan ja toiseksi saksantuonti painaa käytettyjen hintatasoa. Mutta mikäli asia ei ole rahasta kiinni, niin onhan mersussa laadun vaikutelma ja erityinen imago.
Talouden viimeiset mersut C220 CDI -00 ja A 140 -99 vaihtuivat pois lukuisien vikojen vuoksi. Aikaisemmat W202 C-sarjalaiset ja W201 ja W124 koriset yksilöt, yhteensä 8 kpl olivat aivan eri tasoisia luotettavuudeltaan. MB:n myynnin kehitys ja asiakastyytyväisyysmittaukset, mm. J.D. Powers 2004 kertovat myös ongelmista (mm. Auto Motor und Sportin sivuilta voi hakea lisätietoa). Laatu ei nykyisin ole peruste MB:n hintatasolle, ajo-ominaisuudet ovat vain keskitasoa, imagokin rapistuu vähitellen. Epäilen arvon säilymisen olevan vähintäänkin uhattuna.
Kertoisitko tarkemmin, minkälaisia vikoja?
Olen kuullut myös päinvastaista...
Samalla. Käsijarru jalkapolkimella, kuin autoilun 60 luvulta. Kaikki toiminnot yritetty ympätä vasempaan viikseen, hankala käyttää. Penkit huonoimmat C ja E , mitä saman kokoluokan muihin kilpailijoihin vertaa. Etureuna liian lyhyt ja edestä istuin osa liian matala, ei tue jalkoja. Sivutuki olematon. Ei sovi selkävaivaiselle.Alusta edustaa myös vanhaa 60 lukua, ei macphersoneita.Lisäksi ohjaus ei palauta kunnolla. Halvemman luokan autoissakaan ei hyväksyttäisi moisia ajo ominaisuuksia.Nopea ruostuminen alkaa olla jo legenda Mersujen kohdalla(E, C, Vito) .Mersu on rakannettu muistuttamaan mennyttä aikaa liiaksi ja siitä ei kiinnostu kuin vanhat papat, jotka ei ole muuta testanneet/ eikä haluakkaan testata.Esimerkkinä vaikka Skoda Superb tarjoaa enempi vastinetta rahalle. Tosin sillä ei ole Mersun imagon luomaa illuusiota.
C220 CDI:n vikoja mm. hehkutulpat alle 30tkm ajettuna, aiheuttivat 4 eri korjaamokäyntiä, kallistuksenvakaajan kumit kolisivat alle 30 tkm ajettuna,samoin alapallonivelet ilmanpuhdistin/imusarjan ripustinkumien kesto olematon, seurauksena resonanssiäänet kun yhdistelmä makaa turbon varassa, takaparkkilamppujen kesto 3-4 tkm, johtuu ao. toimintoa ohjaavasta yksiköstä, jonka vaihtokaan ei auttanut, B-pilarin verhous ruostui ja valutti ruostetta oven tiivisteeseen, sähkövika jonka seurauksena virrat hävisivät hetkeksi, oikean etuoven ikkuna lakkasi toimimasta ja lasinpyyhkimet jäivät sadetunnistimen ohjaaman pyyhkimään kuivaa lasia. Aiheuttajaksi oli auton jo myytyäni paljastunut virtalukon pohja. Lisälämmittimen teho hävisi, autossa paleli talvella, vikaa ei kuitenkaan löytynyt. 50 tkm matkaan mahtui yhteensä yli 20 korjaamokäyntiä eri syistä. A 140 vikoja oli vähemmän, takajuosi poikki, takaikkuna hajosi omia aikojaan, etujousien yläpäihin jää kiviä, rahisevat ja kolisevat, kuljettajan istuimen siirtomekanismin muovikahva jäi käteen, pölykapselien tähdet ruostuvat, automaattivaihteisto menee kylmäkäynnistyksen jälkeen häiriötilaan, vaatii sammmuttamisen ja odottelua, ennenkuin palaa toimintaan, kuulemma tyyppivika, johon ei ole ratkaisua. Ajovalopolttimoiden vaihto todella vaikeaa ja umpioon joutuu helposti likaa polttimon vaihdon yhteydessä, koska vaihto tehdään sisälokasuojassa olevan luukun kautta.
rutiköyhät vatsalleen.....
Itselläni C:ssä kohta 100 tkm:
"hehkutulpat alle 30tkm"
- ei kertaakaan
"kallistuksenvakaajan kumit kolisivat"
- kerran vaihdettu, 15 min työ, ei maksanut mitään, uudet oli eri tyyppisiä kuin alkuper.
"alapallonivelet"
- ei kertaakaan
"ilmanpuhdistin/imusarjan ripustinkumien kesto olematon"
- ei mitään ongelmia
"takaparkkilamppujen kesto 3-4 tkm"
- ei kertaakaan vaihdettu
"B-pilarin verhous ruostui"
- "verhous" ruostui??, ei mitää ongelmia
"oikean etuoven ikkuna lakkasi toimimasta"
- ei mitään ongelmia
"lasinpyyhkimet jäivät sadetunnistimen ohjaaman pyyhkimään kuivaa lasia"
- ei ongelmia
"virtalukon pohja"
- ei mitään ongelmia
"Lisälämmittimen teho hävisi"
- ei mitään ongelmia
Ei muitakaan vikoja ole ollut.
"Käsijarru jalkapolkimella"
- muutkin (mm. Volvo) ovat siirtyneet samaan systeemiin
"Kaikki toiminnot yritetty ympätä vasempaan viikseen"
- kätevä käyttää
"Penkit huonoimmat C ja E , mitä saman kokoluokan muihin kilpailijoihin vertaa."
- parhaat penkin matka-ajossa (kokemusta 120 tkm myös isosta Volvosta.
"Etureuna liian lyhyt ja edestä istuin osa liian matala, ei tue jalkoja. Sivutuki olematon."
- itselläni ilmanpaineella toimivat lisäsäädöt: istuinosan pituus, seivutuki, ristiseläntuki useista kohdista. Vakionahan on jo etureunan korkeuden säätö niin paljon että riittää...
"Ei sovi selkävaivaiselle."
- nimenomaan sopii selkävaivaiselle
"Alusta edustaa myös vanhaa 60 lukua, ei macphersoneita."
- alusta tehty nopeaan ajoon. Ilman kompromisseja (vrt. etuveto)
"Nopea ruostuminen alkaa olla jo legenda Mersujen kohdalla(E, C, Vito)"
- nimenomaan vain muutamien vuosimallien muutamissa E-sarjan yksilöissä
"Mersu on rakannettu muistuttamaan mennyttä aikaa liiaksi ja siitä ei kiinnostu kuin vanhat papat, jotka ei ole muuta testanneet"
- oletkos testannut esim. uutta C-sarjaa?
Ei taida sulla olla peruspenkeillä varustettu auto?
Ainakaan oma kroppa ei sulata uuden C mallin penkkiä, ainut auto jossa selkään sattuu alle 50km matkalla.
Volvoissa käsijarru ei toimi polkimella ainakaan v70 mallissa.
Tuo viiksi systeemi on kirottu jo monessa autolehdessäkin. ("Mercedes kuskit on kirottu aina käyttämään kolhoa monitoimi viikseä") Oli AMG mersun koeajon yhteydessä lausuttu tämä.
Ajettavuus ei todellakaan yllä parhaalle tasolle.
Mersuforum kertoo toista Mersujen ruostumisesta ja käsittää C, E ja Vito(E kuuluisin siitä).
Itsellä C180 98 ja myös ohjausniveliä vaihtoon alle 100tkm. Alkoi renkaat kulua laidasta. Lämppäri moottori hajosi 100tkm kohdilla. Ikkunan nostin jumi jossain 70tkm kohdalla täysin(uusi vaihdettiin). Alle 120tkm venttiilinvarren kumit(savusi käynnistäessä).Autoa maalattiin ruosteen takia(peräluukku ja helmat). Kansipahvi hajosi vähän yli 150tkm ajettuna. Vuoti öljyt konetilaan. Korjaus kallis. Lämpiämis ongelmia(vaihdettu termostaattia ja kaikkea muutakin) ja auto oli silti kylmä talvella.Seuraava auto ei ole enää MB.
"Ei taida sulla olla peruspenkeillä varustettu auto? "
- no on siinä lisävarusteena "monisäätöinen kuljettajan istuin", mutta vakionakin pehmustus on riittävän kova, että jaksaa istua 7-8 tuntia yhteen putkeen. Kokeiltu on usein. Muilla autoilla en siihen ilman takapuolen puutumista ole pystynyt. Kokeiltu on tosiaan muitakin samalla "rautapersetestillä".
Volvoissa käsijarru ei toimi polkimella ainakaan v70 mallissa.
- uuteen 40/50 sarjaan se on noin laitettu. Veikkaanpa että tulevissa isommissakin tulee olemaan.
Tuo viiksi systeemi on kirottu jo monessa autolehdessäkin. ("Mercedes kuskit on kirottu aina käyttämään kolhoa monitoimi viikseä") Oli AMG mersun koeajon yhteydessä lausuttu tämä.
- juu, tuohan on TM:n kestovalitusaihe. Asiassa on oma fiksuutensa kuitenkin. Mm. se, että oikea käsi jää vapaaksi (ainakin automaattivaihteiston kanssa).
"Ajettavuus ei todellakaan yllä parhaalle tasolle. "
- sama mainittu TM kyllä on asiasta toista mieltä. Olen omakohtaisesti vertaillut usein BMW:tä ja C-sarjaa 200km/h nopeuksissa (saksassa), ja todellakaan ei tee BMW:tä (320 tai vast.) enää vuokrata.
"Mersuforum kertoo toista Mersujen ruostumisesta ja käsittää C, E ja Vito(E kuuluisin siitä). "
- tuttu juttu, mutta vanha ja koskee tiettyä valmistus erää jo historiassa.
Tuohan on vanhaa korimallia. Nykyään ei esim. helmat VOI ruostua (muovia). Ja konekin on tuossa näköjään jokin bensakone. Diesel kestää.
tullut amis pojulla väärinkäsitys, missään autossa ei ole helmapellit muovia. Vaan niiden päälle asentavat muoveja lähes kaikissa uusissa autoissa. Ei estä ruostumista, useissa tapauksissa helma mätänee siellä piilossa. Ja kun alkaa välistä ruoste pilkistää, on jo helma ruostunut pilalle. Olen tehnyt karmeita löytöjä muovihelmojen alta ja samoin kylkimuovien. Muovi hautoo likaa välissä ja hieroo maalin puhki. Monia Mersuja paikkailtu tuolta muovin alta.
Itselläni MB 190 D W201 Ollut käytössäni kohta 4 vuotta. Ainoat viat 4 vuodelta raidetangon pää 13 EUROA, alapallo 27 EUROA. Kallista on tämä mersun pitäminen ajokuntoisena. Autollekin tulee ensi kesänä ikää vasta 20 vuotta.
Tietysti siellä alla on teräspalkki, mutta viittaus muovihelmoihin on lähinnä siksi, koska joku aiemmin oli huomannut niiden "helmapeltien" ruostuvan yleisesti. Jos alta ruostuu, takuu korvaa 30 vuotta. Sitäpaitsi, ne ei uudet C-sarjalaiset ainakaa helpolla ruostu. On nimittäin sen verran pätevä ruostesuojausaine. Ei massaa.
Pariisin autonäyttelyssä puhunut Daimler Chryslerin Mercedes -johtaja Jürgen Hubbert on puheessaan ilmoittanut Mercedeksen pyrkivän saamaan autojensa laadun kuntoon vuoteen 2006 mennessä. (HS Auto ja liikenne la 2.10.04). Aikaisemmin MB:n johtokunta on asettanut työryhmän selvittämään, mitä toimenpiteitä tarvitaan uusien Mercedes-Benz -autojen laadun saamiseksi asiakkaiden ja kilpailun edellyttämälle tasolle (HS, talvi 2003-2004). Tehdaskin siis tietää ja myöntää ongelmat - ja saa ne myös toivottavasti ratkaistuiksi. Juuri nyt MB ei oikein ole hintansa ja vanhan imagonsa arvoinen tuote.