Sinulle S

Tätä on jo kestänyt liian kauan. Viikkoja en edes viitsi laskea, ennemmin kuukausia. Haluaisi niin tulla luoksesi juttelemaan. Yleensä olet porukassa, joten en ujoudeltani pysty siksi. Kun näen sinut yksin, tilanteet tulevat niin yllättäen ja menevät niin nopeasti, etten keksi muuta järkevää sanottavaa kuin moi.

Olisin ikionnellinen, jos joskus tavatessamme keksisit vaikka kirjaimellisesti tikusta asiaa. Tiedän, myös minä voisin tehdä sen. Lupaan yrittää, olen jo päättänyt. Toivon vain, että olen lukenut sinua oikein. Tiedän vain, että jokainen katseesi suoraan silmiini saa minut ikionnelliseksi ja toivomaan ettei se hetki loppuisi ikinä.En tiedä oletko huomannut, mutta tilanteessa kuin tilanteessa pyrin aina niin lähelle sinua kuin pystyn.

Tuskipa sinä täällä pyörit. Minut ajoi tänne rehellisesti sanottuna epätoivo. Toisaalta täältä olen myös rohkeutta saanut, jolla aion tsempata itseni ottamaan askel lähemmäs sinua ellet sinä ehdi sitä tehdä ensin.
11574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onko tää nyt miehelle vai naiselle? Mä oon yhelle miehelle tehnyt tikusta asiaa; jutellut säästäkin jos muuta ei oo tullut mieleen(pyysinpä pakkasilla lämmittäjäksikin, joo tyhmää ja ei auttanut muu kuin palella kun mies ei oikein vastannut mitään). Aamulla kun nähtiin niin aina siinä tuli yleensä muutama sana vaihdettua. Kai mä sit "ahdistelin" häntä liikaa kun ei oo pariin viikkoon näkynyt eikä viime kerralla mitään maininnut et ei enää tulis. Joten se siitä sitten:(
Mut ainahan sä ny jotain juteltavaa keksit, toivottavasti sulla sujuu paremmin:)

Äänestä
  • Naiselta miehelle. Ja joo, olen vaan tulut ihastumisen myötä niin auttamattoman ujoksi ja araksi tätä henkilöä kohtaan, että en ole suusta ulos saanut mitään kun mietin vaan, että mitä jos avaan suuni ja ääni pettää tai puhun liian hiljaa tai kuulostan typerältä...tai jotain. Olen kuitenkin ihan aikoinen nainen ja lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. Kävi niin että kyllästyin itseeni ja olen nyt viikon ajan tarkoituksella pyrkinyt ensinnäkin mahdollisimman selvästi osoittamaan ihastumiseni ja olen myös yrittänyt joutua miehen kanssa tilanteisiin, jossa minulla ylipäänsä olisi mahdollisuus avata suuni.. En todellakaan haluaisi jäädä haikailemaan hänen peräänsä ja itkeä parin vuoden päästä itseäni uneen kun en mitään edes asian eteen tehnyt.

    Äänestä

  • Ihastunut sinuun S kirjoitti:

    Naiselta miehelle. Ja joo, olen vaan tulut ihastumisen myötä niin auttamattoman ujoksi ja araksi tätä henkilöä kohtaan, että en ole suusta ulos saanut mitään kun mietin vaan, että mitä jos avaan suuni ja ääni pettää tai puhun liian hiljaa tai kuulostan typerältä...tai jotain. Olen kuitenkin ihan aikoinen nainen ja lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. Kävi niin että kyllästyin itseeni ja olen nyt viikon ajan tarkoituksella pyrkinyt ensinnäkin mahdollisimman selvästi osoittamaan ihastumiseni ja olen myös yrittänyt joutua miehen kanssa tilanteisiin, jossa minulla ylipäänsä olisi mahdollisuus avata suuni.. En todellakaan haluaisi jäädä haikailemaan hänen peräänsä ja itkeä parin vuoden päästä itseäni uneen kun en mitään edes asian eteen tehnyt.

    Hitto kun mies ei vaan lähde pois mielestä. Tunnen itseni jo ehkä vähän pakkomielteiseksi ja vieläpä stalkkaajaksi. Mutta voi miten ihanaa olisikaan herätä aamulla juuri hänen viereltään..

    Äänestä

  • Ihastunut sinuun S kirjoitti:

    Hitto kun mies ei vaan lähde pois mielestä. Tunnen itseni jo ehkä vähän pakkomielteiseksi ja vieläpä stalkkaajaksi. Mutta voi miten ihanaa olisikaan herätä aamulla juuri hänen viereltään..

    Onnea sulle, toivottavasti asiat siitä selkiytyy ja saat asiasi kerrottua. Mä oon varmaan hänen seurassaan liian puheliassja höpötän koko ajan jotain. Yleensä mä oon aika ujo... ja ikääkin on jo hiukan yli kolkyt kun viime viikolla taas tuli vuosi lisää. Kerran tuli kysyttyä et haluaako hän et jätän hänet rauhaan ja pidän pääni tai no lähinnä suuni kiinni mut kuulemma juttelu on ihan mukavaa. Ikävähän mulla hiukan häntä on ja aamut on aika tylsiä kun hän ei tulekaan mutta eiköhän tässä pärjätä, jospa sitä taas joku päivä näkis.

    Äänestä

Onkohan ap varattu?

Äänestä
  • Ap ei ole varattu.

    Äänestä

  • Ihastunut sinuun S kirjoitti:

    Ap ei ole varattu.

    Ja miksi S-mies sitä kyselee?

    Äänestä

  • Ihastunut sinuun S kirjoitti:

    Ap ei ole varattu.

    Mutta täällä on yks toinen S, varattu...joka on...

    Äänestä

  • Ihastunut sinuun S kirjoitti:

    Ja miksi S-mies sitä kyselee?

    Koska ihastukseni on varattu. Kohta kuukausi kun on nähty edes vilaukselta ja silti tunne/ikävä on niin älyttön vahva, ainakin kinun osalta tuntuu kuin kivi olisi rinnan päällä. Jos on kuoleman jälkeistä elämää ja on jotain sielujuttuja olemassa, koen että ihastukseni on äärimmäisen vihainen ja haluisi repiä minut kappaleiksi koska on tätä välttelyä jos useampi viikko putkeen.

    Äänestä

  • S-mies. kirjoitti:

    Minä olin itse varattu. Sain S-mieheltä niin varmoja ihastumisen merkkejä, että en usko tulkinneeni niitä väärin. Erosin, koska olin huonossa itseäni vahingoittavassa suhteessa, josta en uskaltanut lähteä. En lähtenyt suhteesta koska olin ihastumassa S-mieheen vaan aivan muista syistä. Erosin pitkästä suhteesta joten vaikka olin ihastumassa S-mieheen en uskaltanut lähestyä häntä, koska tarvitsin aikaa edellisen suhteen arvista toipumiseen. Kuitenkin kävi niin, että jotenkin S-mies on täyttänyt ajatukseni niin, etten tiedä mitä tehdä. Yritän nyt kerätä rohkeutta enemmän kontaktin ottamiseen, mutta sen suhteen parhaimmat tilaisuudet ovat jo takana. Toiseksi S-miehen käyttäytyminen antaa minulle nykyään hyvin ristiriitaisia merkkejä mahdollisen ihastumisensa suhteen... Onkohan hänen puoleltaan ihastuminen jo lopahtanut..?

    Äänestä

  • ihastunut S-mieheen kirjoitti:

    Mutta täällä on yks toinen S, varattu...joka on...

    Ja helkkari soikoon se mies on vielä nuorempi ku minä. Mut se on ihan huipputyyppi, luonne käy mun kanssa niin hyvin yksiin että ei oo pelkkää ulkokuoren ihailua vaikka eipä siitäkään moitteita voi sanoa :) Kai sitä pitää koittaa saada järki päähänsä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihastunut sinuun S kirjoitti:

Tätä on jo kestänyt liian kauan. Viikkoja en edes viitsi laskea, ennemmin kuukausia. Haluaisi niin tulla luoksesi juttelemaan. Yleensä olet porukassa, joten en ujoudeltani pysty siksi. Kun näen sinut yksin, tilanteet tulevat niin yllättäen ja menevät niin nopeasti, etten keksi muuta järkevää sanottavaa kuin moi.

Olisin ikionnellinen, jos joskus tavatessamme keksisit vaikka kirjaimellisesti tikusta asiaa. Tiedän, myös minä voisin tehdä sen. Lupaan yrittää, olen jo päättänyt. Toivon vain, että olen lukenut sinua oikein. Tiedän vain, että jokainen katseesi suoraan silmiini saa minut ikionnelliseksi ja toivomaan ettei se hetki loppuisi ikinä.En tiedä oletko huomannut, mutta tilanteessa kuin tilanteessa pyrin aina niin lähelle sinua kuin pystyn.

Tuskipa sinä täällä pyörit. Minut ajoi tänne rehellisesti sanottuna epätoivo. Toisaalta täältä olen myös rohkeutta saanut, jolla aion tsempata itseni ottamaan askel lähemmäs sinua ellet sinä ehdi sitä tehdä ensin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu