Nyt tuon tämän takaisin palstalle.

*Kukkahame*13.10.2013 14:080 SULJE
Sini-sirkun avaama hieno keskustelu syksystä.
Olen terveyssyistä pysytellyt sisätiloissa seurannut ympäristöä, mielenkiintoista sanoisin, enimmäkseen tyyntä pieni tuulenpuuska silloin tällöin ja lehtiä putoaa reilusti,.
Keltaisuus alkaa olemaan ohi ja kuivan näköiset oksan konkelot pyrkivät esille, siellä kiitävät talviturkkiset oravat naksutellen, hyppäävät välillä puusta toiseen vauhdilla.

Vielä olisi ollut aamutunneille puuhaa omissa kukkapenkeissä, nyt ne kuitenkin ovat siistit, vanhat kukkaset leikattu ja multa pöyhitty, rikkaruohot poistettu ja ruusuille on tulossa havuja, on syksy, rauhoitutaan ja rauhoitetaan siisti piha.

Lapset leikkii vaahteranlehdissä ja niitä on tuossa rinteessä lähelle puoli metriä paksulti, piiloutuvat ja heittelevät ilmaan sylin täydeltä, joku yrittää piiloutua lehtien alle, sekin onnistuu, iso puu antaa reilusti materiaa leikkijöille.

Tintit koputtelee ruutuun, näissä uusissa ikkunoissa ei ole näkyvissä silikonia eivät saa sitä syödäkseen, enkä aio vielä alkaa antamaan siemeniä, luonnossa löytyy kyllä ainakin siemeniä noista 'törröttäjistä'.
Kun lumi tai pakkassäät tulee sitten nostan syöttötelineen paikoilleen, kuusessa ei ole lainkaan käpyjä, jonnekin ne ovat kadonneet ja oravat kipeilee hakien jotain terassin seiniltä.

Tällaista lokakuuta on mielenkiintoista elää ja seurata ympäristöä.

. . . . .
Samalla kysyn kenen henkistä elämää tämä rassasi niin että se poistettiin?

Kiusantekijä on nytkin asialla tuossa ilkeässä kirjoituksessa.

Elämää on eletty on sairastettu, eikä luulosairaus ole ollut kuvioissa koskaan,
joka sekin tulis esille tänään.

Sefu ei sitten tee mitään?
13149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ajatella, ei minulla ole mitään mielikuvaa minkään syysketjuni poistosta? Tosin unohdan helposti pienet epäkohdat, joita en ymmärrä!
Syksyllähän taisi olla jotakin häiriöitä ja erimielisyyksiä, mutta onneksi en tällä kertaa kokenut olleeni osallisena tai kohteena.

En tosin ymmärrä mikä tarkoitus on tällä nostolla, luulin jonkin hyvän syyskeskustelun olevan , mutta ehkä asiasi selviää?

PS. Siivouspäivä on täällä tänään ollut, olin unohtanut tyttöjen tulevan tänään, joten siinä jouduin nauraen ruuanvalmistuksen nopeuttamaan, mutta tuttuja ja mukavia tyttöjähän he ovat:D

Huoletta voin jättää heidät hoitamaan hommansa ja käväistä asioillakin.

Äänestä

Ei kai koskaon vain minun kirjoittamani poistettu!

Äänestä

Voi voi Kukkahame,kyllä monta juttua on minultakin poistettu..
Empä olekaan mikään ruudin keksijä,onhan se ymmärrettävää,toiset on kouluja käyneet-meikä kantapään kautta opit juntannu päähän.

Äänestä

Suurin osa parin päivän sisällä päivätyistä kirjoituksista käsittelee poistoja ja tietysti luotsia, onhan hän se poistaja.
Monet ovat suivaantuneet noihin selityksiin jotka eivät ole kyllä mistään kotoisin poistojen syyksi.

Äänestä
  • jättääkö palomies 007 kytevät pesäkkeet huomioimatta?

    Äänestä

  • UPDATE_10411316 kirjoitti:

    jättääkö palomies 007 kytevät pesäkkeet huomioimatta?

    Miten se nyt tuokin kirjoitus silmissäsi on palopesäke, no ei ihme onhan siinä plusakin ;-DDD

    Äänestä

Ehkäpä totuimme pitkään melko villiin menoon, olihan karkeitakin loukkauksia lähes päivittäin, puhumattakaan ketju ketjun jälkeen nostettuja kaunakaiveluita.
Siihen nähden ei paljon töitä olekaan nyt ollut, systeemiä tässä Luotseineenkin opiskellaan, puolin ja toisin:D

Äänestä

vastaus kukkahameelle: muistatko, milloin tämä viestisi poistettiin? Sinuaei tavoita muuten kuin tämän palstan kautta.

Äänestä

Rekatun profiilista voi selvitä paljon jos sinne tietojaan kuka uskaltaa laittaa. En ole saanut häirikköviestejä. En käytä useinkaan rekattua, enkä muutenkaan palsta-aktiivi.

Äänestä

Vastaus Luotsille

Kuten huomaat kirjoitettu alunperin 13.10.2013 14:080 jo kauan sitten, huomasin poiston tutkiessani 'postettuja' ja toin sen uudestaan kiukuissani sivulle, koska mitään tai ketään tuolla kirjoituksella ei loukata.

Olit jo vakanssilla kun kun sen otin sivulle ja muutamassa tunnissa se oli taas poistettu, enhän tiedä kuka poisti tai pyysi poistamaan, mutta jos asiattomasti poistetaan näen syyn myös ottaa sen yhtä uudestaan esille.

Enkä kaipaa mitään tutkimuksia, mutta minäkin olen yksi kirjoittajista ainakin ollut,
enkä kirjoituksen tuomista sivulle pidä huonona vaan näin saa tehdä jos pelkkä kiusanteko kaiken takana.

Äänestä

Luotsille! Niinpä niin, kyllä niitä kyteviä pesäkkeitä on, mutta niitä et varmasti huomaa, ovat sellasia ´salakielisiä´ entisten aikojen hurlum-heistä. Joku ei vieläkään voi unohtaa entistä vainotyyliään.
Muuten olen sitä mieltä, että ihan tyhjänpäiväistä on vanhoilla aiheettomastikin poistetuilla viesteillä mieltänsä enää kalvaa. Minä ainakin unohdan entisen, nyt on nyt, se joka ei täällä jaksa enää käydä, menköön pois. Pitäkää taukoa, ei joka päivä tarvitse tänne edes kurkistella.

Äänestä

Onhan täällä yksi jos toinenkin sanansa kirjoitellut kiusaajalleen?
Tiedän että täällä se lueskelee näitä kirjallisia teoksia, nyt on hyvä antaa vastauksia hänen ollessa esiripun takana.

Niin tein nyt minäkin, olen sinunkin kirjoituksista ollut huomaavinani napakoita vastauksia, mitä jos minäkin ihan omalla luvalla ja tavalla.

Äänestä

Kukkahameelle

Osaatko sanoa kenen sävellys tämä hiljentymisen tarkoitettu juhlava sävelteos on. Ison orkesterin tässä soittamana?

http://www.youtube.com/watch?v=AX3WDKn1yGQ

Saisihan sen selvitettyä tuolta linkin nettiin postaajalta mutta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Kukkahame* kirjoitti:

*Kukkahame*13.10.2013 14:080 SULJE
Sini-sirkun avaama hieno keskustelu syksystä.
Olen terveyssyistä pysytellyt sisätiloissa seurannut ympäristöä, mielenkiintoista sanoisin, enimmäkseen tyyntä pieni tuulenpuuska silloin tällöin ja lehtiä putoaa reilusti,.
Keltaisuus alkaa olemaan ohi ja kuivan näköiset oksan konkelot pyrkivät esille, siellä kiitävät talviturkkiset oravat naksutellen, hyppäävät välillä puusta toiseen vauhdilla.

Vielä olisi ollut aamutunneille puuhaa omissa kukkapenkeissä, nyt ne kuitenkin ovat siistit, vanhat kukkaset leikattu ja multa pöyhitty, rikkaruohot poistettu ja ruusuille on tulossa havuja, on syksy, rauhoitutaan ja rauhoitetaan siisti piha.

Lapset leikkii vaahteranlehdissä ja niitä on tuossa rinteessä lähelle puoli metriä paksulti, piiloutuvat ja heittelevät ilmaan sylin täydeltä, joku yrittää piiloutua lehtien alle, sekin onnistuu, iso puu antaa reilusti materiaa leikkijöille.

Tintit koputtelee ruutuun, näissä uusissa ikkunoissa ei ole näkyvissä silikonia eivät saa sitä syödäkseen, enkä aio vielä alkaa antamaan siemeniä, luonnossa löytyy kyllä ainakin siemeniä noista 'törröttäjistä'.
Kun lumi tai pakkassäät tulee sitten nostan syöttötelineen paikoilleen, kuusessa ei ole lainkaan käpyjä, jonnekin ne ovat kadonneet ja oravat kipeilee hakien jotain terassin seiniltä.

Tällaista lokakuuta on mielenkiintoista elää ja seurata ympäristöä.

. . . . .
Samalla kysyn kenen henkistä elämää tämä rassasi niin että se poistettiin?

Kiusantekijä on nytkin asialla tuossa ilkeässä kirjoituksessa.

Elämää on eletty on sairastettu, eikä luulosairaus ole ollut kuvioissa koskaan,
joka sekin tulis esille tänään.

Sefu ei sitten tee mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu