Haukiputaan tappajille

Sopan keittäjille

Miksei Kokoomus, vasurit,vihreät ja demarit ota kantaa vanhusten hoidon tilanteeseen? Torro kääntelee muka oikein lehtien palstoilla takkiaan ja on ihan kuin ei olisi ollut muka kuntaliitosta tekemässä. Oli kuitenkin kuoppaamassa Haukipudasta ja se muistetaan.
Turha on Kuuselan ja Pellisenkään piileskellä.
Sipolakin on meidän putaalaisten äänillä valittu pitämään työtätekevien puolta mutta lähti kokoomuksen herrojen kelkkaan kallioluolien maksattajaksi.
Haluatteko tosiaan että vanhukset kärrätään Simppulasta Rajakylään?
Siinä se on Roivaisen ja kumppanien hyöty siitä että elinvoimainen ja hyvä kunta tapettiin ja alettiin kallioparkkiluolien maksumieheksi.
Kyllä olette sopan keittäneet ja siitä saa kärsiä nyt koko Haukipudas mutta tämä kyllä muistetaan ja varmasti tulee teillekin kunnan tappajille mieleen oliko viisas teko kun kuljette katsomassa vanhuksianne Rajakylässä asti. Joillakin on autot mutta ei kaikilla.
Mietipä Roivainen siellä kaupunginhallituksessa miten aiot pitää Haukiputaan ihmisten puolta vai oletko sitä mieltä vieläkin että vanhukset joutaa viedä Rajakylään.

21

1171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hämmentelijä

      kyllä nää oot pölijä.

    • Huuto ei kuulu.

      Taitaa aloittajan mainitsemat henkilöt,Torroa lukuunottamatta, olla jo sitä ikäluokkaa, jotka ovat jättämässä politikoinnit muiden tehtäväksi eli vastuu Haukiputaan "tappamisesta" jo menneen talven lunta ja eipä asia enään taida pahemmin ao. henkilöitä kiinnostaa.
      Tuskinpa heidän tarvitse itse Haukiputaan vuodeosastolla maata, saatika Rajakylä tai Ranua.
      Toisin taitaa kohtalo mennä kuin eräällä Haukiputaalla pitkän elämäntyön tehneellä opettajalla, joka viimmeiset ajat vietti Haukiputaan vuodeosastolla dementoituneena, mutta kuitenkin tajuten sen verran, että "yli" menevän ja ihoa polttavan vaipan kanssa oleminen ei ole inhimillistä elämää.
      Tätä torjuakseen hän rukoili itkien jopa osastolla olevilta vierailta vaihtamaan vaippaansa, jonka vaihtoon hoitajilla ei tuntunut olevan aikaa milloinkaan/silloinkaan ulkopuollistenkin pyynnöistä huolimatta.
      Kaikelta tältä on helppo päättäjien sulkea silmänsä ja korvansa, kun asia tuskin tulee koskaan koskemaan heitä itseään.

    • sinäkö olet viisas

      Ei olisi kannattanut mennä kuntaliitokseen. Vai onko kaikki "pöljiä" jotka uskaltaa sen sanoa.

      • ononon

        on


    • Siis: "Pulinat pois"

      Aloittajalla torirumaa kielenkäyttöä ja ajattelematonta kielenkäyttöä, nyt pitäisi ajatella positiivisesti. Ensinnäkin Haukipudas oli niin kovalla vauhdilla kehittyvä kunta, ja päättäjissä oli enemmistö sellaisia jotka katsoivat etteivät pysy johtamaa isoa kuntaa, vähemmistössä taas sellaisia jotka uskoivat pystyvänsä isonkunnan asioita hoitamaan. Haukiputaalaisista ex päättäjistä on saaneet joihinkin pieniin lautakuntiin tärkeilemään, mutta ne jotka eivät pyrkii tulemaan esille itse, kun ei ent. kuntalaiset taida edes heitä muistaa. Joten olisin sitä mieltä, Johannes Virolaisen sanoin:”Pulinat pois”

    • MIELI MERELLE

      ME VASTAAMME PORUKKA VOISI TALKOILLA LASKEA VENEIDEN VÄLIAISAT KALASATAMASSA,KUN UUSI OULU EI SIIHEN NÄY PYSTYVÄN. TORROLLA NÄKYY OLEVAN KOVA TARVE OLLA ESILLÄ.HÄN VOISI OLLA TYÖNJOHTAJANA.

    • adassaadd

      Niin moni asia on paremmin nyt,

      • ideaparkki

        Voisiko adassaadd kertoa tarkemmin.Vaikka porukalla yritettiin keksiä,niin parannuksia emme löytäneet.


      • adassaadd
        ideaparkki kirjoitti:

        Voisiko adassaadd kertoa tarkemmin.Vaikka porukalla yritettiin keksiä,niin parannuksia emme löytäneet.

        Kiinteistövero, katujen kunnossapito, kouluruoka, kaavoitus, investoinnit, yleinen ilmapiiri, päätöksenteon läpinäkyvyys, ilmapiiri ja lahkojen väärinkäytösten esiintuonti. esimerkiksi..


      • Maksettavaa
        adassaadd kirjoitti:

        Kiinteistövero, katujen kunnossapito, kouluruoka, kaavoitus, investoinnit, yleinen ilmapiiri, päätöksenteon läpinäkyvyys, ilmapiiri ja lahkojen väärinkäytösten esiintuonti. esimerkiksi..

        Jopa oli parannuksia.Tiet ovat ennätyshuonossa kunnossa.Kiinteistövero nousee,kouluruuasta nuristaan,ja ne muut ovatkin sitten imaginaari asioita,jotka eivät kosketa tavallista tallaajaa.Mutta velkaa saatiin roppakaupalla lisää,sitä on Oululla miljardi euroa.Siitä vaan investoimaan,Mihin? ei ainakaan kehyskuntiin.


      • JEE!!!!
        Maksettavaa kirjoitti:

        Jopa oli parannuksia.Tiet ovat ennätyshuonossa kunnossa.Kiinteistövero nousee,kouluruuasta nuristaan,ja ne muut ovatkin sitten imaginaari asioita,jotka eivät kosketa tavallista tallaajaa.Mutta velkaa saatiin roppakaupalla lisää,sitä on Oululla miljardi euroa.Siitä vaan investoimaan,Mihin? ei ainakaan kehyskuntiin.

        Nii sehän tosiaan laski se kiinteistövero, Huippuhienoa!!


      • kuntaliitos kunniaan
        Maksettavaa kirjoitti:

        Jopa oli parannuksia.Tiet ovat ennätyshuonossa kunnossa.Kiinteistövero nousee,kouluruuasta nuristaan,ja ne muut ovatkin sitten imaginaari asioita,jotka eivät kosketa tavallista tallaajaa.Mutta velkaa saatiin roppakaupalla lisää,sitä on Oululla miljardi euroa.Siitä vaan investoimaan,Mihin? ei ainakaan kehyskuntiin.

        Vai ei päätöksenteon läpinäkyvyys kosketa tavallista tallaajaa? H-putaalla kosketti mutta siitähän ei tallaajille kerrottu. Asiat oli sovittu jo hyvän aikaa ennen kuin ne valtuustoon ja julkisuuteen tulivat.


    • Pentti Anis

      Ehkäpä he tulevaisuudessa ottavat kun heitä kuskataan paikasta paikkaa, jos muisti pelaa niin luulisi siinä vaiheessa v,t..t..(piip,piip).Aloittaja kirjoituksen otsikko on päin sitä, minkä on saunassa laudeliinan päällä.

    • ihanaa1

      Avo-ojat korvataan viemäreillä.
      Se on hienoa ettei tarvii enää katella rannantien reunaa syän kurkusa.
      Siinähän on niin jyrkät reunat ja syvät ojat että huimaa katella Mersun hytistä.

    • pensseliviiksi

      Kumma otsikko. Saa ajattelemaan että siellä on jotain tappajia.

    • Näi tapahtuu...

      Aloittaja moittii Torroa aivan suotta, tulet näkemään että hän pääsee pitkälle politiikassa energisenä naisena.

      • kirsikka3

        -höpö,höpö,eiköhän Torro ole jo viisautensa näyttänyt?ekiöhän tämä"ala olla jo jokaisen tunnollisen ihmisen tiedossa..totuushan on,että nämät ihmiset jotka tuhosivat Haukiputaan,ovat jo eläke-ikäisiä känttyröitä"jotka ovat epäonnistuneet omassa elämässä.ja vielä ihmiset näitä känttyröitä"äänestivät Oulun-pelastamiseen,,,olkaa vain itselle rehellisiä,elkää uskoko ihmiset näitä ???viisaita höpöttäjiä.


      • 567

        Kirjastosieppo.


    • Late Lapista

      http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/laitoksissa_asuminen_kallistuu_entisestaan_1078463.html

      http://yle.fi/uutiset/guzenina-richardson_lupaa_rahaa_vanhustenhoitoon/6224969

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102416240294_uu.shtml


      Eduskunnassa rustataan SOTEA ja vanhusvaltuutetun virkaa, mikä on naurettavaa venkoilua vakavassa asiassa, vanhuksemme ovat jo vittuuntuneet yhteiskuntaamme niin läpeensä, jotta kruuvaavat jo jopa henkensä pellolle! Vanhusten heitteille jättö on ollut poliittisten pellejen tiedossa jo lähes 20 vuotta , eli 1990 luvun alun lamasta asti! vaikka he nyt taivastelevat ja jeesustelevat, jotta noinko heikosti meillä vanhuksemme hoidetaan! Vanhustemme oloja ei kuitenkaan yksikään hallitus ole vaivautunut laittamaan kuntoon, ja tuskin vaivautuu tämä nykyinenkään, suurista puheistaan huolimatta!
      gusetsiekin pitäisikin ottaa mallia VANKEINHOITOLAITOKSESTA, suunnitellessaan vanhustemme asioiden kuntoon laittoa !
      Alla ilmainen vinkki Huoviselle, Risikolle ja muille vanhustenhoidosta vastaaville poliittisille pelleillemme!



      VANHUKSET VANKILOIHIN HETI OIKEAAN HOITOON !
      Suomen vanhusten elinolojen PARANTAMISEKSI, heidät on viipymättä siirrettävä VANKILOIHIN ! Siellä heillä olisi noin yksi hoitaja per potilas, eikä heidän tarvitseisi maksaa omasta eläkkeestään ruokiaan, juomiaan eikä muutakaan hoitoa, vaan eläke jäisi pankkiin säästöön!
      Vanhukset saisivat jopa pientä palkkaa siellä, osallistuttuaan pienimuotoiseen virikkeelliseen työntekoon! Iltaisin he voisivat keitellä porukassa kahvia telkkarin katselun lomassa, tai mennä vaihtoehtoisesti veronmaksajien kustantamalle PUNTTISALILLE, pitämään kuntoaan yllä! Tai he voisivat jopa surffailla netissä, talon maksamilla laajakaista yhteyksillään! Tanssiaisetkin voitaisiin järjestää, elävän musiikin tahdissa, jonka senkin luonnollisesti kustantaisi Suomen vankeinhoito viranomaiset, veronmaksajien rahoilla!
      Pakolaisten keräily keskuksissakin vanhuksillamme, olisi lähes yhtä hyvät olot kuin maamme vankiloissa, mutta nuo keskukset ovat hieman ahtaita, joten emme tunge vanhuksiamme niihin !

      JAAHAS! VAI ETTÄ MIHINKÄS VANGIT PANTAISIIN?

      No vangithan siirrettäisiin luonnollisesti KÄRSIMÄÄN rangaistuksiaan , terveyskeskusten vuodeosastoille ja kunnalliskoteihin, siellä he saisivat henkilökunnan puutteessa, ylilääkityksen turruttamana löhöä hetekoidensa pohjalla, miettimässä mitä tuli siviilissä tehtyä, siellä he viimeistään hogaisivat, jotta rikollisuus EI KANNATA! Se vie jopa rötöstelijän liikuntakyvyttömäksi, makoilemaan Buranalla huumattuna, loppuiäksi laitoksen sängyn pohjalle!


      Ylläolevaan juttuun hieman jatkoa !, Jeesustelen ja taivastelen yhä, jotta miksi Suomeen värvätään pakoloisia hyysättäviksi ja paapottaviksi, jatkuvasti lisää? vaikka enään ei pystytä hoitamaan edes välttävästi, omia vanhuksia, sairaita ja lapsia!
      Kouluunkin kutsutaan oikein poliisin karhuryhmä, jos oppilas ottaa nälkäänsä yhden ylimääräisen kalapuikon, vanhukset makaavat sairaaloissa ja vanhainkodeissa paskat housuissaan, koska määrärahat riittävät, vain yhteen vaippaan vuorokaudessa! Nämä samaiset vanhukset ovat kuitenkin nostaneet rehellisellä ja kovalla työllään maamme, tälle tasolle millä nyt ollaan!


      EIKÖ NÄIN ? Late Lapista! Vanhuus kunniaan RY ! Lapin osasto !

      • vaipan vaihtaja

        Teillä kumma käsitys nuista vaipoista!! Kuuluu työnkuvaani tuo vaipan vaihtaminen ja saatan tehä sen peräti x3 samalle vanhukselle työvuoroni aikana. Keskimäärin teen sen 1-2 kertaa työvuoroni aikana/vanhus. Riippuu tieten siitä, miten paljo vanhus kastelee. Olen nähnyt myös ajan jollon ei ollut edes kunnon vaippoja ja vanhukset olivat yleensä märkiä kiireestä kantapäähän asti. Koskaan ei kukaan valittanu. Vanhus itse ei siihen tieten enää kyennytkään. Mekin hoitajina mukisematta vaihettiin lakanoita myöten kuivaa alle ja päälle. Tämän päivän vaipat ovat hyvin imukykyisiä ja kyllä niitä vaihetaan, olkaa huoleti.


    • Arno Pokka

      Haukiputaalla menee tosihyvin, ei pidä moittia,ollaan kaupunkilaisia, sitänän ne liittämistä halusivatki ja lisäksi päätäntävaltaa. Ei "turvenuijia"sovi päästää kaupunginhallitukseen EI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe