Hellarit foorumilla

On esitetty aiheellinen epäilys että hellarit provosoivat tälläkin foorumilla niinkuin he tekivät aikoinaan evl.kirkon Kuulolla palstalla.
He tuovat omia näkökantojaan yleisinä oikeina kantoina ja tarttuvat kaikkeen mitä voi käyttää vl-liikettä ja evl.kirkkoa vastaan.
Uskonnottomat ja vl-liikkeestä vieraantuneet evl.kirkon helmoissa olevatkin voi helposti tunnistaa mutta nämä hellarit pystyvät peittämään, ainakin osin , jälkiään.
760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joo, Polle on selvä kattorakenteiden huutaja.

Äänestä

Voin vakuuttaa, että on olemassa eräänlainen, jollaintavoin jopa organisoitu helluntailaisjoukko, joka koostuu osin itse helluntailaisista, mutta samalla myöskin nk. messiaanista juutalaisuutta tunnustavista, (he eivät itse ole juutalaisia), näiden nk. messiaanisten pääpaikka on mm. Turun Jumalan seurakunta, jonka johtaja on Weijo Lindroos.

Samaten tähän laumakiusaajajoukkioon on liittynyt ainakin osin helluntailaisia romaneja. Tämän joukkion lisäksi toimii erillisenä häirikkölaumana myöskin muutamia ilmeisen maahanmuuttajataustaisia, tod.näk. muslimeja.

Nämä molemmat eri ryhmät kiertävät erilaisia S24 uskonnollisia foorumeita ja ovat jo vuosia kiusanneet esim. S24Juutalaisuus-foorumia.

He tulevat kaikkialle, minne heidän herransa saa'tanan henki heitä johdattaa, esteeksi rauhan evankeliumille. Itse olen vuosia tehnyt heistä ilmoituksia S24-ylläpidolle, sekä nettipoliisille, mutta vaikka heidän häirintäviestejään poistetaankin, itse henkilöihin ei poliisi tiettävästi ole vielä puuttunut.

Weijo Lindroosin lisäksi, tiedän ainakin kahden muun, entisen helluntaisaarnaajan olevan osana tätä helluntailais-laumakiusaajajoukkiota, erään nimi tuli aikoinaan vahingossa ilmi.

Tästä joukkiosta veli KTS käyttää usein nimitystä "lössi", helluntailaisia puhutellessaan "teiän lössi".

Vielä erillisenä kuviona helluntailaiskiusaajien kohdalla, on nk. helluntaikirkkolaisten vanhempien nuoret. Helluntailaisuuden sisällä vaikuttaa myös pieni, mutta tiivis klikki, joista on jo vuosia puhuttu nimellä "helluntaimafia".
.

Äänestä

Hyvä kirjoitus, mutta hieman "hassu".

Eikö Sinulle ole helluntailainen sellainen ihminen, joka tunustaa Jeesuksen Heraksi, kaikkivaltiaaksi, kuten Ut sanoo?

Minä tunnustan pää pystysä olevani helluntailainen, ääneen ja kirjallisesti.

Enkä huuda, en ja mulkoilematikin pärjään, ainakin kotona?

Kes.

Äänestä
  • tuo ei ole kes, vaan joku sukurutsa vl?

    Äänestä

  • p.o.l.l.e.. kirjoitti:

    tuo ei ole kes, vaan joku sukurutsa vl?

    Kesii (Jussi) on, ja selvä (sekopää) helluntailainen.

    Äänestä

Mihin mahdat tarvita erottelua? Jeesus kehoitti rakastamaan kaikkia ja viemään hyvä sanoma eteenpäin.
Helluntailaiset eivät tietääkseni ole uskoa vastaan. Heille on Pyhä Henki ja kielillä puhuminen ja aikuiskaste tärkeitä. Myös uskosta todistamiset seurakunnan edessä. Laulut ovat yleensä julistavia ja iloisia.
Mikä noista on pahasta?

Kirkon piirissä olevat eivät ole uskonnottomia! Usko saattaa joiltakin puuttua, mutta niin on vl-piireissäkin, mikäli tekoja katsoo.

Syyttely ei johda mihinkään. Usein sivuilla käyneenä voin todeta vl-liikkeen menneen harhaan monessa. Ajatus on hieno, mutta sivuraiteelle on menty kuulemalla vain liikkeen puhujia ilman valvontaa eli Raamatulla tutkimista.

Insestiset ja pedofiiliset teot pitää tuoda julki ja tekijä vastuuseen lapsiin sekoamisesta. Sellaista ei saa edes Raamatun mukaan peitellä. Muuten on yhtä syyllinen tekijän kanssa.
Onneksi puhdistus on lähtenyt käyntiin.

Yksi "vika" vl-liikkeellä on, kun ollaan olevinaan ainoita oikeita uskovia. Uskovia on monessa suunnassa, vapaissa ja kirkon piirissä.
Kyse on ylpeyden synnistä.
Arvostan vilpitöntä pyrkimystä puhtaaseen uskoon, mutta ei sitä ajassa tule kukaan tavoittamaan. Teoillamme emme pelastu.

Ainoa ansio on Jeesuksella.
Kuka häneen uskoo ja häntä seuraa, pelastuu. Minkään yhteisön jäsenyys ei pelasta. Ei aikuiskastekaan, ei laupeuden työtkään. Jokainen yhteisö menee aina väärään, nostaa ihmisen Jumalan tilalle. Niin kirkkokin. Silti siellä joukossa on niitä Jumalan Hengen täyttämiä uskovia. Niin on vl-piireissäkin, itäviä jyviä akanoitten joukossa.

En ole hellari, vain ns. kirkon uskova. Tosin vapaissa suunnissa uskoon tullut.
Minulle on totta jo ajassa yksi yhteinen seurakunta, johon jokainen vilpitön uskova kuuluu. Niin on oleva taivaassakin.

Äänestä

Ei pidä paikkaansa tuo avaajan epäilys.

Tilanne minun näkemykseni mukaan on sellainen, että jos kritisoit SRK:ta tai vanhoillislestadiolaisia uskonoppeja, sinä olet automaattisesti "hellari". Jotkut vl:t ovat ottaneet tavakseen siirtää keskusteulun hellareihin heti kun kokevat keskustelun vaaralliseksi heidän SRK-jumalauskolleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


evl kirjoitti:

On esitetty aiheellinen epäilys että hellarit provosoivat tälläkin foorumilla niinkuin he tekivät aikoinaan evl.kirkon Kuulolla palstalla.
He tuovat omia näkökantojaan yleisinä oikeina kantoina ja tarttuvat kaikkeen mitä voi käyttää vl-liikettä ja evl.kirkkoa vastaan.
Uskonnottomat ja vl-liikkeestä vieraantuneet evl.kirkon helmoissa olevatkin voi helposti tunnistaa mutta nämä hellarit pystyvät peittämään, ainakin osin , jälkiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu