Apua?

Taustalla rikkinäinen lapsuus, alkoholisti äiti, sisaren kuolema, isä työnarkomaani ja vieraiden naisten perään --> lopulta vanhempien avioero.
No, mielestäni selvisin tuosta kaikesta kohtuullisen hyvin, on tullut opiskeltua, on oma perhe (onnellinen) ja työtä. Vaan jotenkin muut ihmissuhteet tuntuu vaikeilta, usein ihmisten kanssa puhuessani ajattelen heidän pitävän minua hölmönä, alan puhua ihan hassuja pelkän puhumisen vuoksi ja lopulta minua kai jotenkin vähän ihmetellään käytökseni vuoksi. Toisinaan unohtelen asioita ihan hillittömästi, olen jotenkin niin keskittynyt siihen varsinaiseen vuorovaikutustilanteeseen ja näihin hölmöihin ajatuksiini, että se mistä on puhuttu menee tavallaan ihan ohi. Sitten välillä saattaa iskeä ihan hillitön menettämisen pelko, esimerkiksi miehen suhteen. Tulee pistävän ahdistava tunne rintaan, kädet tärisee ja kurkkua kuristaa, ei pysty keskittymään mihinkään kunnolla. Mikähän minun on? Päällisin puolin elän uskoakseni ihan normaalin oloista elämää, vaan miten saisin nuo ahdistuksen tunteet pois? Vähän samanlainen olo kun lapsena huomasi, että äiti oli käynyt alkossa...siis paniikki ja pelko. Miten tästä pääsisi eroon?
0188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ajoittaisesti ahdistunut kirjoitti:

Taustalla rikkinäinen lapsuus, alkoholisti äiti, sisaren kuolema, isä työnarkomaani ja vieraiden naisten perään --> lopulta vanhempien avioero.
No, mielestäni selvisin tuosta kaikesta kohtuullisen hyvin, on tullut opiskeltua, on oma perhe (onnellinen) ja työtä. Vaan jotenkin muut ihmissuhteet tuntuu vaikeilta, usein ihmisten kanssa puhuessani ajattelen heidän pitävän minua hölmönä, alan puhua ihan hassuja pelkän puhumisen vuoksi ja lopulta minua kai jotenkin vähän ihmetellään käytökseni vuoksi. Toisinaan unohtelen asioita ihan hillittömästi, olen jotenkin niin keskittynyt siihen varsinaiseen vuorovaikutustilanteeseen ja näihin hölmöihin ajatuksiini, että se mistä on puhuttu menee tavallaan ihan ohi. Sitten välillä saattaa iskeä ihan hillitön menettämisen pelko, esimerkiksi miehen suhteen. Tulee pistävän ahdistava tunne rintaan, kädet tärisee ja kurkkua kuristaa, ei pysty keskittymään mihinkään kunnolla. Mikähän minun on? Päällisin puolin elän uskoakseni ihan normaalin oloista elämää, vaan miten saisin nuo ahdistuksen tunteet pois? Vähän samanlainen olo kun lapsena huomasi, että äiti oli käynyt alkossa...siis paniikki ja pelko. Miten tästä pääsisi eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu