Skitsofrenian pelko

hjuli

Hei, onko täällä muita skitsofreniaan sairastumista pelkääviä?

Itse olen pelännyt nyt aikalailla vuoden päivät sairastavani tai sairastuvani. Kaikki alkoi oikeastaan inhottavista mielikuvista, joiden johdosta rupesin pelkäämään skitsofreniaa. Rupesin tutkimaan asiaa netistä ja olin varma sairastumisestani.
Jossain kohti pelkoani rupesin ajattelemaan skitsofreenisesti, saatoin ajatella että minua vakoillaan tai muuta vastaavaa. Ajattelin, että kotiani kuunnellaan. Minulla oli myös erilaisia uskonnollisia ajatuksia, joissa ajattelin saatanan vallanneen minut.
Rupesin siis saamaan skitsofreenisia pakkoajatuksia, koska tiesin miten skitsofreenikot ajattelevat. Onko kellään muulla vastaavaa?

Edelleen minulla on pelko tästä skitsofreniasta, vaikka psykiatri ja lääkärit ovat sanoneet sen olevan turha. En vain pysty sisäistämään sitä vaan epäilen, että minua ei ole otettu vakavasti. Tosin minulla on aina ollut jonkinlaisia fyysisen sairauden pelkoja, mutta nyt ollaan siirrytty sitten näihin psyykkisiin sairauksiin.

Onko muuten mahdollista, että jos pelkää jotakin ja ottaa siitä sitten selvää (esimerkiksi nyt tämä skitsofrenia) niin voi ruveta saamaan tälläisiä pakkoajatuksia?

5

608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaGGaBuu

      Luulo-tauti voi pahimmillaan olla tuollaista. Pakko-oireiseen voi kuulua hulluksi tulemisen pelko. Sinun on kasiteltava itse pelot pois...tapauksessasi ne ovat humpuukia.

    • PakkoN

      Noi pakko ajatukset on niin pirullisia, että aivan varmasti ne löytää sun pahimman pelkosi ja alkaa tuottamaan sellasia ajatuksia, joista ahdistut eniten. Mutta pelkäämällä skitsofreniaa et sitä itsellesi saa tehtyä, näin minulle vakuutti sekä psykiatri että psyk. sairaanhoitaja, kun tätä joskus itsekin pelkäsin.

    • Huuluus on huu haa

      Turha pelätä. Hulluudella vaan pelotetaan. Luulet turhaan, että olet tulossa hulluksi. Ei se pidä paikkaansa. Joka luulee olevansa hullu ei ole hullu, sillä hulluutta ei ole olmassakaan.

    • luulotautinen

      Juu mulla on tuollainen pakko-oire tullut terapiassa, että ajattelen terapeutin pitävän minua täysin hulluna ja passittavan mielisairaalaan ja olen häpeissäni salannut tämän pelkoni, ettei se muka minua koko ajan vaivaa lakkaamatta. En pääse näistä ajatuksista eroon ja olen ajatellut jopa itsemurhaa. Nyt vasta olen miettinyt että näissä ajatuksissa ei ehkä ole mitään järkeä 8:n vuoden terapian jälkeen jonka en koe edistyneen mihinkään, kun olen ihan lukossa, kun en uskalla puhua hulluksi paljastumisen pelossa. Jotenka näyttelen normaalia ja keksin itselleni normaaleja asioita ja ongelmia. Tämä on ollut ihan kamalaa ja naurattaa ajatella. Helpottaa lukea toisten kirjoituksia, vaikka oma ongelma tuntuu pahimmalta maailmassa ja olen alkanut epäillä omaa järkeäni. Eli pahin pelkoni olla hullu tulee toteen. Myöskin mielikuvitusmaailmani (joka on rikas) olen tulkinnut skitsofreniaksi ja olen aina ruoskinut itseäni tuntikaupalla, miten skitso olen, kun olen oikein masentunut. Kärsin myös monista seksuaalisista pakkoajatuksista, mutta hulluuspelko on pahin.

    • lknjhjh7

      Ole tervehditty, kohtalotoveri! Itse aloin lukea kaikenlaisista sairauksista pari vuotta sitten ja tuntui kuin päässäni pimahti joku kun luin ensimmäisen kerran skitsofreniasta wikipediassa. Pelkäsin tuolloin myös samaan aikaan että minulla oli borrelioosi, aivokuume, ms-tauti, aivokasvain, kaksisuuntainen, ja vaikka mitä. Olin niin vakuuttunut näistä sairauksista että luulin jo kuolevani ja meinasin kirjoittaa jäähyväiskirjeen läheisilleni hyvästit. Kummallista on että skitsofrenia oireita minulle alkoi tulla vasta kun aloin lukea siitä! Olen joutunut moneen liriin ja häpeään tämän takia ja lääkärit pitävät minua sen takia oikeasti hulluna. Kumppanini tietää etten ole oikeasti hullu ja etten ole vakavasti sairas ja äitini on sanonut minun olevan luulosairas. Voiko kyseessä olla että minulla ja sinulla on paniikkihäiriö? Paniikkihäiriöisethän luulevat usein oikeasti sairastavan tiettyä tautia esim sydänkohtausta, eräs kaverini soitti ambulanssin tämän takia. On todella ikävää etten itse ainakaan voi mitään näille tautipeloille vaikka yritän sanoa itselleni ettei minulla mitään ole ja että se on vain luulo päässäni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4722
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3543
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3434
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2940
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2690
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2361
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2175
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe