näin

Ilmeeni kun pari tuntia sitten töistä tullessani reilu kolmekymppinen alaston nainen juoksi autoni eteen. Alkoi huutamaan: "Aja mun päälle, aja mun päälle!" Peruutin pari metriä mutta pirulainen seurasi ja jatkoi juttuaan: "Tuo mies pahoinpitelee mua" ja näytti jokusen metrin päässä olevaa miestä. Mies tuumasi että rauhoituhan nyt että ambulanssi on ihan kohta tulossa.

Siinä jankkasivat vähän aikaa kunnes avasin oven sanoakseni että menisi kotiinsa pukemaan. Eikö tullut haukan lailla ranteeseen kiinni ja pyysi pelastamaan mieheltään joka pahoinpitelee.

Tuumailin siinä vähän aikaa ja huomasin että naisen jossain välissä maahan sinkoama sormus oli samannäköinen kuin miehellä oli sormessaan, että pari he varmaan olivat. Naisella oli vain viltti ympärillään ja kädessään astmapiippu ja silmälasit. Miehellä oli jonkun duunarifirman haalari ja pakettiauto tien poskessa vieressä, jonka vieressä seisoi hiljaa joku harjoittelijajonne.

Nainen kyseli nimeäni mutta en kertonut. Kertoi omansa ja pyysi auttamaan. Juuri kun olin pyytämässä naista autoon että veisin fobballe tai terveyskeskukseen niin taakseni ajoi rekka jonka kuskin juttusille nainen sinkosi. Äkkiä talla pohjaan ja pois paikalta.

Kotiin päästyäni iski katumus päälle. Olin olettanut että nainen on sekaisin ja mies oli oikeasti soittanut ambulanssin. Tarkistin nimen netistä ja naisella oli jo poistettu Facebook-tili josta vähän tietoja sai googlen välimuistin kautta kalasteltua. Eniron haulla myös numero ja osoite. Asuvat ihan terveyskeskuksen nurkilla, joka taas ei ollut siellä päinkään missä he minut pysäyttivät. Pahaa mieltäni parantaakseni laitoin naisen numeroon viestin että oletko kunnossa. Ei ole vielä vastannut. Hänen nimellään oli kaksi numeroa, joko oma ja työkänny, tai sitten oma ja miehensä. Entäs jos se ukko onkin ihan kako ja laitoin sille sen viestin. Ottaa vielä selville missä asun ja käy päälle.

Mahdoinkohan tehdä oikean ratkaisun? Järkeilin että jos nainen on puolipukeissaan muutama tavara kädessään lähtenyt ulos juoksemaan ja äijä on siinä vielä pukenut ja hakenut apupojan mukaansa ja ovat lähteneet naisen perään, niin olisihan se nyt karkuun jo ehtinyt. Oletin siis että mies ja poika olivat duuniin matkalla ja nainen oli jotenkin vaan puolipukeissaan eksynyt pihalle riehumaan. Jo naisen aloitus että aja päälle vaan ja hänen koko sukunsa nimiltä luetellen kun oman nimensä kertoi saivat minut olettamaan että ei hän aivan täysillä kulje.

Nyt kieltämättä vähän kaduttaa tekoni. Toivottavasti saan kuulla että kaikki on ok ja että heillä oli vain jotain riitaa tai että nainen on muuten vain jotenkin vainoharhainen tai muuta. Jossakin välissä väitti miehellä olevan toinen nainen, tai oikeastaan useampikin ettei mies hänestä välitä.
6177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Luulen tietäväni, kenestä naisesta on kyse. Ihan totta on, että miehellä on pitkäaikainen kiinnitys erääseen nuorempaan naisystävättäreen. Ja useampia lyhytaikaisempia naistuttavuuksia siellä sun täällä. Ei se mies mikään "kako" ole eikä kenenkään päälle käy.
Itse on nainen kertonut olevansa tyytymätön ja kyllästynyt tilanteeseen mutta sinnittelee ettei kulissit kaatuisi. Kullakin on omanlaisensa kohtalo ja vaikea on mennä ketään tuomitsemaan.

Äänestä

Kaikista parhaiten menestyt elämässä, kun et puutu muiden asioihin mitenkään. Hoitakoot keskenään, ei ne muille kuulu. Nytkin uhrasit kauheasti aikaa noin pitkän viestin kirjoittamiseen ja lisäksi vaivaat päätäsi asialla, joka ei sinua mitenkään kosketa. Ja mitä enemmän tuohon olisit puuttunut, sitä syvemmällä suossa olisit - kenties katuisit loppuelämäsi. Veikkaan että oli todella hyvä päätös poistua paikalta, hätävarjelu toimii ja on juuri tällaisia tilanteita varten.

Äänestä
  • Viisaasti teit kun oman nahkasi pelastit.Turhapa on kerjätä verta nenästään kun voi hankaluudet välttää ja pötkiä pakoon. Oma napa, paras napa, sen ympärillä on mukava pyöriä.

    Äänestä

Just joo.Tämmöisiä juttuja Suomi palstalla.Kopioija sai varmaan mahtavan Ahaa elämyksen.
Voihan pee.

Äänestä
  • Savontien tehaspaskaukko, Chuck norris, ylilauta kopioija, yms spämmääjän kirjoutukset joutaa jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sdgsehweheehwehseh kirjoitti:

Ilmeeni kun pari tuntia sitten töistä tullessani reilu kolmekymppinen alaston nainen juoksi autoni eteen. Alkoi huutamaan: "Aja mun päälle, aja mun päälle!" Peruutin pari metriä mutta pirulainen seurasi ja jatkoi juttuaan: "Tuo mies pahoinpitelee mua" ja näytti jokusen metrin päässä olevaa miestä. Mies tuumasi että rauhoituhan nyt että ambulanssi on ihan kohta tulossa.

Siinä jankkasivat vähän aikaa kunnes avasin oven sanoakseni että menisi kotiinsa pukemaan. Eikö tullut haukan lailla ranteeseen kiinni ja pyysi pelastamaan mieheltään joka pahoinpitelee.

Tuumailin siinä vähän aikaa ja huomasin että naisen jossain välissä maahan sinkoama sormus oli samannäköinen kuin miehellä oli sormessaan, että pari he varmaan olivat. Naisella oli vain viltti ympärillään ja kädessään astmapiippu ja silmälasit. Miehellä oli jonkun duunarifirman haalari ja pakettiauto tien poskessa vieressä, jonka vieressä seisoi hiljaa joku harjoittelijajonne.

Nainen kyseli nimeäni mutta en kertonut. Kertoi omansa ja pyysi auttamaan. Juuri kun olin pyytämässä naista autoon että veisin fobballe tai terveyskeskukseen niin taakseni ajoi rekka jonka kuskin juttusille nainen sinkosi. Äkkiä talla pohjaan ja pois paikalta.

Kotiin päästyäni iski katumus päälle. Olin olettanut että nainen on sekaisin ja mies oli oikeasti soittanut ambulanssin. Tarkistin nimen netistä ja naisella oli jo poistettu Facebook-tili josta vähän tietoja sai googlen välimuistin kautta kalasteltua. Eniron haulla myös numero ja osoite. Asuvat ihan terveyskeskuksen nurkilla, joka taas ei ollut siellä päinkään missä he minut pysäyttivät. Pahaa mieltäni parantaakseni laitoin naisen numeroon viestin että oletko kunnossa. Ei ole vielä vastannut. Hänen nimellään oli kaksi numeroa, joko oma ja työkänny, tai sitten oma ja miehensä. Entäs jos se ukko onkin ihan kako ja laitoin sille sen viestin. Ottaa vielä selville missä asun ja käy päälle.

Mahdoinkohan tehdä oikean ratkaisun? Järkeilin että jos nainen on puolipukeissaan muutama tavara kädessään lähtenyt ulos juoksemaan ja äijä on siinä vielä pukenut ja hakenut apupojan mukaansa ja ovat lähteneet naisen perään, niin olisihan se nyt karkuun jo ehtinyt. Oletin siis että mies ja poika olivat duuniin matkalla ja nainen oli jotenkin vaan puolipukeissaan eksynyt pihalle riehumaan. Jo naisen aloitus että aja päälle vaan ja hänen koko sukunsa nimiltä luetellen kun oman nimensä kertoi saivat minut olettamaan että ei hän aivan täysillä kulje.

Nyt kieltämättä vähän kaduttaa tekoni. Toivottavasti saan kuulla että kaikki on ok ja että heillä oli vain jotain riitaa tai että nainen on muuten vain jotenkin vainoharhainen tai muuta. Jossakin välissä väitti miehellä olevan toinen nainen, tai oikeastaan useampikin ettei mies hänestä välitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu