Terve vaan!
Olen 13-vuotias tyttö, jolla on SUURIA ongelmia 16-vuotiaan isonsiskon kanssa.
Olen TODELLA masentunut siskoni takia. Olen jopa miettinyt itsemurhaa.
Kyse ei ole mistään kateudesta tai mistään normaaleista murkkusisarusten tappeluista. Vai onko...?
Olen todella herkkä, olen koulukiusattu ja kun olin pieni vanhempani riitelivät todella paljon. Isäni jopa löi äitiäni ja minulle on tullut kauheat traumat menneisyydestä.
Siskollani oli (on?) todella kova murrosikä ja hän taitaa purkaa sitä minuun. Hän haukkuu minua joka asiasta, käyttää väkivaltaa ym. hauskaa.
En mennyt eilen kouluun kun masensi niin pirusti. Olin tapellut juuri siskoni kanssa, enkä olisi kestänyt nähdä niitten kiusaajien kasvoja.
Jos olisin mennyt kouluun olisin todennäköisesti saanut jonkinkaltaisen raivokohtauksen. Niitä nimittäin tulee minulle varsinkin kun joku haukkuu minua. Se on jokin refleksi mennä aina hakkaamaan sitä.
Todellakin olen sisimmältäni herkkä kuin lasi.
Enkä pysty juttelemaan asiasta kenellekään. Isäni tuskin kauheasti välittäisi, äitini asuu muualla ja hän on maanis-depressiivinen. Veljeni ei jaksa edes puhua kanssani asiasta.
Jos sanon suoraan siskolleni hän kuitenkin nauraa, tai ei kuuntele ja käskee minun painua v***uun.
Joskus piirtelen kuvia hänestä ja jossa minä itken. Kirjoitan niihin myös tekstejä siitä miten haluaisin tappaa hänet. Mutta silti jotenkin rakastan häntä. Eilenkin kun hän tuli myöhään yöllä kotiin, olin todella huolestunut.
No toivottavasti joku jaksaa lukea...jos joku osaisi vaikka auttaa...

Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta sinun kannattaisi todellakin puhua jollekin asioista. Yksin miettiessä ne saattaa vääristyä ja saada suhteettoman suuret mittasuhteet. Joku viisas ymmärtäväinen aikuinen voisi auttaa sinua katsomaan asioita eri tavalla. Niin että ne eivät olisi sinusta enää niin kamalia. Kaikilla on ongelmia, eikä ne siitä muutu välttämättä ajattelemalla, mutta niiden kanssa on helpompi elää. Joskus tosin toisetkin saattavat muuttaa suhtautumistaan sinuun, kun suhtaudut itse eri tavalla asioihin. Koulun terveydenhoitaja tai koulukuraattori tai onko siellä psykologia, joka voisi hetkisen kuunnella sinua. En tarkoita, että tarvitset hoitoa, vaan KUUNTELIJAA, joka ymmärtää sinua!!! Muista, ettet ole ainoa 13-vuotias, jolla on ongelmia, vaikkei sitä ihmisistä päällepäin näy, kukin meistä kantaa omia murheitaan ja aivan turhan usein yksin...
Onneksi elämästä löytyy niitä hyviäkin puolia, joskus ne on niin pieniä, ettei niistä älyä edes iloita, vaan niitä pitää itsestäänselvyyksinä. Mutta ne on ja niistä voi iloita, kun katsoo niitä toisella tavalla.. Menipä monimutkaiseksi, mutta toivon, että ymmärsit... Ilosta värikästä syksyä Sinulle!
Koitan uskaltautua juttelemaan jonkun kanssa. Olen todella ujo, niin on hieman ongelmia avautua kenellekään.
Mutta eihän tästä tilanteesta pääse mitenkään eroon jos ei puhu asioista.
Kiitos maiqqu, piristit päivääni!
Taidan mennä huomenna kouluun.
Hei, oli todella surullista luettavaa tekstisi. Olen itse ns. etä- äiti ja myös maanis-depr. ja poikani(14v) asuu isänsä kanssa. Poikani on minun maailmani tärkein ihminen. Olisi todella kamalaa jos hän ei voisi puhua minulle asioistaan.
Jos oma äitisi ei ole yhtään huolestunut eikä isääsikään kiinnosta, kirjoita vaikka tänne, mitä sinulle kuuluu. Voit laittaa vaikka sähköpostia minulle, ja purkaa pahaa oloasi. Eihän sitä tiedä vaikka se(kin) antaisi sinulle voimaa jaksaa. *halauksia*
Hei pikkusisko! Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu, usko vain!: ) siskosi on hankala, kun hänellä on murrosikä(yritä kestää häntä), mutta on siskollasi varmasti myös hyviä päiviä, jolloin teillä voi kenties jopa olla ihan kivaa yhdessä. Olen itse isosisko ja oma pikkusiskoni on aina ollut minulle todella tärkeä! en vaihtaisi häntä mistään hinnasta!..mene vaikka koulun terveydenhoitajalle juttelemaan..(terkkarilla on vaitiolovelvollisuus..se mitä kerrot pysyy vain teidän kahden välisenä.) itse olen nuorempana joskus käynyt juttelemassa ongelmistani terkkarille, siitä oli paljon apua!rohkeasti vain(eikä sinun ihan kaikkea tarvitse kertoa, jos et halua)...elämässä on kuitenkin niin paljon hyviäkin asioita!mene vain rohkeasti koluuun!ennenpitkää asiat ratkeavat parhain päin!: )
Koskettipa sinun viestisi sydäntäni. Mulla on 10-vuotias tyttö ja kärsii koulukiusaamisesta..on välitunnit yksin.Koulukiusaamisessa on jo tarpeeksi painajaista pienelle tytölle ja sinulla ei ole kotonakaan ymmärtäjää vaan kiusaava isosisko. Olet todella joutunut kokemaan kovia ja kaipaat kyllä ymmärtäväistä kuuntelijaa. Mene ihmeessä kouluterveydenhoitajan tai open tai jonkun muun luotettavan aikuisen luokse rohkeasti puhumaan. Asioilla on tapana järjestyä ja sulla on rutkasti tervettä järkeä ja selvitymistaitoja.Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin, vaikka tällä hetkellä mieli on musta. Jo se,että purkasit pahaa mieltä kirjoittamalla osittaa,että olet oikealla tiellä. Tsemppiä sulle pikku-sisko!!!
Oli todella mukava lukea viestejänne!
Mulle tuli tosi surullinen olo kun luin viestisi! Ihan melkeen itkettää... =( Tuntuu että minäkin olen ollut kamala isosisko mun pikkusiskolle...Pikkusiskoni on nyt "virallisesti" masntunut, ja joskus syytän siitä itseäni, koska olen ollut niin julma häntä kohtaan, haukkunut, alistanut, kiristänyt, lyönyt ym.
Toivon että sinä haet apua pahaan oloosi! Mene ihan vaikka terveyskeskukseen tai kouluterkkarille, sieltä sitten osaavat ohjata eteenpäin ja todella auttaa!
Toi tappamisen ajattelu kuulostaa kauheelta, mut jotenkin ymmärrän sua kuitenkin, vaikken itse ookaan sellasta ajatellu.
(niin ja mä oon nyt "jo" 19, samoin siskoni, vaikka ollaankin kaksosia, niin mä oon ollu aina ihan selvästi se isosisko ja toinen on pikkusisko, harmittaa kun yläasteella olin työntänyt siskoni jo niin alas, etten tuntenutkaan häntä enää, nyt onneksi kun hän on saanut apua masennukseen, alkaa meidänkin välit parantua, asumme omissa kämpissämme nykyään...)
Jaksamista sinulle, haethan apua!? =)
Katotaan nyt mitä pitäisi tehdä...Kutsuin tosin siskoni tulemaan kanssani huomenna shoppailemaan, ja se on suhteellisen innostunut.
Kyllähän se aina välillä, mutta TODELLA harvoin.
Koitan jaksaa. Annoin melkein tänään yhelle kiusaajalleni turpaan. Vähän läpsäsin. Heh.
Se vähän antoi voimaa.
Joo...kiva kuulla kommentti joltakin joka on ollut samanlainen kuin siskoni!
Hyvä että te olette sopineet. Ehkä mekin jonain päivänä...