Bipo työssä?

Kyllähän sitä pärjää jos pärjää ilman neurolepteja. Ne valitettavasti hidastaa järjenjuoksua ja päättelykykyä. Itse olen sairaalahuoltaja ja täytyy sanoa että kykyjeni äärirajoilla menen nyt lääkittynä. Onneksi pääsin eläkkeelle joten voin tehdä töitä voimieni mukaan.

Hain ja pääsin eläkeyhtiön kautta uravalmennukseen (noposelle), aloin käymään siellä tammikuun lopussa ja parin kuukaudenkuluttua minulla oli oppisopimuspaikka uudessa työpaikassa. Olin tammikuussa vielä selkävainen ja masentunut bibo, nyt elämä hymyilee, saan opiskelella ammattiin johon haaveilin jo nuorena. Elämä kuitenkin vei nuorena toisaalle ja tein minulle epämieluisaa työtä lähes 20 vuotta, sieltä sitten jouduin pois, kun terveys ei enää kestanyt. Nyt pääsen tekemään työtä, josta oikeasti pidän. Voin suositella lämpimästi muillekin. Uskon, että tämä auttaa minun paranemistani, kun työ ei ole rasittamassa. Ahdistuin todella kun tein ihan väärää työtä mitä olisin halunnut tehdä. Stressi pahensi minunkin töitäni. Onneksi eläkeyhtiö suositteli minulle ulkopuolista apua, tuo oma valmentaja oli hyvä juttu, sillä en tiennyt miten pääsisin työhön, josta haaveilin.

Vaikeeta on. Työpaikan vaihtoa, potkuja ym. Joka kerta kun pää sekoaa niin työpaikka menee tavalla tai toisella. Nyt tosin lääkitys kunnossa että toivottavasti paremmin.

Onko teillä niin että olette ihan innoissanne menossa uuteen työhön ja kun työ alkaa niin muutaman päivän päästä voimat ihan loppu ja pää pyrittelee ajatusta kuollakko vai eikö kuolla? itsellä nyt jo vuoden sisään kolmas työpaikka, Aloitin tiistaina ja tänään en enää pystynyt mennä töihin. Minut diagnosoitu iha hiljattain ja vasta aloitettu tasaava lääkitys, joten mielialanvaihteluja on muutenkin paljon. Lääkäri oli ehkä oikeassa että kannattaa antaa lääkkeiden ensin alkaa tehota.

Itselleni suuri apu oli ammatillisesta kuntoutuksesta, tässä näistä yksi on minun tarinani, en uskalla kertoa että mikä, mutta haluan tällä luoda uskoa teille muillekin:

https://www.katjanoponen.fi/tarinat-ja-videot/