http://www.warkaudenlehti.fi/uutiset/keski-savo/kierrätyskuitulaitoksen-käynnistämistä-harkitaan/805426
Varkaus heräilee:D
ex paperimies
24303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
kyllä pessimistejä harmittaa :D
Elä nuolaise vielä odota että tipahtaa ensin. Voi muuten tippua naamalle jos ei malta odottaa. Samoin kannattaa odottaa mustaa valkoisella ennen kuin alkaa kortongeista haaveilla.
Lue vielä kerran juttu uudelleen ja kerro sitten,
montako uutta työpaikkaa siinä kerrotaan syntyvän.
Jos työpaikkoja pystytään säilyttämään, sekin on jo hyvä juttu koko Varkaudelle.
Vaan ei vieläkään tule "satoja uusia työpaikkoja" mitä suu vaahdossa huudeltiin muutama vuosi sitten NK:n suunnalta. Jatkoaikaa ainoastaan Varkauden paperitehtaalle, ennen sitä lopullista alasajamista.
On se ihme mikä poru syntyi noiden paperilaisten jäädessä työttömiksi !
Vuosikymmenten saatossa on kaupungista lopetettu mm. SOKOS ja monta pankkia . STS; HOP; SYP;KOP, SÄÄSTÖPANKKI, sekä kymmenkunta POSTIA ja kaikista näistä jäi satoja työttömiksi,eikä tällaista koko kaupungin surua kukaan laittanut merkille.
Itse työttömiksi jääneet eivät nostaneet meteliä, vaikka aihetta olisi ollut aivan samoin, kuin nämä paperikununkaat, joille maksettiin jopa saunarahaa, niiltä lauantailta, kun he eivät päässeet kotisaunaan kylpemään, vaan työnpiruliainen, silloinen pahin asia kaikista, vei lauanati illan saunailunautinnon.
Pitihän siitä uhrista laittaa työnantaja kärsimään, nyt on heidän vuoronsa kärsiä, kas kun se pää jää vetävän käteen ennemmin tai myöhemmin.
Sitä saa mitä tilaa!
Työnantaja kärsii
http://www.hs.fi/talous/a1392605238501?jako=65497b8fed942a5e8fd48dde315c965e
56-vuotiaaksi melkosen iäkkään näköinen on mies jutun kuvassa. Tunteeko kukaan täkäläinen tuota miekkosta ihan henkilökohtaisesti? Onkohan miten rasittunut työstään kun noin on vanhuksen oloinen...?
Huomenta Varkaus hyvin pyyhkii?
http://www.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/pohjois-savo/perussuomalaiset/keto_pekka/
Kuulin, että Pekka ei ole lähdössä eduskuntavaaleihin. Pyytäkäähän nyt miestä harkitsemaan uudestaan.
Taas saatiin tilasto millä pyyhkiä:
http://www.satamittari.fi/sivu.asp?taso=2&id=77
Seutukuntien kilpailukyky 2012:
23. Varkaus
24. Imatra
25. Kuopio
Mites se Pohjois-Savon maakuntaveturi tulla puuskuttaa Varkauden imussa?
Varkauden asukasluku 1985
26 714 asukasta
Varkauden asukasluku helmikuussa 2014
22 084 asukasta
Hemmetin hyvin menee! Oikea kasvukeskus suorastaan :D
Kasvu ja kasvu. Kuopio ja Jyväskylä ( vähän Mikkelikin) on tämän vuosikymmenen rakentaneet kiiltävää julkisivua velkarahalla. Niiden maksun aika on nyt käsillä. Kouluja ja terveyskeskuksia ollaan sulkemassa, henkilöstöä lomautetaan ja veroja nostetaan. Asukasmäärän kasvu ei ole auttanut yhtään noita kaupunkeja. Varkauden asukasluku vähenee, kun työpaikatkin vähenee. Joku päivä se tasapaino sitten saavutetaan ja muutto pysähtyy. Sitä en tiedä onko silloin Varkaudessa asukkaita 10 000 vai minkä kunnan lähiö Varkauden kaupunkialue on. Suoraan sanottuna ei edes kiinnosta, kunhan töitä on.
SInun kiinnostuneisuutta ei hirveästi kysellä, kun Varkaus vajoaa yhä syvemmälle suohon alkaa olla ennen pitkää konkursissa.
Kyllä ne loputkin työpaikat täällä häipyvät asukasluvun mukana. Jos ei ole vetovoimaa, niin ei ole yrityksiäkään.
Kasvu ja kasvu. Varkaus otti velkaa myös ja siihen vielä lisää nuo takaukset. Niiden maksun aika koittaa myös, ei se voi olla mikään poikkeus, ettei tämän kaupungin tarvitsisi niitä maksaa. Kouluja on suljettu ja suljetaan. Henkilöstöä tullaan lomauttamaan ja irtisanomaan. Veroja on myös nostettu....Eli??????
Lopussa ilmoitat jo normaalin yltiöpositiivin mielipiteen. "Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, kunhan töitä on" Eli ei kiinnosta, vaikka 25% ei ole töitä. Ei kiinnosta, vaikka asukasluku romahtaa tuoden omat ongelmansa....Kunhan itsellä on hyvin, niin ei kiinnosta. Truunohan tuota "positiivisuutta" täällä levitti, kun hän oikein toivoi tehtaiden lopettavan, että hajusta päästään...
Varkauden asukasluku vähenee, mutta ei se vielä tarkoita sitä etteikö tällä taajamalla olisi mahdollisuutta jatkaa olemassa oloaan.
Mikä mahtaa olla esimerkiksi Pieksämäen "vetovoima"?
Asukkaita noin 15% vähemmän kuin Varkaudessa ja työttömyysaste Keski-Savon alhaisin. Miten kaupunki joka julistettiin 90-luvun alussa Suomen onnettomimmaksi kunnaksi voi olla tuossa tilassa?
Ihan siksi, että siellä ei jääty aikanaan itkemään VR:n perään ja sirottelemaan tuhkaa päälle vaan tehtiin merkittäviä ohjausliikkeitä ja PK-sektori otti suurempaa roolia. Varkaudessa ei (NaKe) "isoveljen" ylpeys anna periksi ottaa oppia naapurista vaan haihatellaan "uuden Ahlströmin" perään. Voin kertoa, että sitä ei tule. Mikäli PK-sektorin kanssa ei yhteistyö parane, niin sitten ei työllisyyskään parane. Siinä ei asukasluvulla tai millään vetovoimalla ole mitään merkitystä. Poliitikot ovat avainroolissa, kun Varkauden suuntaa viitoitetaan. Nykyajan poliitikot on vaan niin munatonta porukkaa, että mietitään vaan seuraavia vaaleja ja miten voisin lusmuilla vielä niihin saakka "kaikkien kaverina"
Varkkila,kun vaahtoat noita ikuisia teesejäsi, vieläpä monella nimimerkillä, voisit hiukan topata ja kertoa kuinka esim. Kuopio menettelee. Katkeran ihmisen huomaa jatkuvasta toistosta. Säälin jos jos asiasi ovat noin surkeassa jamassa.
Itsestään pappi saarnan löytää.
Truunomainen vastaus sinulla :)
Minä sentään olen kertonut totuuden mukaisia asioita. Truunot ja muut yltiöpositiivit ovat kertoneet jopa valheellisia asioita jatkuvalla syötöllä. Se on minun "katkeruudessa" erona. Ja se ei muutu sinun, eikä muiden positiivareiden sepustuksilla yhtään mihinkään ja se teitä tuntuu niin kovasti harmittavan.
Hyvin kirjoitit, sinä "Hyvin pyyhkii". Noin olen minäkin jo pidemmän aikaa tuumaillut tämän kaupungin johdon toilailuja seuratessani. Kovin on tasapäistä päättäjäjoukkoa meillä ja vuosia ovat lillutelleet hyvässä olossa ruusunpunaisten silmälasien läpi tuijotellen. Toisiaan kadehtien ja kyräillen. Mutta hyvä veli ja hyvä sisar verkostoja rakennellen. Vaikka verkostoituminen on päivän sana, ei tuo uusi käsite perinteisiä "hyviä" kavereita tarkoita.
Olen paikkakunnalle muualta muuttanut ja mietiskelen jo tässä poismuuttoa, ellei muutoksia tämän kaupungin kurjuuden kierteeseen ole tulossa. Enkä suinkaan ole ainoa Varkauteen tuloveroansa maksava, joka näin ajattelee!
Haloo siellä kaupungintalolla, on aika ryhdistäytyä ja tarttua tositoimeen.
"Varkauden asukasluku vähenee, mutta ei se vielä tarkoita sitä etteikö tällä taajamalla olisi mahdollisuutta jatkaa olemassa oloaan. "
Kyllä se sitä tarkoittaa, että pikkuhiljaa tämä paikkakunta hiipuu takaisin pieneksi kirkonkyläksi. Tai no ei edes pikkuhiljaa, sillä asukasluvun lasku on ollut viime vuodet hyvin vauhdikasta ja maan kärkitasoa.
"Varkauden asukasluku vähenee, mutta ei se vielä tarkoita sitä etteikö tällä taajamalla olisi mahdollisuutta jatkaa olemassa oloaan."
Varkautta ei enää millään kunnallispolitiikalla pelasteta. Turha odottaa mitään ihmetekoja siltä suunnalta.
"Katkeran ihmisen huomaa jatkuvasta toistosta"
Lue WL "Alijäämävuodet onnellisesti ohi" ja mieti miten siinä toistetaan vuosien varrella jo tavaksi tullutta asiaa. Ongelmia on, mutta ei niinku olekkaan ja tulevaisuus on auki ja tästä mennään yli...Eli se on toistoa ja silloin se on myös katkeraa, koska sitä toistetaan, niinkö?
Eli näin helppoa se väittely on, kun on noin surkeilla kantimilla tuo pohjustus. Pitäytyisit sinäkin tosiasioissa, niin olis helppoa ponnistaa vaikka kuinka pitkälle, mutta kun jumittaa tuossa (nyt siis katkeraksi todetussa) yltiöpositiivisuudessa, niin ei ole vaihtoehtoja. Hah! Siinä sai taas laina-Truuno, niin että tuntui ja ei Kuopio katkeruudessa unohtunut tälläkään kertaa...Kuopio-toistoa, siis katkeruutta...Huhahahahaaaa!
" STS; HOP; SYP;KOP, SÄÄSTÖPANKKI, sekä kymmenkunta POSTIA "
Noita nyt on lopettu muuallakin maassa....Että sillai!
Varkaus tarvitsee uusia ihmisiä sekä ajatuksia !
Varkaus tarvitsee tunnettavuutta sekä uusia veneitä ranoille !
Varkaus tarvitsee samanlaisen säpinän kuin Ukrainassa on!! Joko on tehtaalla työmiehet vetäny hihaan punaisen nauhan...