Kontrolloivat sukulaiset

Onko kyse vanhemmistasi tai sisaruksistasi? Jos etäisemmistä sukulaisista, niin helppo vetäytyä kauemmas. Jos läheisistä, niin niitä välejä ei kannata katkoa ihan pienistä syistä!!! Siinä tekee itselleen myös ison vahingon! Koeta asennoitua heihin siten, että ajattelet ongelman olevan heissä ja että he eivät osaa kohdella sinua oikein, ja että ei kaikki, mitä he tunkeilevat sun elämääs ole ok, voit hyvin sanoa asiallisen ystävällisesti vastaan ja jos eivät kuule, sano topakammin. Sulla on oikeus itsenäiseen elämään ja sen voit jotenkin yrittää heille sanoa! Voihan olla,että he eivät vaan kertakaikkiaan tajua, että kärsit heidän innokkuudestaan osallistua elämääsi!!!
Itse äitinä koen just tällaista, että oon se tungeksija, enkä aina tiedä, miten pitäis elää, etten tuottais pahaa mieltä, ku en ole miäkän superäiti, joka osais kaiken, olis aina fiksu, ymmärtäis toisia jo ilman sanoja, osais aina käyttäytyä hyvin, puhuis vain mukavia, osais pysyä etäällä oman rakkaan lapsen elämästä, kun halu on olla lähellä, rakastaa, auttaa, paapoa, hyysätä, kulkea rinnalla, jakaa elämää... Olla ystävä, läheinen. Tuki tarvittaessa, kuuntelija ja käytännönkin apu! Ja kun vaan se oma lapsi on niiiin rakas!!!
Olenko siis juuri tuollainen kontrolloija, josta kerrot?

Verenperinnöllä ei ole mitään virkaa. Ainoa todellinen, jolla on väliä on jokin aivan muu yhteys.


Sukulaisuus se ei aina ole.

Mikäli sukulaiset ovat täyttä paskaa.


Siinä tapauksessa kannattaa pysyä etäällä.

Kukaan ei ole velkaa koskaan kenellekkään. Ei edes suvulleen. Heti kun ihminen tulee täysi-ikäiseksi hänellä ei ole mitään velvoitteita olla yhteyksissä sukuunsa.

Joissain tapauksissa hyvä näin. Mikäli he pilaavat sinun elämäsi.

Jos taas sukulaissuhteet ovat normaalilla ja terveellisellä pohjalla niin kaikki on ok.

Joissain surullisissa tapauksissa näin ei tosin aina ole. Hyvin surullista kyllä.

Onneksi jaksan uskoa normaalien ihmisten olemassaoloon.

Mulla on melko tungetteleva perhe hyvässä ja pahassa.
Opin kantapään kautta vetämään rajat heille. En enää päästä heitä kotiini silloin kun minulla on stressiä.

Se on uskomatonta se tapa millä minua kohdellaan, joskus ei ole minkäänlaista kunnioitusta mun pyyntöjä tjms. kohtaan. Mun kodissa siirrellään tavaroita, kosketaan kaikkialle, avataan kaapit, sotketaan puhtaat vaatteet ja likaiset, ei lähdetä pois kymmenistä kehoituksista huolimatta. Kun lopulta räjähdän, saan kokea siitäkin huonoa omaatuntoa, että kiivastuin. Kukaan muu ei aiheuta minulle niin paljon päänvaivaa kuin perheeni. Muut ihmiset kunnioittavat rajojani. Olen ihminen muille, enkä se mitäänosaamaton lapsi jota pitäisi aina olla ojentamassa.

Öykkäröintiä ja jyräämistä olen myös katsellut läpi elämäni. Nyt en ole nähnyt heitä kuukauteen. Ai että elämä tuntuu tänä talvena kevyeltä!!

Lojaalina ihmisenä minäkään en kerro kenellekään mitä saan heiltä kokea, jotta illuusio hienosta perheestä säilysi.
On niitä hyviä puoliakin, mutta pahat ovat tosi raskaita ja aiheuttavat minulle jopa vakavaa masennusta.

Ota sinäkin etäisyyttä ja vedä rajat. Minua se on auttanut.
Ja sekin auttoi kun sairastuin pahaan masennukseen osaksi perheeni ajettua minut ihan nurkkaan ymmärtämättömyydellään jne. (pitkä tarina...) Tarvitsin heiltä kannustusta, mutta sain maahan lyöntejä. Kun olin maassa, niin silloin ehkä hieman henkilön silmät aukeni joka oli minua pahiten maahan lyönyt.

Mun äidin veli on tuollainen vaimoineen. Saattoi soitella lankapuhelin aikoina keskellä yötä, tai tulla jopa ikkunan taakse "tarkistelemaan" (lue tarkkailemaan).
Kun muutama vuosi sitten muutin työpaikan ja opintojen perässä etelästä Oulun korkeudelle, niin loppui häiriköinti, mutta nyt taas kun vanhemmat ovat eronneet, ja jouduin muuttamaan takaisin Etelään opintojen loputtua, niin eno ja tämän vaimoke käyttää tilannetta häikäilemättömästi hyväkseen ja änkee meille milloin mistäkin "huolesta" saarnaamaan ja porsastelemaan. Yleensä tyhjentävät myös kaapit ruoasta, likaavat sohvat ja lukevat päiväkirjoja, ja mutsi on täysin kädetön tilanteessa, koska on itse hento ja hoikka ja tämän veli on lihava ja isokokoinen samoin vaimo, joten mutsi ei uskalla laittaa vastaan.
Mäkin olen mutsin tavoin laiheliini ja hento typy, joten ei siinä uskalla pistellä vastaan.
Mun isäkin ja muut sukulaiset on sanonut tästä tälle enolle, mutta kuuroille korville meni. Mä saan joka yö pelätä, vaikka olenkin jo 25.v, myös pikkuveljet pelkää kyseistä sukulaista ja juhlia ei ole ollut ylioppilasjuhlieni jälkeen, koska eno tunkis sinne väkisin.

Psykiatri saattaisi todeta sinut sairaaksi

Onko se suku kun kontrolli, yhteiskunta vai joku muu taho. Itse ei aina pysty täydellisyyteen, mutta iankaikkinen ja ainainen "päässävikaa" suhtautuminen kaikkeen ei enteilee hyvää. Miksi mielenterveys sotketaan sairauteen.

Ehkä kaiken sen morkkaamisen jälkeen heillä on henkinen krapula, että anteeksi pitää antaa. Sain juuri kuulla, että olen täysi mulkku heitä kohtaan. Muistikuvani mukaan läkjsi päivää ennen sukulaisen luopaa hänen mökiltään ja takaisin ei ole menemistä. Ei joulukortteja tai mitään muutakaan yhteyttä- Ja nyt sitten täys mulkku.