Isä-pietari käveli vanhan kivikirkon kolkkoja käytäviä yksinäisen soihdun luodessa valoa pimeään. Katto oli niin korkealla, että sitä tuskin edes näkyi soihdun valokeilassa ja jostain käsittämättömästä syystä se sai Isän raapimaan nenäänsä. Hän vilkaisi salaperäisesti ympärilleen tarkistaen, ettei kukaan näe ja pyyhkäisi palleron kaapuunsa.
Hän tuli isolle tammiovelle ja aukaisi sen varovasti.
Sisällä ei ollut mitään, mitä hän olisi pystynyt kuvittelemaan, siellä oli Isä Pietarin hämmästykseksi hilpeä demoni ruokapöydän ääressä istumassa - lattialla tosin. Se söi kaikenlaisia irstaita ruokia, kuten ihmisten päitä ja raajoja. Isä Pietarilta pääsi oksennus ja hän alkoi kaivamaan korvaansa. Yllätyksekseen sieltä löytyi periskooppi. Hän alkoi kiskomaan siitä ja sieltä tuli esiin minikokoinen sukellusvene miehistöineen.
Siinä tilanteessa Isä Pietari ei tiennyt kiinnittääkö huomiota demoniin vai sukellusveneeseen. Hän valitsi sukellusveneen, hyppäsi sisään ja huristeli kovaa vauhtia lähimpän mereen. Demoni seurasi perässä läiskytellen ilmaa suurilla siivillään ja läiskytellen peppuaan isoilla käsillään. Isä-Pietari painoi täysiä pitkin Atlanttia ja hyppäsi Meksikonlahden yli Tyynelle valtamerelle.
Demoni pysytteli perässä ja Isä-Pietari kytki kaapelit ja käänsi turbovaihteen päälle. Se oli vauhdin riemua hänen mielestänsä. Hän unohti demonin aivan yhtänopeasti kuin sen että oli juuri aiemmin paskantanut housuihinsa peloissansa. Ratkaisun hetki oli lähellä sillä samalla, kun lämmin rapa tuntui hänen housujensa sisällä hyvin epämielyttävältä hänen painautuessaan istuimelle hänen kaapeliliitoksensa räjähti lopullisesti irti.
Vauhti pysähtyi ja hän meni tutkimaan kaapelia, sitä ei voinut enää kytkeä uudelleen, niin sökönä se oli.
- Perkeleen perkele, Isä-Pietari sadatteli ajattelemattomana ja itse Saatana nousi syvyyksistään Demonin seuraksi häntä jahtaamaan.
- Perkeleen perkele, Isä-Pietari manasi edelleen katsoen kahta jahtaajaansa.
Saatana ärjyi vihoissaan: -Senkin maan matonen - kidutan sinut hengiltä niin kuin sienirihmaston.
Isä-Pietari katsoi Saatanaa hämmästyneenä ja hyppäsi mereen.
Siellä häntä vastaan tuli Poseidon, joka kaiveli kolmihaaraisella sauvallaan persaustansa. "Sitä niin kutittaa", Poseidon tokaisi. Merten jumala oli todellakin isokokoinen, joten Isä Pietari käytti tilannetta hyväksensä ja ui hänen suureen peräaukkoonsa. Kaikessa pimeydessä hän huomasi, että siellä oli varsin miellyttävää - "vaaleanpunaista pumpulia jokapaikassa", hän analysoi.
Hän oli todella onnellinen siellä.
Isä-Pietari katseli ympärilleen Helvetissä ja totesi, ettei se olekaan niin paha paikka loppujen lopuksi. Hän hykerteli itsekseen tietäen, etteivät Saatana ja se häijy demoni ikinä arvaisi etsiä häntä sieltä. Sitten hän säpsähti kun tunsi pehmeän kosketuksen olallaan. Hän kääntyi hitaasti ja näkyi ryysyihin pukeutuneen ihmisen takanaan.
- Olen Jeesus, mies sanoi.
- No mitä helvettiä sinä täällä teet, Isä-Pietari huudahti ihmetyksestä ällistyneenä.
"Säikyttelen sinua", hän vastasi. "No siinä onnistuit hyvin", Isä Pietari tokaisi samalla paskantaen uudelleen housuihinsa. "Hämmästyttävä luonto", Isä Pietari ajatteli, "moista peräaukon löystymisen tunnetta en olekaan ennen kokenut", hän jatkoi ajatteluaan. Paskaa valui ja valui lisää hänen peräaukostaan, eikä sille tullut loppua. He hukkuivat siihen, ja vuosien saatoissa hukkui koko maailma siihen, kaikki apokalyptiikka ei ole ihmisjärjen mukaista.
Pietarin koettelemukset
Musta apina
1
771
Vastaukset
- veikko
hyvin kerrot tarinoita mutta mielestäni hieman yli ampuvia,enempi ehkä realistisempia ja ei nyt saa vetää tarinan hahmoja ihan tälläseen(äskesestä tarinasta) on liian paksua ja jonkinlaista kunnioitausta.muuten hyvä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901456- 541013
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että379854- 153824
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622